torstai 11. lokakuuta 2018

Uutta varjostinta testaamassa

Ostelin sinä täydellisenä päivänä ostohuumassa Parolan Rottingista (sieltä myymälästä) myös uuden muhkean lampunvarjostimen kokeeksi keittiöön. Olin nimittäin aina halunnut tietää sopisiko tällainen tuohon tilaan ja parhaitenhan tuo selviää kokeilemalla. Varjostin ei ollut kovin kallis, joten päätös siitä oli varsin helppo tehdä.

Testailin aiemmin kesällä tuossa sitä tekemääni rysävalaisinta, mutta sen malli ja muoto ei mielestäni ihan tilaan istunut. Ja kun uuttakaan en ollut jaksanut solmia niin tyystin toisenlaisen valaisimen kokeilu oli pyörinyt mielessä. Tämä on mukavan suuri, just eikä melkein tuohon tilaan ja varsin kiva illalla kun siinä palaa valo. Päivällä ehkä vähän vähemmän tuosta erottuu, kun taustalla niin paljon asioita, mutta muuten alkaa silmäni siihen jo hyvin tottua.

Että annetaan nyt toistaiseksi roikuskella tuossa tuon. Kiva vähän jotain vaihtelua saada ruokapöydän päälle kuitenkin.

Ja tekemäni rottinkikranssi pääsi skafferin oveen keittiöön. Siinä on kyllä tämän huoneen paras paikka pitää esillä kaikkea nättiä koristetta ja tämä sopii tilaan nyt kuin nakutettu.

I got myself a new lampshade to the kitchen. I had been thinking about a differend shade to this room for a long time now, and this was cheap so I got it to test. I think it's better than the fyke net lamp I tested back in July, but I'm still not sure if this is THE lamshade I'm gonna keep there. 
Anyways this can stay there for now, cause I do like it in the nighttime when the light is on.

1 kommentti:

  1. Niin nättejä; sekä lampun varjostin että kranssi :)

    VastaaPoista