maanantai 25. elokuuta 2014

Nuutajärvellä

Mikä onkaan sen mukavampaa kun elokuinen kesäretki huippuseurassa. Kävin parinkymmenen superkivan bloggaajan kanssa tutustumassa Nuutajärven lasikylän miljööseen ja museoon ja voi että kun siellä oli tällaiselle vanhasta tehdastyylistä pitävälle kaikkea ihanaa. 
Tuo ensimmäisen kuvan muottipuristin vei sydämeni kyllä kokonaan. Miten nuo entivanhaiset aparaatit osaavatkin olla silmiini niin kauniita.

Olisin voinut kuljeksia tuolla pidempäänkin ja vain katsella kaikkea sitä kaunista mitä siellä oli, mutta ohjelmaa oli päivälle muutakin ja seuraava etappi jo kainosti kutsui. Onneksi kerkesin kuitenkin räpsimään paljon kuvia muistoksi vaikka yleensä olen ihan hirveän huono kuvanottaja silloin kun nähtävillä on paljon kaikkea mielenkiintoista. Omilla silmillä näkee kuitenkin niin paljon enemmän kun kameran etsimen läpi.

Nuutajärveltä pakkauduimme autoihimme ja suuntasimme renkaamme kohti Vihreää taloa ja kesäjuhlia! Ja herttinen sentään mitkä juhlat ne taas olivatkaan. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

I got to visit Nuutajärvi Glassvillage with twenty of my fellow bloggers. Oh boy what a place. For such an industrial lover as I am it was a dream come true. All that lovely old machinery and tools made me so happy. I could've stayed there the whole day, but we eventually had to leave because there was a nother place to visit that day too and that was the beautiful Vihreä talo with a summer party theme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti