sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pääsiäishöyhenet

En ole enää vuosiin osannut koristella kotiini pääsiäistä ja meinasin unohtaa koko homman nytkin, kunnes muistin, että minullahan on jemmassa ne muutama vuosi sitten askartelemani hienot höyhenkukkaset. Kaivoin ne äkkiä kätköistäni ja lähetin jälkikasvuni metsästämään minulle jostain ojan reunasta nipun pajunkissoja (laiska äiti ei itse jaksanut). Aika pitkän reissun saikin jätkä kierrellä ennen kun tärppäsi, taajama-alueella oli kaikkien kävelyreittien varret jo tyhjennetty, mutta näppäränä ja urheilullisena miehenä hän kävi vähän merta edempänä kalassa ja näin äitee sai komean kimppunsa keittiön pöytää koristamaan.

Pistin siihen kukkaset kiinni ja tulihan se pääsiäistunnelma taloon tännekin.

Kukat olivat jo hieman säilytyksessä nuhjaantuneet, mutta vallan hyvin toimivat vielä, näyttävät itse asiassa vähän pehmeämmiltä ja söpömmiltä noin pöyhöttyneinä. Tekisin näitä mieluusti lisääkin, mutta muistan kuinka vaikeaa oli jo tuolloin löytää itselleen mielekkään värisiä höyheniä. Nämä vanhat roosat olivat ainoa vaihtoehto ja niitäkin oli vaan muutama per pussi, jossa muutoin oli pelkää kirkuvien värien kakofoniaa. Täytyykin koittaa nyt muistaa reissuillessa (sitten kun niitä voi taas alkaa tehdä) katsella ympärilleen pehmeämmän väristen höyhenten toivossa muulloinkin kun näin sesonkiaikaan, josko niitä löytyisi sitten paremmin.

I'm not the biggest fan of very colorful easter deco and therefore I don't decorate that much this time of the year. But these kinds I really like, I had these diy-feather flowers stored away from a few years back and I put them up to a fresh bunch of pussy willows.

2 kommenttia:

  1. Wau, nuohan on tosi kauniit! Sama vika täällä, en oikein muista ja jaksa reagoida useinkaan pääsiäiseen. Mutta ei se tarkoita sitä, etteikö juhla olisi tärkeä. :)

    VastaaPoista
  2. Etsystä saa vaikka minkä värisiä

    https://www.etsy.com/listing/88312626/buy-feathers-14-lbs-nude-dyed-turkey-t

    VastaaPoista