keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Sormilla savesta

Monta monituista viikkoa sitten jäivät täällä savihommat vähän keskeneräiselle tolalle, mutta tässä on nyt pikkuhiljaa jatkettu siitä mihin jäätiin ja saatu jo vähän lämpimäisiäkin taas uunista kotiin. Olin silloin taannoin taas ollut hyvin luovassa tilassa, niin kuin välillä pitääkin olla ja tehnyt jotain ihan vaan itselle ja ihan vaan antanut luovuuden kukan kukkia ja tuloksena on nyt muiden töiden muassa kotona monta erilaista ja erikoista koristetta ja kulhoa. 

Näistä suosikkini on ehdottomasti tuo etualan, jonkin merenelävän tai pähkinän kuorta muistuttava kulho jonka lasittelin eriväriseksi sisältä ja ulkoa. Se on jotenkin niin ihastuttavan luonteva ja orgaanisen oloinen, että välillä sitä itsekin ihmettelen, että se onkin omilla sormillani tehty eikä jokin oikea.

Tein myös kotioloihin pojalleni kaksi vihreäksi lasitettua kahvikuppia, ihan vaan sellaisiksi, että hän aina tunnistaa omansa kaikkien niiden valkoisten seasta joita täällä nurkissa pyörii. Myöskin amppeli- ja kukkaruukkuvalikoimaan on vihdoin tullut täydennystä keramiikkakaupan puolelle. Niistä kerron lähemmin lisää sitten kun kauppani taas asiakkaille avaan.

Ja sitten, koska ikinä ei saa liian vakavana koko ajan olla sain päähäni tehdä itselleni kukkamaljakon jonka kyljestä kasvaa sieni. Se on hulvattoman näköinen ja varmasti herättää kysymysten lisäksi hilpeyttä missä ikinä sitä pidänkään. Ainakin tirskuimme sitä täällä kotona kovasti kun sen tänne poltosta juuri toin.

Ja vinkiksi tässä Keski-Uudenmaan lähistöllä asuville jos mieli halajaa savitöitä tehdä niin polttopalvelua ja ajan varaamalla yksityistunteja yhden tai kahden hengen ryhmissä voi kysellä Ikituuli- keramiikkapajalta Tuusulan Jokelassa

Got some of my handmade pottery back from the kiln. I made these pieces back in the early of may when I had had a really creative mode going on. I especially love the sea urchin -styled pieces and the flower vase with the little mushroom growing out of it. It's good to just sometimes play with the clay and not be so serious, don't you think?

8 kommenttia: