sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kenen kotona?

Kävin visiitillä ystävän luona ja siinä iltaa istuessamme sain idean tehdä pieni arvuutteluleikki tänne blogiini siitä, kenen luona sitä kylässä kävinkään. Ystäväni nimittäin on myöskin bloggaaja sekä varsin tiheään instaava ihminen, joten aika moni teistä varmasti hänet tietää entuudestaan, mutta kuinka monta kuvaa kerkeät katsoa ennen kun arvaat kuka tuo tyyppi on, jonka luona kävin?

Aloitetaan tällaisilla vähän vähemmän ilmiselvillä kuvilla, koska eihän sitä nyt kunnon arvailuleikki sellainen ole, että heti pistetään jotain mistä laakista arvaa. Ylin kuva ei ole itse talon ovi, vaan pihasaunan, jossa kävimme iltasella löylyttelemässä.

Ystäväni on hyvin visuaalinen ihminen ja taitaa erityisesti kauniit asetelmat, joita on runsaasti esillä eri puolilla taloa. Vanhat ja uudet ja viehkeät pääasiassa kirppislöydöt ovat koko sisustuksen juttu ja tässä kodissa riittääkin silmiä hivelevää katseltavaa ihan joka huoneessa. 

Joko näistä kahdesta kuvasta tunnistit, vai osaanko olla vielä niin ovela, ettet vielä tiedä yhtään kenestä puhun?

Laitetaas pari asetelmaa lisää ja kerrotaan samalla, että ystäväni on intohimoinen keräilijä, jolla on valtaisan ihania kokoelmia vaikka ja minkälaisia. Niistä kokoelmistaan hän ammentaa muun muassa näihin kauniisiin esillepanoihin. Hän myös rakastaa viherkasveja ja on varsinainen viherpeukalo, koko talossa ei taida huonetta olla, jossa ei jotain vihreää olisi myös.

Joko arvasit? Jos et, niin ehkä sitten näistä seuraavista kuvista jo tiedät...

Heillä on vanhan talonsa suurella pihalla tällainen viime kesänä vanhoista ikkunoista itse rakennettu kasvihuone kasvilavoineen...

... jonka sisällä näyttää tällaiselta. Se on sisustettu mukavaksi oleilupaikaksi jota voi käyttää kylmilläkin ilmoilla illanistumisiin ja kahvihetkiin ja retkiin pienen kamiinan avulla. 

Me emme nyt tuolla oleilleet ja kävinkin nappaamassa kuvan paikasta vain ikkunalasin takaa, koska ulkona oli ilma aurinkoinen, mutta kovin kylmä ja tuulinen. Sisätiloissa viihdyimme lämpimässä ja sieltä laitetaan nyt pari kuvaa lisää, joista pitäisi ruveta jo aukenemaan tämä mysteeri, vaikka luulenkin, että nyt siellä jo moni arvasi kenen koti tämä on.

Yksi nurkka yläkerran aulasta ja toinen olohuoneesta. Värit olen käsitellyt hieman sammuneemmiksi, mutta joko hoksasitte kenen värikkäässä kodissa olin? Tässä talossa rakastetaan kaikenlaisia värejä ja värit ovatkin tämän talon sisustuksessa se juttu josta varmaan eniten tykätäänkin. Ei ole tylsää ja harmaata tilaa tässä kodissa missään. Ainoa näkemäni harmaa asia taisi olla tämä seuraavan kuvan...

KISSA! Tämä viehkeä veitikka on jo itsekin varsinainen somejulkkis, sillä hänelläkin on jo oma instatili faneineen, jonka löydät tästä linkistä, jos haluat käydä kurkkaamassa.

Nyt jo varmasti suurin osa tiedätte kuka täällä tuon kissan lisäksi asuu. Ja jos laitan tähän vielä kuvan siitä missä tuo kissa usein käy ihmisiä viihdyttämässä, niin ei pitäisi olla enää jäljellä olevillekaan epäselvää kenen kotona olin visiitillä.

Hän on siis se kuuluisa telkkari-kissa Kaapo ja tämähän on siis Keltainen kahvipannu - bloggaajan Pauliinan koti, joka löytyy myös Instagramista vintageinteriorxx nimellä, jos ette ole vielä häntä käyneet kurkkimassa niin nyt on jo korkea aika.

Visiittini oli vallan ihana ja vieläkin on lämmin ja pehmoinen olo sisälläpäin, tuo tyyppi on yksi maailman isosydämisimpiä ihmisiä mitä tunnen ja on ihan suunnaton onni, että tämä blogimaailma on tuonut hänet elämääni. Love you Pauliina! <3 p="">

Went to visit a friend the other day. She's a famous blogger and Instagram user and I wanted to make a little brain teaser of pictures to see how long it would take for you to guess who' s home it is. So did you guess who's home this is? If not click here.

16 kommenttia:

  1. Voi sinnuu ihanaa, ihan mahtavaa, että kävit meille ja olet todella tervetullut uudelleenkin <3 Nähdään taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti nähdään, oli niin ihana visiitti, etten malta odottaa jo seuraavaa! <3 <3 <3

      Poista
  2. Tämä oli aika helppo. Tämä on niin ihana ja lämmin koti. <3

    VastaaPoista
  3. Kolmas kuva varmisti paikan 😂🙈

    VastaaPoista
  4. Kaapo se paljasti että missä sitä vieraillaan🏠🐱

    VastaaPoista
  5. Juu... pihasaunan ovella pysähdyin. Heti tuli mieleeni, että milloinkahan nähdään, minkäväriseksi sauna on käsitelty.

    VastaaPoista
  6. Toisesta kuvasta jo tunnistin �� Lemppariblogeja sun blogin lisäksi :) -Katja

    VastaaPoista
  7. No Kaapon luonahan sie oot käyny! :D

    VastaaPoista
  8. Heti arvasin...te 2 ootte kyllä mun suosikkibloggaajat!

    VastaaPoista