tiistai 31. elokuuta 2021

Kurpitsapari portahilla

Nyt on pienempikin betonikurpitsa kuivahtanut sen verran, että sain molemmat esille pihaportaille. Siellä ne möllöttävät vielä pääosin kesäkukkasten seurana, mutta eiköhän tässä melko pian pääse siihen jo vähän syksyisempää laittamaan tilalle. Tosin ihan kivalta näyttävät minusta tällai kesälläkin kurpitsat tuossa.

Tämä pienempi betonikurpitsa onnistui minusta kaikkein parhaiten ja siitä tuli heti lempparini näistä kahdesta. Tein tämän vähän jämäkämpään miesten sukkaan ja se piti muotonsa siinä paremmin kun nailonsukassa eikä litistynyt niin kovin kasaan. Vähän jämäkämpiä kumilankoja sai tosin käyttää, että sai nuo kylkien kumpareet esille paksun sukan päältä, mutta muuten oli ihan yhtä helppo käyttää kun ohuempikin sukka.

Nyt vaan odotellaan sitten, että vähän haalistuisi tuo uuden betonin kovin sinervä väri ja muuttuisivat yhtä viehkeiksi kun nuo vuosiakusia pihallani lojuneet betonikirjatkin. Iso plussa jos näihinkin joskus sammal päättää tarttua, tosin luulen, että sitä varten pitäisi pitää näitä koko ajan pihalla ja sitä eivät nuo narut noissa kurpitsoissa taida kestää. Voipi olla että laitan siis varastoon nämä sitten kun kurpitsakausi on päättynyt ja varjelen naruja tuleviksikin vuosiksi.

My concrete pumpkins turned out very well. The smaller is my favorite right now, it makes them both a cute couple that I like hanging around my stairs.

3 kommenttia:

  1. Hienot kurpitsat. Noista kirjoista kiinnostuin kovasti, oletko niistä joskus tehnyt oman postauksen? Sinulla on tosi ihana koti ja piha, seuraan blogiasi säännöllisesti ja aina se kyllä jaksaa ilahduttaa, kiitos siitä
    Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Kirjat ovat oma salaisuuteni, sillä teen niitä välillä myyntiin ;) Ilmoittelen täällä blogissa sitten kun niitä taas löytyy kaupattavaksi asti.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! noita täytyy tehdä, ovat niin kauniita. Minulle tulee Ihana lehti ja hämärästi muistan siinä joskus nähneeni noiden ohjeen.
    Kirjat ovat upeita. Olen kuulolla, jos joskus niitä valmistat, vaikka postikuluja saattaa tulla paljon:)

    VastaaPoista