sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ja taas kelpaa kokkailla

No nyt on liesari paikoillaan ja toiminnassa ja ai että kun on kuulkaas hyvä nyt. Alalaatikoston värimuutos auttoi mainiosti keskittämään koko systeemin ja kokonaisuus näyttää nyt juuri niin hienolta kun kuvittelinkin. Sitten kun vielä saan tuon laatikoston tilalle sen kaapin ja nostettua koko komeutta pari senttiä ylöspäin on kokkailunurkka keittiössämme täydellinen.

Tuuletin on asennettu hieman ylemmäs kun sähköhellaan tarviisi, mutta kun olemme kovin pitkänsorttista porukkaa niin tykkäsimme että parempi noin. Ja tosiaan kun hella vielä nousee sen pari senttiä jää tuohon väliin tilaa enää karvan päälle 60cm.

Tykkään myös paljon noista sivutangoista johon vois ripustaa jotain kivaa (kevyttä) esille. Mitään sellaista ei vaan juuri tähän hätään tullut mieleen niin sai nyt kuvauksen ajan olla ilman.

Hätähousuna poistin kuvusta kaikki suojamuovit jo ennen asennusta ja nyt koko höskä on täynnä sormenjälkiä joita en myöskään ehtinyt intopäissäni ennen kuvaamista hinkuttaa kadoksiin. Siihen puuhaan ryhdyn siis seuraavaksi ja sitten alkaa sunnuntaipäivällisen kokkaus. 

And the new range hood is up and working. I painted the lower cabinet white and it ties the combination together and makes it look more even.
I'm also planning to lift the cabinet and stove a bit higher to the same level as the cabinet on the other side, but that'll happen in the future. Now I'm quite happy with it the way it is. Looks so pretty to me.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja ihana uusi blogi löytyi täältä, ihastuin oitis keittiöösi, se on niin upea ja uusi liesituuletin myös!
    Mukavia kokkailuja!

    VastaaPoista
  2. On kyllä nätti keittiö. Tykkään tuosta lattiasta ihan erityisesti 👍

    VastaaPoista