lauantai 8. toukokuuta 2021

Kuplahulmuke

Aina välillä keramiikkaa tehdessä pitää heittäytyä vähän ja tehdä jotain inspiroivaa itselle. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että olohuoneen pöydälle pitäisi saada jokin näyttävä iso vati ja kun löysin jokin aika sitten muotiksi kirpparilta sopivan ison lasisen lampunvarjostimen ryhdyin tuumasta toimeen. 

Halusin kokeilla kuvioida ison savilevyn tekemälläni kuplaleimasimella ja hirveän urakan jälkeen siitä tuli vallan leikkisän näköinen. Vähän painuivat kuplat keskiosasta lyttyyn jalan tekovaiheessa, mutta en antanut sen itseäni häiritä, kun enemmän jättitti pysyisikö vati poltot kasassa. Kaikkien yllätykseksi se pysyi oikein mallikkaasti ja lasituksen jälkeen uunista tuli varsin hauska iso kuplahulmuke.

Nyt se koristaa olohuoneen pöytää yhden aiemmin tekemäni ja täsmälleen samanvärisen kulhon kanssa sekä kirppikseltä joskus vuosia siten ostetun pullon, joka jännittävästi on myös melkein samaa väriä näiden vierellä.

Jossain vaiheessa mietin, että vati tarvitsee sisäänsä hedelmiä tai jotain, mutta se näyttääkin niin kivalta ihan tyhjänä, että en ole vielä käynyt ostoksilla. Ja sitä paitsi niitä hedelmiä menisi tuohon  niin paljon, että kuka ne jaksaisi edes syödä sitten...

Sometimes when making pottery for others I like to do something special for just myself. This big bowl I made using a retro lampshade as a mold. I decorated the clay with a stamp I made to make it look fun and bubbly. With a same color bowl (upside down) and nearly same color bottle they make a cool little combo on the livingroom table.

2 kommenttia: