maanantai 30. tammikuuta 2017

Pehmolelumania

Remontoinnin vastapainona on hyvä tehdä välillä jotain ihan muuta. Lieventää stressiä kun voi keskittyä johonkin erilaiseen kun tulee isompia taukoja työssä. No, tämä pehmolelujen ompelu stressinlievittäjänä saattoi kyllä lähteä vähän käsistä täällä, mutta kun näitä oli niin valtaisan hauska tehdä että imaisivat tyystin mukaansa niin että se mielenkiinto siihen remonttiinkin taisi ihan vähän myös kärsiä (jopa unohtua kokonaan).

Oli jo pidemmän aikaa himottanut kokeilla ommella simppeleitä pehmoelukoita kangastilkuista. Ihan siis niin simppeleitä että tällaisilla peruskoulussa opituilla ompelutaidoilla pärjää mainiosti. Netistä katselin kuvia ja piirtelin paperille ronskit kaavat ja pistin ommellen. Suoraa ja sik-sakkia vaan eikä mitään turhia hienosteluita ja näin hauskoja tyyppejä niistä sitten tuli.

Vaikea valita noista nyt omaa suosikkia kun jokainen on omalla tavallaan niin symppis. Lisääkin voisin tehdä, mutta oli kyllä pakko jo repiä itsensä irti siitä ompelukoneen äärestä. Eihän täällä muuten mitään saisi aikaan kun yksi tehtailee vaan pehmoleluja. Jatketaan taas sitten joskus kun tärkeämmät on saatu ensin edestä pois.

Got a bit out of hand with this making soft toys for children. I started doing them just to ease the stress of the renovation we have going on in the bedroom and oops, I got so in to it I completely forgot everything else. Now I've weened myself off the sewing machine and hopefully can return doing the bedroom reno again soon. But meanwhile, I think I made quite adorable bunch of personality's didn't I?

11 kommenttia:

  1. IHANIA!!!! Mä en kestä!!!

    VastaaPoista
  2. Ihania!! Ihan mahtava tuo ryhmäkuva! :) T:Tintti

    VastaaPoista
  3. :D ei vitsi mitä tyyppejä, ilmeikkäitä! Ihan selvästi on persoonat näkyvissä.

    Toi neljäs on todella hellyttävä.

    VastaaPoista
  4. Siis aivan mahtavia...nuo pitkäkuonoiset "kettumaiset" mun lemppareita!

    VastaaPoista
  5. Huisin suloisia töitä, ihana tehdas sulla pystyssä! Helppo uskoa koukuttuvan tuohonkin puuhaan :)

    VastaaPoista