torstai 5. syyskuuta 2024

Terassikelejä

Johan on ilmoja pidellyt tässä viime päivinä! On kelvannut tässä terassilla istuskella, vaikka aurinko aika alhaalta sinne enää paisteleekin. Tämä on ollut kyllä tosi kiva oleskella nyt kun siinä on tuo katos päällä, eikä jokaisen sateen vuoksi ole tarvinnut kaikkea roudata suojaan tuosta. Eipä silti, ei niitä sateita ole tänne ihan hirveästi kesällä osunut, että kovin usein ei ole tarvinnut siirrellä tuosta niitä vähiäkään.

Siitä vähäsateisuudesta johtuen ei ole tullut kuvailtua tämän puutarhan kukkaistutuksia, kun sellaisia ei juuri enää ole. Niin on olleet kuivat pari kesää täällä, että kukkapenkkejä pitää laitella uusiksi kovalla kädellä, jos niissä ensi kesänä mitään aikoo kasvattaa. Tässä kuvassa kuitenkin keväällä osteltu oregano vielä jaksaa kukkia ruukussaan, vaikka aika huonolla hoidolla on sekin koko kesän täällä selvinnyt, mutta silti.

Nyt kun kesä vaan jatkuu ja jatkuu niin kävin ostelemassa terassille ison pallokrysanteemin vähän väriä tuomaan ja piristämään tätä miljöötä. Ihan tekee kyllä sellaisen fiiliksen, kun kelloa olisi käännetty kuukausi taaksepäin tämä.

Terassin edustan iso kukkapenkki me jo kaiveltiin auki ja uusittiin siihen kunnon mullat ja pistettiin sekaan runsaat määrät biohiiltä, jotta siinä ensi kesänä pysyisi kosteus paremmin.Nyt se on vähän harvan näköinen, kun siinä on uudelleen istutettuina vain ne mitkä täällä tästä hellekesästä selvisivät. Syssymmällä pistelen siihen vielä sipulikukat ja siemenet ja ensi keväänä voi ostella sitten muutaman vähän kestävämmän perennalajikkeen sinne sekaan. Onneksi nyt on jo sadellut kunnolla ja onkin hauska nähdä kuinka nuo kasvit tuolla uudessa mullassaan vielä jaksoivat virkistyä pieneen loppukesän kasvupyrähdykseenkin.

Jotta ihan hauskaa on ollut, että tämä kesä vaan jatkuu, mutta yhden asian vuoksi saisi kyllä syksy jo saapua nimittäin tuossa porstuan välikatossa juuri oven yläpuolella on taas vuosien jälkeen ampiaispesä josta ei kuningatar ole vielä aikeissakaan lähteä ja saadaankin aina auringonlaskun ja -nousun aikaan syvästi kumarrella tuosta kulkiessa, kun siinä niin runsaina pörräävät pesään palatessaan. Onneksi ovat pysyneet ihan rauhallisina siinä ja kuulumme selkeästi heidän hyväksymiin naapureihinsa, mutta silti; Ensimmäisiä hallaöitä odotellessa.

Have spent lots of time on this deck these past few days enjoying the last of summer sun. The garden is a tad dry since it didn't rain that much in this garden this summer, but we've already started to redo the flowerbeds to better endure these hotter summers. But I'm still waiting for the fall to come soon since we have a very large wasp nest over our front door (inside the roof) and the queen is still inside. We need to bow very low when walking under it when the sun rises and sets and all the wasps swarm around  the nests entrance. Not so nice even though they have been pretty polite towards us too. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti