keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Pihakalusteiden kaunistusta

Nyt on ihan paras aika entrata vanhoja puutarhakalusteita, kun on hirveä polte tehdä puutarhajuttuja, mutta piha on vielä aika talvinen kukkapenkkien kaiveluun niin voi keskittyä varusteluun muuten. Otin muutama päivä sitten sisälle kuivamaan kasvihuoneessa talvehtineen kulahtaneen ikean pikkupöydän, jonka hankin jo viime kesänä ajatuksella, että maalaan sen puupinnat uusiksi.

Se oli jo valmiiksi päässyt eroon pintakäsittelystään vanha kun on, joten ihan minipieni hionta riitti ja pääsin suorilta maalaushommiin.

Tykkään, että ihan paras maali ulkokalusteille on pellavaöljymaali. Sillä saa hyvän ja kestävän pinnan joka ei ihan hetkessä hätkähdä, vaikka kalustetta säilyttelisi säiden armoilla vuoden ympäri. Maalailin jo muutama vuosi sitten tällä maalilla pöydän ja tuoleja ja viime kesänä pöydän, sohvan ja yhden penkin ja niistä kaikista tuli tosi nätit ja ihanat. Nyt kaivelin kätköistäni silloin vuonna 2016 sekoittamani tummanvihreän sävyn jämät esille ja päätin maalata pikkupöydän pinnan sillä. 

Lantrailin taas ensin maalin vaan huolella raa'alla pellavaöljyllä, jotta se ravitsee puuta eikä imaise maalia liian nopsasti kuivaksi. Pistin sekoitussuhteella puolet ja puolet, koska sen olen hyväksi havainnut näille säiden kuivattamille puupinnoille täällä.

Sitten vaan sivelin lantratulla maalilla yhden huolellisen kerroksen pöydän puupinnoille sekä ylä, että alapuolelle. Kun ensimmäinen kerros oli kuivahtanut, pistin perään vielä toisen, mutta tällä kertaa ihan suoraan maalipurkista ilman lantrausta.

Ja päivän odottelun jälkeen pöytä oli sen verran kuiva, että saatoin viedä sen pihalle kuvattavaksi ja siitä jatkamaan kuivumistaan kasvihuoneen suojiin. Pellavaöljymaali on siitä kivaa tavaraa, että sen ei tarvitse olla tasaisen lämpimässä kuivuakseen, riittää että se on valoisassa (jossa se kuivuu nopeammin) ja sateilta suojassa, niin se kyllä kuivuu. Tarvitsen nyt tilaa sisälle, että saan tuon kuvissa näkyvän penkin sinne seuraavaksi työn alle, niin  on kiva kun sai tämän siirtää pois tieltä.

Hauskasti näkyy myös näissä kuvissa tuo lumen sulaminen, kuvasin ennen-kuvat sunnuntaina ja jälkeen-kuvat tänään. Kinokset ovat huvenneet huomattavasti, vaikka tämä kohta pihasta onkin vielä vähän varjon puolella. Tuo penkki ei vielä sunnuntaina halunnut lähteä irti maasta, mutta tänään se sujahti siitä jo aivan vaivatta. Ehkä siis jo loppuviikosta on siinäkin raikas ja uusi maalipinta. Siihen olen suunnitellut sitä samaa antiikinvihreää, kun kasvihuoneen kaappiinkin tuli, se kun sopii niin kivasti tämän tumman kaveriksi tuolla pihalla. Palataanpa siihen vielä siis jahka maalaushommiin pääsen.

I think the best way to spruce up old patio furniture is with linen oil paint. It nourishes the tired old wood and stays crisp and vibrant even if the furniture is outside all year round like most of ours are. This little ikea table got  two coats of very dark green paint on it, and it will finish drying outside in the greenhouse cause I need some space inside to tackle the bench you see in these pictures above. I already got it inside to dry and in a couple of days it will also change it's appearance from frumpy to fabulous.

1 kommentti:

  1. Ei aina tarvitse ostaa uutta vaan voi itsekin tuunaamalla saada uudenveroisen! Mahtavaa että teit tämän postauksen kuvineen!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista