tiistai 4. toukokuuta 2021

Näkösuojaksi

Näköesteajatus parin viikon takaa, pihan oleskelualueen taakse, suojaamaan rytöisen tuija-aidan maisemalta on kypsynyt valmiiksi. Halusin siihen jotain erittäin kevyttä, mutta nättiä ja peittävää ja näppärää. Mikään kangas tai muu pajuaidan tyyppinen ei tullut kysymykseen, koska pihalla on välistä kovin tuulista ja näköesteen pitäisi pysyä kivasti paikoillaan, mutta olla tarvittaessa myös erittäin helppo ottaa pois. En myöskään halunnut alkaa siihen mitään aidantolppia askartelemaan, koska ratkaisu on vain väliaikainen jahka tuija-aita joskus korjaa itsensä (tai korjataan uusilla taimilla). 

Siispä ostaa päräytin pari tällaista geneeristä ja vähän ällöttävää painekyllästettyä aidanpätkää. Ihan siksi, koska ovat ihan superkevyitä, melkoisen halpoja ja suht helppo käsitellä vähän vähemmän huomiota herättäviksi. Vaakakupissa painoi myös se, että nämä tulivat tosi edullisella rahdilla ihan kotipihalle toimitettuna. Laiskalle ihmiselle täydellinen ratkaisu.

Nämä olisi tarkoitus laittaa siihen sohvan taakse näkösuojaksi tuijia vasten sillävissiin, että pistän nämä kaksi elementtiä yhteen saranoilla kulmaksi ja tuen hiukan avoimista sivuista, jotteivät saman tien kumoon kellahda. Ja sillävissiin myös, että nämä jäävät siihen näin ylösalaisin. Hassu ratkaisu, mutta en löytänyt mistään mallia, jossa ei olisi ollut tuota ristikkoa ilman, että se oli jo maalattu jollain valkoisella pohjamaalilla. Sieltä kalusteiden takaa nuo ristikot tuskin kovin näkyvät ja yläpuolet on se, millaiset seinät siihen istuskelualueen ympärille nyt haluan.

Ja tämän värisiksihän nämä eivät jää. Aion, kaikista hyvistä ohjeista huolimatta, sävyttää nämä jollain puunkäsittelyyn tarkoitetulla kuullotteella niin tummanruskeiksi kun vaan kykenen. Ja aion tehdä sen heti kun ilmat vaan vähän paranevat, vaikka kaikissa ohjeissa sanotaan, että näiden pitäisi antaa vähintään vuosi kuivua pihalla. Vuotta ei nyt ole aikaa odotella ja kuullote uppoa märkäänkin pintaan edes jollain lailla kyllä. Pääasia on, että tästä nykyisestä sävystä päästään eroon mahdollisimman hyvin ja nopeasti.

Olen lähes täysin vakuuttunut siitä, että tämä ajatukseni toimii käytännössä oleskelualueella todella hyvin. Vielä en ole elementtejä siihen sovitellut, mutta niin tarkkaan on kaikki mittailtu, suunniteltu ja laskettu ja piirrelty, ettei tämä voi mennä enää mönkään. Siitä tulee varmasti ihan superkiva sitten kun siinä pienet seinät ympärillä on ja tunnelma tulee vähän huonemaiseksi. Palan niin halusta päästä sitä jo sisustelemaan, mutta säätiedotusten mukaan tulossa on taas joku mikälie takatalvi, niin pitää nyt vielä muutama päivä "pidätellä hevosia aitauksessaan" täällä pääni sisällä.

I got these generic ready made fences to put behind the seating area to hide the freshly cut and brown green fence before it grows back. I intend to stain these as dark brown I can get and put hinges in between them to make them a movable piece that I can put up or take down very easily. Just need to wait a couple of days (again) since there's a snowstorm coming (again) before the weather warms up and I can stain these in the yard.

9 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Mietin vaan,kenestä mahdoit tuolla välillä puhua,kun puhuit,että toimitus oli laiskalle ihmiselle täydellinen ratkaisu.;D t RIITTA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hyvä idea :) Ja hyvin laiska olen, silloin kun en just tee mitään, niin laiskottelen :)

      Poista
  2. Innolla jään odottelemaan lopputulosta. Kuulostaa tosi coolilta. Minäkin ihmettelin sitä LAISKAA. Lämpöä ja aurinkoa me kaivataan kaikki tähän coronahel.....n.

    VastaaPoista
  3. Innolla jään odottelemaan lopputulosta. Kuulostaa tosi coolilta. Minäkin ihmettelin sitä LAISKAA. Lämpöä ja aurinkoa me kaivataan kaikki tähän coronahel.....n.

    VastaaPoista
  4. Voihan tuija! Meillä on monta vuotta sitten naapurin kanssa yhdessä hankittu tuija-aita. No, ne naapurin hankkimat taimet kasvaa upeina isoina ja tiheinä (leikoin kyllä niitä alkuun aika lailla), mutta se meidän aitaosuus on ihan surkea, harva ja osittain kuivunut kuoliaaksi. Uudet taimet on eri kokoisia ja osa niistäkin kuivunut. Samaa ilmastoa ja aurinkoa saavat siinä kyllä. Ärh. Hyvän näköinen aita tuo uusi hankinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo sama, naapurit laittoivat omalle pihalleen, ilman mitään maanparannusta ym. Eivät kastele tai hoida ja heillä kukoistaa, kun taas meillä lannoitetaan ja kastellaan ja hoidetaan ja puut vaan kuivuu...

      Poista
  5. Dear Maria, just found your post on Pajupiritti and was curious. Your planting table is really adorable. Read also your diy posts and have to tell you that I love this project. Good idea to cover it with metal sheet. Your "new/old" corner looks lovely now.
    Thank you for sharing an all my best from Austria
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your lovely comment <3 and my best wishes to you too!

      Poista