torstai 16. syyskuuta 2021

Porstua porstuaksi osa I

Olen tässä jo muutaman päivän siivoillut porstuasta kauppaani pölyä pakoon vähän tiiviimpään varastoon ja nyt alka ahomma olla loppusuoralla. Tässä ulko-oven ja talon välisessä tilassa on astioille ihan liian hankalat olosuhteet joka vuodenaikaan sisälle tunkevan pölyn ynnä muun rydön vuoksi. Kerran viikossa on pahimmillaan saanut käydä putsaamassa valikoimaa ja siltikään se ei ole riittänyt kaiken siistinä pitämiseen. Siispä astiat muuttivat varaston puolelle pölyttömämpiin olosuhteisiin ja porstua palautetaan taas porstuaksi, joka saa olla rauhassa just niin pölyinen tila kun tykkää.

Nyt kun tässä ei ole enää mitään kauppateemaa voi sisustus olla ihan jotain muuta ja jopa elellä taas niin kuin ennenkin, kun tykkäsin sisustella tähän milloin mitäkin. Ainoa kriteeri nyt uudelle sisustukselle on, että ei liikaa mitään tilpehööriä eikä hyllyjä, josta pitää käydä pölyjä alati pyyhkimässä. Mieleen tuli ensimmäiseksi että kaappeja siis. No, niitähän löytyi heti omista varastoista yksi sopiva, jota piti vähän testailla, että mihin se  siellä parhaiten istuisi.

No heti ensinnä sattui silmiini, että kaapissa pitäisi kyllä olla jalat, koska tosi tyhmältä näyttää jos se vaan lattiaa vasten lepää eikä alla ole mitään. Sellaiset löytyivät sopivasti myös omista varastoista ja pienellä vaivalla ne istuivat kaappiin kuin nakutettuina.

Sitten mallailin kaappia toiseen paikkaan ja totesin, että muuten ihan hirveän kiva, mutta väri on tosi ankea ja tunkkainen eikä soinnu porstuan sävyihin oikein mitenkään päin juuri tuollaisena. Mietin kaikenmoisia eri sävyjä ja pellavaöljymaalilla maalaamista, kun yhtäkkiä vaan tajusin, että ei, kun ihan vaan valkoiseksi, se on tilaan täydellisin ratkaisu juuri nyt.

Ja sitten pari kerrosta Into-kalustemaalia myöhemmin alkoi kaappi näyttää just siltä miltä pitikin ja istahti paikoilleen varsin mutkattomasti. 

Tämä porstua on tilana niin pieni ja kapea (1,65m x 3,2m) ja se oli kauppa-aikoinaan niin täynnä tavaraa, että nyt kaipaan tilalle avaruutta niin paljon kun sitä tuonne pystyn laittamaan ja valkoisena kaappi näyttää siltä, ettei juurikaan syö tuota tilaa tuolta.

Se on kivan eleetön, mutta silti persoonallinen, vanha kun on ja kaikki mitä sen päälle laittaa muuttuu nätiksi hyvän kontrastin ansiosta. Tuo taustalla vilkahtava vanha jauholaatikosto jää tilaan, koska siinä on meidän kierrätyspiste ja se on tosi tarpeellinen ja hyvässä käytössä. Sen väri vaan ehkä myös muuttuu tässä remontissa, mutta sen katson vasta ihan viimeiseksi sitten kun kaikki muu tilassa on löytänyt uomansa ensin.

Nyt pitää tilaan keksiä vielä yksi kaluste ja voi olla, että rakentelen sen siihen ihan itse. Kapea ja korkea kaappi oven ja ikkunan väliin olisi suunnitelmissa ja mielessä siintää sellainen ihana panelipintainen kaunotar. Mitat tuossa kohti ovat vaan niin haasteelliset, että sellaista tuskin valmiina mistään löydän, joten voikin olla, että painelen panelikaupoille tässä jo ihan lähipäivinä.

My little store moved out of our porch and in to our storage to escape all the dust that keeps getting in this space between our front doors. To replace the store I want to have some storage, with doors so that the dust isn't that much of an issue. I had this small cabinet just lying around and with a new crispy white paint it looks so lovely and fresh in the porch now.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti