maanantai 17. toukokuuta 2021

Jätekasasta hyötykäyttöön osa II

Aurinkoisen sään vielä jatkuessa kerkesin hyvin viimeistellä istutuspöytäni, jonka kuullotettu pinta oli muuttunut nätisti yön aikana pääosin kosketuskuivaksi. Sain illalla nukkumaan mennessä siihen vielä lisäidean, jonka toteutusta varten ruuvailin sen kylkeen tänään pari rimaa kiinnikkeiksi ja kuullottelin ne sopiviksi.

Vanha pellinpala oli ollut mielessä projektin alusta asti ja sen mittojen mukaan koko pöytä rakentui. Se lojui minulla vähän niinku tyhjän panttina muualla, mutta istutuspöytään se on enemmän kuin parempi. Vääntelin sen muotoonsa pöytäpinnan päälle krouvisti käsin ja ruuvasin reunoista kiinni tiukasti.

Sitten lisäsin pöydän kyljen kiinnikkeisiin myöskin tyhjän panttina pihalla kuljeskelleen vesisäiliön, jota eilen nukkumaan mennessä mietin. En ole ihan varma kuinka paljon sille käyttöä tuossa kohti olisi, mutta niin herkullisen nätiltä se siinä näyttää, että pakkohan sen on siinä saada olla. Voisihan tuosta annostella jotain kepeää lannoitevettä vaikka sitten.

Nyt istutuspöytä on sitä vaille valmis, että loputkin uudet kuullotteet kuivuvat sen pintoihin. Se on vielä just sieltä täältä niin märkä, etten saa sitä itseäni sotkematta nostettua paikoilleen takapihalle, ja on ne sateetkin tässä tulossa. Ah että kun haluttaisi jo nähdä miten se sinne nurkkaansa sitten sopiikaan, mutta on vain maltettava mielensä vielä hetken aikaa. Mutta kylläpäs siitä vain tulikin kivan näköinen, ei uskoisi, että vielä toissailtana se oli vain kaksi tylsää kuormalavaa.

And here it is, my finished potting table made out of two pallets. I had the tin and the water tank here doing nothing on my yard and they look supergood on this. Can't wait to get this to the backyard, but the stain is still a little sticky, so I'll have to wait it to dry out completely first.

2 kommenttia: