torstai 15. joulukuuta 2022

On hanget korkeat nietokset

Piti oikein käydä pihalla kameran kanssa ottamassa muistoksi kuvia näistä kinoksista, jos nuo sääennusteet pitävät paikkansa ja ensi viikolla sulaa suurin osa pois. Ei sillä saa kyllä sulaakin, onhan tässä jo tähän aikaan vuodesta vähän liikaakin, ainakin meidän pienelle pihalle talon katoista nyt puhumattakaan.

Nämä lumimassat saapuivat niin yllättäen, että meillä jäi vähän syyshommatkin kesken tuolla kaiken alla. On grilli esilllä ja kasvihuoneessa vielä suurin osa kesäkalusteista. Hankien seassa on myös iloisesti kesäkukkaruukut ja koristeet ja tietysti ne syksyn lehdet, joita ei myöskään ennätetty lakaista laatoituksilta pois. Mutta onneksi tämä lumimäärä on vielä aika kevyttä, joten nyt ehdittiin putsata ennen räntäsateita yksi kohta pihasta, joka oli myös tyystin piiloon jäänyt. (Muut odotelkoot siellä kevääseen.)

Ovelta näkymä tähän kivaan kalustenurkkaani oli aluksi aika valkoinen, pienen puurtamisen jälkeen alkoi sieltä kuitenkin erottua kaikenlaista kivaa kalustetta ja kukkaruukkua, kuten myös kesän tuoksuhernepylväs, joka sai kyllä nyt jäädä paikoilleen, sillä sen jäisen ruukun tyhjentäminen ei kiinnostellut sitten yhtään. Mutta seassa oli myös itselleni tärkeä pieni joulukuusi sekä tuo tekemäni iso kranssi aidassa, joka ihan kohta pääsee sisätiloihin lämmittelemään.

Se oli pysynyt lumivaipassaan aivan hyvänä tuossa ja kun suurimmat karisteli pois näytti se yhtä tuoreelta kun silloin kun sen sitaisin. Kiva oli myös löytää nuo kalusteet tuolta, johon on mieli tehnyt laittaa jotain nättiä lyhtyä sun muut ajouluksi, mutta katsotaan ensin mitä nämä tulevat säätilat taas tälle pihalle tekevät ensin.

Ainakin terassi pääsee kovimpaan testiin, kun meidän liukkaalta peltikatolta humahtaa tuo yhdistelmä lunta ja jäätä alas sen päälle. Tehtiin se kaukaa viisaina silloin kesällä ilmaisista, käytetyistä terassilaudoista, just tätä silmällä pitäen, että jos se ei tuossa sitä tömähdystä kestä sitten, niin ei kirvele niin hirveän paljon. Toivotaan tietenkin, että kestäisi, ettei nyt joka kevät tarvitse uutta tähän rakennella.

Aloin myös laskeskella jouluvalojeni kulutuksia ja totesin, että saan sittenkin pistää niitä pihan täyteen ja poltella melko rauhassa tästä jouluun itseni ja ohikulkijoiden iloksi, sillä vaikka niitä olisi tuolla se about viisitoista eripituista ketjua jää niiden sähkönsyönti alle yhteen kilowattiin per ilta. (Laskin, että yhteensä vajaat 80W tehoa menee jos täräytän tuonne ne viidettoista valot mitkä siellä viime vuonnakin taisi olla ja jos niitä polttelee joka päivä sen kymmenisen tuntia tekee se yhteensä 0,8 kWh / vrk, eli jos sähkö maksaa kaikkineen noin 50c / kWh, loppusumma kahdesta viikosta jää heittämällä alle kymppiin, jonka maksan siitä ilosta kyllä ihan mieluusti, että tulee vähän joulumieltä kaikille, jotka tämän pihan näkee sitten.)

Mutta niistä valoistakin on suurin osa tuolla nyt hankien alla, kun en ehtinyt niitä vielä viime kuussa ajatellakaan. Täytyy siis odotella siihen, että lauhtuu, jotta löydän niiden töpselit ja voin laittaa pihan kimmeltämään. Nyt tuolla palaa vain se muutama ketju, joita ollaan käytetty pihavaloina vuoden ympäri muutenkin.

Some pictures of our snowy yard. It's been really white this far, but the weather forecast is showing some rain and warm weather for next week, so it'll hopefully reduce this amount of snow we now have.

2 kommenttia:

  1. Wowwwww beautiful!! 🍀❤️🎄🍀

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on hurjasti lunta ja olen poikkeuksellisesti päässyt hiihtämään jo ennen joulua. Aluksi oli vähän rasittavaakin, kun lunta tuprutti vähän väliä ja piti lapioida kulkureittejä ja kaivaa auto tuon tuosta. Mutta nyt on niin kaunista ja kivaa, kun maisema on valkoinen. Harmittaa, että lähipäiville on luvattu vesisadetta. Valkoinen joulu olisi ihana!

    VastaaPoista