keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Joulujuttuja keittiössä

Keittössä rupesi tuntumaan ihan joululta, kun laitoin ikkunaan Ikean vanhoista (ei enää valikoimissa) tekokasveista muutama vuosi sitten tekemäni kranssin. Siinä on kiva pieni valosarja ja se valaisee ihanasti huonetta hämärään aikaan tuoden minulle mieleistä tunnelmaa tilaan.  Tykkään tosi paljon käyttää pieniä valosarjoja siellä täällä joulunaikaan, sillä niin saa joulufiiliksen helpoimmin huusholliin, eikä tarvitse joka nurkkaa ahtaa täyteen muita koristeita.

Toki niitä koristeitakin on, mutta ne voivat olla sitten paljon harkitumpia. Piparkakkutalo on ihan ehdoton keittiön pöydällä parin tuikkukynttilän ja herkkupurkin kera. 

Skafferin ovessa on omatekemäni helmisydän, jonka muoto vähän katosi, kun länttäsin siihen tuollaisen käpykoristeen päälle, mutta tykkään siitä silti ja saa olla noineen, sopii niin kivasti tuohon oveen ja huoneen muuhun tunnelmaan.

Nurkkakaappiin ripustamani messinkikranssi tuo just sopivast blingiä nurkkaan ja piparkakut on tietysti taas leivottu purkkiinsa. Joka päivä sen pinta laskee hieman, kun käymme sieltä napsimassa, mutta hyvin riittänee jouluun asti ennen kun purkin pohja tulee näkyviin.

Ja siellä varmaan jo tarkkasilmäisimmät huomasivat, että jotain outoa on tuossa valaisimessa. Jokin outo pömpylä roikkuu siinä johdon vierellä ja näyttää ihan siltä kun tuo olisi ripustettu tuohon vain hämäykseksi... Ja oikeassa olette, sillä tuossa roikkuu oikeasti jo ihan muunlainen varjostin, mutta en saa paljastaa omissa kanavissani vielä, että millainen. Se selviää kuitenkin pian, sillä sen diy-ohje on tammikuun ekassa Unelmien Talo & Koti lehdessä, joka ilmestyy 4.1.että ei tarvitse kauaa tätä jännitystä ylläpidellä täällä.

Christmas in the kitchen is not too lavish, but more toned to suit the room and the vibe. I love little light strings to set the mood and don't need too much with that. When it's dark outside it twinkles inside and that's what makes the holidays to me.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti