Olkkarissa vihertää

Pikkuhiljaa alkaa pihalta kerääntyä huonekasvit takaisin sisätilojen lämpöön, vaikka olisivathan nuo vielä säiden puolesta ulkona pärjänneetkin. Halusin vain olla nyt hyvissä ajoin liikkeellä ja varmistaa, että ainakin herkimmät ovat turvassa jos sieltä joku öinen halla jo hiipii.

Saniainen pääsi parhaalle paikalle ja kaktukset sekä mikälie pikkupalmu saavat tyytyä olemaan yhdessä kasassa tason päällä. Loput kasvit saavat vielä makoilla kasvihuoneessa tovin aikaa. Ne otetaan sisälle sitten kun ilmat kunnolla viilenee.

Mallailin vähän katonrajaan loisteputkivalaisintakin, josko laittaisi talveksi kasvivalon ja voi olla että laitankin. Tuo vanha lampunrunko näyttää tuolla ihan kivalta, eikä pistä ihan niin liikaa silmään, etteikö voisi siellä toimia. Täytyy vaan nyt ensin löytää sellainen putki siihen, joka ei saa kaikkea näyttämään violetilta. Suosituksia otetaan mieluusti vastaan tässä asiassa.

Myös viimeaikain ostokset ovat jo kovassa käytössä. Suosikit messinkirapu ja koralli sopivat niin hyvin yhteen pieneen asetelmaan olohuoneen pöydälle. Kynttilöitäkin on jo vähän kaiveltu esille, tosin täällä noita patteriversioita kun on niin paljon noita herkästi syttyviä materiaaleja tässä ympärillä. Puutalossa en viitsi muutenkaan ottaa riskiä pienintäkään, että unohdan vahtia tulia ja polttelen oikeita kynttilöitä vain juhlapäivinä tai kun on vieraita kylässä.

Got some of my houseplants back inside from the garden. The fern and small palm tree are more glad here if there's a bit nippy at night outside. I still have a couple more out there, but they can tolerate a bit coldness so I'll get them in later. The livingroom looks good with a bit of fresh green color don't you think?

Keräilyksihän se meni sitten

Ah, että kun sitä tuntee itsensä niin hyvin. Sanoin tuossa pari postausta aiemmin, että puhutaan siitä sitten jos alkavat liiaksi lisääntyä messinkiötökät taloudessani ja niinhän ne sitten alkoivat. Että puhutaan nyt niistä sitten.

Tulin nimittäin "vahingossa" surffanneeksi vähän ulkomaisia kirppissivustoja ja siellähän noita oli oikein maniaksi asti tarjolla. Ja en tietenkään voinut vastustaa himoani vaan ostin muutaman, ihan vaan kun niin nättejä olivat. Halpoja ei niinkään, postikuluineen tulee tämmöisille ihan mukavasti maksettavaa kun eivät ihan kevyimmästä päästä ole.

No mutta nyt on sitten kärpäsellä ja kukolla kavereina pari rapua, kotilo, pähkinän muotoinen pähkinänsärkijä sekä sammakko, joka ei sittenkään ollut messinkiä, vaikka myyjä niin väitti, vaan on ehkä pronssia.

Suosikkini näistä on ehdottomasti tämä taskurapu. Se on vaan niin hauskan näköinen ja näyttää niin kivalta ja sykähdyttävältä melkein missä vaan. Toseksi kivoimmat on kotilo ja pähkinä, ne kun ovat oikein jytkyä messinkiä ja erityisen kauniit pinnoiltaan. Toinen vahvasti patinoitunut ja toinen melkein kiiltävä vielä. 

Pähkinä saa paraatipaikan joulupöydän koristeena ja simpukka on jo yöpöydällä korurasiana ja rapu seilaa ympäri olohuonetta. Noista muista jäin arpomaan, että tykkäänköhän nyt sittenkään kaikista niin paljon, jos pistelisi kiertoon muutaman (sammakon ja ravun). Voisi olla ihan fiksua tehdä niin koska saattaa olla että näitä voi vielä tulla tänne pari lisää. Ihan jo siksikin, ettei nyt täysin riistäydy käsistä tämä keräilyvimma. Joku roti sentään.

So I had the brass fly and the rooster and I started to feel like a little collection is forming here and so it did. I did a little shopping  and soon I had these beauties too. But cause I fear that my house will soon be filled with brass ornaments I think I'll probably  sell a couple of these (the bronze frog and the lobster like crab) so that I can get a couple more that I like and then stop the collecting (so I don't become a brass-hoarder :D)

Parhautta on olla omanlainen

Hirveän usein kuulee ihmisten väheksyvän ja jopa haukkuvan omia tekemisiään ja luovuuksiaan. Se tuntuu jotenkin olevan ihan hyväksytty tapa, että aina ollaan vähän niin kun sitä mieltä että ei ne omatekemät jutut nyt ole yhtään mitään. Minun mielestä se ei ole oikein ja voi olla jopa vahingollistakin, ihan niin paljon, että ihminen ei enää uskalla tehdä mitään, vaikka haluaisi,  tällaisiakin olen kohdannut.

Haluaisin jakaa teidän kanssa nyt yhden itselleni hyvin tärkeän oivalluksen. Sellaisen oivalluksen joka antoi minulle aikanaan todella paljon ja johti minut luomaan ja tekemään asioita juuri niin kuin polte sisälläni on koko ajan halunnutkin tehdä. Sen johdosta en enää kritisoi tuotoksiani tai hauku tekemisiäni muille. En koe häpeää epäonnistumisistani enkä tuskaile osaamattomuuttani jos jokin asia ei tule sellaiseksi kun suunnittelin tai halusin, vaan annan vaan mennä ja yritän ja teen.

Joskus pikkutyttönä koulussa en ollut hyvä oikein missään muussa kun kuvaamataidossa (sitä kutsuttiin silloin siksi). Kaikissa muissa aineissa, mukaan lukien käsi- ja puutyöt olin opettajien mukaan hutilo, kärsimätön ja jälkeni oli epäsiistiä. Arvosanat eivät olleet kummoisia ja päähäni jäi ajatus, että en vain osaa. Käsialani (silloin opeteltiin vielä kaunoa) oli vaihtelevaa harakanvarvasta ja vaikka kuinka yritin en vain saanut ikinä sitä taipumaan yhtä kauniiksi kun opettaja taululle piirsi. 

Ja tietysti siellä oli ne jotka osasivat tosi hyvin. Ne jotka saivat ne tarrat ja leimat niihin vihkoihin ja ne kympit sinne todistuksiin. Kaikki tietysti ihailivat vain niitä ja sitten sitä tietysti vertasi itseään niihin muihin ja alkoi pelätä epäonnistumista ja häpeää huonommuudestaan enemmän ja enemmän.

Tästä johtuen se jossain vaiheessa sitten elämästäni katosi melkein tyystin se tekeminen ja se tekemisen riemu. En piirtänyt, rakentanut taikka ommellut juuri yhtään mitään kun koko ajan takoi jossain aivojen sopukassa se että en ole tässä oikeasti hyvä, tai ainakaan niin hyvä että kehtaisin mitään muille näyttää. Jos joku joskus "erehtyi kehumaan" jotain tekelettäni, pidin nopeasti huolen siitä että haukuin sen ja itseni täysin lyttyyn kehujalle. Että älä nyt hulluja puhu, en minä mitään osaa ja  näethän että tämä on ihan p***a.

Kunnes sitten parikymmentä vuotta sitten menin opiskelemaan vähän taiteita ja yhtäkkiä siellä koulussa sen tajusin, että ei se olekaan niin, että jotkut meistä ovat hyviä ja toiset eivät. Ei ollenkaan niin. Se mitä käsillään tekee, on tietynlaista taidetta kaikki ja se ei ole jotain jota mitataan sillä onko jälki siistiä ja rivit suorassa vaan sillä, mitä se antaa. Mitä se antaa tekijälleen ja sille joka sitä katsoo tai käyttää. Se että onko se kokemus hyvä tai huono ei ole väliä, vaan väliä on sillä että siitä saa jotain irti. 

Ja se oivallus kuulkaas muutti kaiken minulle. Päätin just sillä hetkellä ja siinä, että teen kaikkeni sen eteen etten enää kritisoi tai hauku tekemisiäni vaan annan vaan mennä ja luovuuteni kukkia. Teen just sitä mitä haluan ja jos en osaa niin opettelen. Nautin siitä että rivit eivät ole suorassa ja harakanvarpaita tulee kun samalla kuitenkin tulee asioita joita voi käyttää ja ne näyttää ihan just minun tekemiltäni eikä kenenkään muun. Että näine "vikoineni" olenkin ihan älyttömän hyvä ja uniikki.

Ja se on kuulkaas kantanut pitkälle se. Teen ihan mitä lystän ja melkolailla miten lystän, kuten nyt vaikka tässä tämä neulepipo jonka neuloa napsuttelin. Se käsiala neulomisessa on edelleen varmasti sen silloisen opettajan mielestä yhtä heikkoa kun silloinkin ja kiire ja hutilo olen yhä myös, mutta kas vain kun silti syntyi parissa illassa vallan oivallisen ihana pipo. Just minun näköinen ja just sellainen kun halusinkin.

Että jos siellä ruudun takana nyt tätä lukee sellainen ihminen, joka aina haukkuu omia tekemisiään, tai sellainen joka haluaa, mutta ei tuskalla tehdä kun ei koe olevansa siihen tarpeeksi hyvä, niin mieti aina omia tekeleitä arvostellessasi olisitko yhtä ankara haukuissasi jollekin toiselle ihmiselle? Niin miksi sitten olisit itsellesikään. Että jos siellä sisälläsi se luomisen vimma on, niin työnnä pois nuo tuommoiset ajatukset äläkä vertaile itseäsi muihin vaan anna mennä vaan ja nauti luovuudestasi. Olet ihan paras just noin!

Translation in a nut shell: a short opening about creativity and how to avoid it getting clogged. The main rule being don't be too hard on yourself, but accept all your faults and errors and cherish them as your strength in everything you do. 

And in the mean time I knitted a hat.

Roipetta kaupan

Pidettiin joka kesäinen varaston siivous tänään ja sieltähän löytyi taas vaikka ja mitä ylimääräistä, mistä eroon pitäisi päästä. Olen saanut välillä noottia siitä jos en täällä blogissa ole vihjannut kun jotain aarretta olen myyntiin pistänyt, niin vihjaampa nyt sitten, että tämä läjä löytyy nyt Torista. Tästä linkistä löydät jokaisen romppeen myynti-ilmon lisäkuvineen ja spekseineen. Joten käyhän katsomassa jos siellä olisi jotain just sinulle.

Just some stuff I have on sale at Tori.fi

Kirppistelyn rentouttava vaikutus

Täällä on mennyt nyt melkein kaikki vapaa-aika tehden inhaa piharemonttia. Onneksi ei kuitenkaan ihan kaikki aika, sillä välillä pitää myös osata rentoutua ja sen teen ihan parhaiten pienillä kirppistelymatkoilla.  Siinä on se hyvä puoli, että kun välillä pitää taukoa työnteosta, sitä jaksaa taas paremmin tehdä töitä ja tietty se hyvä puoli myös, jos tekee hyviä löytöjä niillä rentoutumismatkoillaan.

Parilta viimeisimmältä reissulta on tullut kyllä niin hyvä saalis ettei toista. Viikate, sirppi ja metallihara olivat asioita joita varta vasten etsittiin ja onnellisia oltiin kun löydettiin noin kauniit ja vanhat. Itse en tykkää yhtään uusien pihatyökalujen ulkoasusta tai värityksestä ja olen onneni kukkuloilla siitä, että näitä vanhoja ja nättejä ihmiset tajuavat vielä myydä. Sirppi on ihan terässään ja viikatekin vielä jonkinmoisessa, että heinikko saa kyytiä vielä tänä kesänä näillä.

Sitten löytyi jo ensimmäinen joulukoristekin, tuo jännä messinkikelloin somistettu makramee "kravatti". Siitä tulee oivallinen ovikoriste jonka heleää helkkymistä on kiva sitten jouluna kuunnella kun ovea aukoo.

Pari vanhaa Hartwallin puulaatikkoa, jotka ostin ihan tuon mukavasti patinoituneen ruskean värin vuoksi. Nämä ovat ihan parhaita kannella asioita edes takaisin ja pitää siinä välissä esillä (vaikka esimerkiksi astioita joulumarkkinoilla Parolan asemalla).

Hieno nahkainen lentopallo, joka on vaan niin nätti juuri tuollaisenaan. Enemmän koristekäyttöön harkittu, mutta toimittaa myös hyvin pallon virkaa jos sille päälle sattuu. 

Siiten purkillinen pieniä puurinkuloita, sitä joulua ajatellen taas. Näistä saa tehtyä varmasti hienoa puurinkulaketjua, jolla koristaa sitten paikan kun paikan tai vaikka puun.

Vanha pukahvainen viila, koska sellaiselle oli tarve ja tämä oli niin kaunis sekä marmorimuna. Niitä pitää pari olla, että voi pääsiäisenä laittaa esille mieluisan värisiä koristeita (väriallergikkona en siedä kovin kirkkaita värejä joita pääsiäisenä suositaan).

Ja viimeiseksi muttei vähäisimmäksi melko sievä pala vaaleaa korallia. Tällaista olen koittanut jo tovin etsiä, mutta koska niin muodikkaita ovat nyt niin tovin kesti löytyä. Onnenkantamoinen oli se kyllä.

Että kyllä nyt tällaisen ostosteluterapian jälkeen kelpaa taas palata tuonne pihamaalle ja alkaa väkertää kiinni uusia rännejä ja syöksyjä autotallin nurkalle. 

Some of my recent fleamarket finds again. Good stuff for many uses, some for the upcoming Christmas too (yup, one needs to start planning already). 

Maailman näppärin kassi

Minä tykkään siitä, että asiat ovat nätisti ja kätevästi vaikka ne olisivatkin asioita, joita ei tarvitse koko aikaa katsella. Tyhjät pullot ovat sellainen asia. Ne kerätään meillä itse ompelemaani jätisuureen puuvillakassiin, joka majailee piilossa skafferin oven takana kunnes on tarpeeksi täynnä kauppaan palautettavia.

Kassi on juuri sopiva vetämään sisälleen monen kuukauden limpparipullot ja sillä on mitä näppärin roudata ne kaupan palautusautomaattiin myös. Pitkät rivat olalla pitämiseen ja tarpeeksi tilaa varastoimaan sisäänsä monen pikkukassillisen verran pulloja. Tästä ei matkalla tipahtele yhtään eikä sen kanssa tarvitse taistella, että kaikki mahtuisivat mukaan ja jos se on oikein pullollaan voi rivat sitaista päältä solmuun pitämään lasti paikoillaan. Kotimatkalle kassi taittuu hyvin pieneen tilaan tai toimii kantokassina jos päätän ostaa jotain jättimäistä samalla.

Ja aina kun on se aika, jolloin se pitää muistaa kauppareissulle ottaa mukaan, se ripustetaan tuohon oven ulkopuolelle josta sen olemassaoloa ei voi olla huomaamatta.

Kassin kaava on tosi helppo. Kaksi isoa palaa puuvillaista lakanakangasta ommellaan yhteen kolmesta sivustaan ja aukkoon laitetaan kunnon rivat. Mitatkin voi heittää ihan omasta hatusta, pääasia että on juuri omaan tarpeeseen täydellinen. 

I'm the kind of person that doesn't like to return bottles on every trip to the grocery store, instead I store them and take them back when the storage bag is full. I made myself a bag to store the bottles and made it huge. I love the fact that this can hold months worth of bottles and is still really easy and light to carry and when empty it fits nicely in my pocket.

Elokuun kirppislöytöjä

Elokuu on ollut tähän mennessä kirppislöytöjen osalta varsin suotuisa. Kotiin on löytynyt etsittyjä esineitä ja ehkä myös vähän turhuuksiakin, mutta nättejä sellaisia tottakai. 

Etsittyjen joukossa on ollut jo hetken aikaa tämä tämmöinen ötökän muotoinen saapasrenki. Tällaista olen talvisin välillä haaveillut, kun rakastamani lapikkaat on niin hankala muutoin jaloistaan riisua istahtamatta täysissä talvitamineissaan alas. Tällä ne pitäisi riisuuntua helposti seisten eikä tarvitse märillä kengänpohjilla tanssia ympäri eteistä suotta. 

Vastustamattomia ovat myös kaikenmoiset luonnonmukaiset rasiat ja purnukat. Näitä meriheinästä ja kaislasta tehtyjä säilytypurnukoita on kiva käyttää niin monessa pikkutavaran säilytyksessä. Nyt seuraksi löytyi vielä edullinen puinen puhdetyönä tehty rasia joka mielestäni oli vain niin hyvä löytö, ettei sitä voinut olla ostamatta. Ajatella, että sen on joku joskus jossain käsin veistellyt. Ihan aarre.

Ja sitten se vähemmän tärkeä, mutta hauska löytö, tämä messinkinen kukkorasia. Sillä an aukeava selkä niin kuin tuolla aiemmin hamstratulla kärpäselläkin. Mietin tovin sen ostamista, kun alkoi tuntua siltä, että tässä on nyt joku keräilyvimma alkamassa, mutta ostin sitten kumminkin. Kyllä kai noita nyt voi muutamakin olla, tuollaisia hauskoja vanhoja messinkiötököitä... Puhutaan sitten lisää jos alkavat liiaksi lisääntyä. 

Some of my recent fleamarket finds. A cast iron bug shaped boot remover that I really need during the winter time with my boots. An old hand made wooden jewellery box and a brass rooster trinket box that might have caused a tiny little collection of brass boxes to start building... 

Riipukeinun sovittelua

Kun asuu talossa jossa on varsin hyvät ja isot varastot, sitä ei aina muista kaikkea mitä sinne onkaan laittanut ennen kun käy katsomassa. Olin täysin unohtanut tämän rottinkikeinun olemassaolon, kun en sitä ollut pariin vuoteen missään käyttänyt, mutta nähtyäni sen pölyisenä varaston nurkassa tuli heti inspis kokeilla sitä käyttöön taas.

Paikkoja taloudessamme tämän kokoiselle on vain varsin vähän, sisätiloissa ei oikeastaan muuta kuin olohuoneessa, joten se olisi ainoa vaihtoehto minne tämän voisi laittaa. Eikä siinä kauaa sitten mennytkään kun olin jo ripustanut sen sinne sovitukseen.

Paikka keinulle olisi tuossa, missä yleensä roikuskelee pyykinkuivatusteline, juuri takan edessä, mutta sen verran sivussa, että siitä pääsee vaivatta kulkemaan. Tuossa olisi mukava sitten syksymmällä riipuskella takkatulen loimussa rentoutuen. Nyt vaan vähän mietityttää tuon näppäryys juuri tuossa, se kun pitää siitä sitten aina nostella pyykkitelineen tieltä kumminkin (ah, nämä pienet neliöt), mutta olkoot nyt jonkun aikaa ja jos liian hankalaksi menee keksinen jonkun muun ratkaisun sitten. 

I had totally forgotten this rattan swing I had in storage. I got it a few years back and had it in the greenhouse, but then stored it away for winter and forgot it was there. Now that I found it again I just had to try it out in the livingroom. 

Kymmenen vuotta

Minä en ole tainnut vielä kertaakaan tässä vuosien varrella hoksata blogini synttäreitä, kunnes nyt sytkähdin pari viikkoa sitten siihen, että hetkinen, nyt taitaakin olla isot bileet ovella. Ja tosiaan, tasan kymmenen vuotta sitten tällä päivämäärällä tämä blogini näki ensi kertaa päivänvalon. 

Hip-hip-huraa ja onneks olkoon mulle!

Minusta tuli sisustusbloggaaja oikeastaan ihan sattumalta, sillä en ollut ajatellut moista, saatikka tiennyt edes mahdollisuudesta ennen kun silloin kymmenen vuotta sitten sain puhelun siskoltani, että nyt pitää perustaa minunkin sisustusblogi. Olin ensin täysin sitä vastaan ja siskolta menikin muutama päivä ennen kun sai minut perehtymään asiaan ja lämpenemään ajatukselle, mutta sitten kun se oli julkaistu ja ensimmäiset postaukset eetterissä, olinkin jo aivan täydellisen myyty ja koukussa bloggaamiseen.

Aivan alussa olivat blogialustat vielä kovin kepeitä, eivätkä kuvat olleet kovin suuria tahi tarkkoja. Ensimmäiset kuukaudet postailin ahkerasti muutaman kympin peruspokkarilla räpsimiäni otoksia, jotka nyt katsoessa ja nykykokoon verratessa näyttävät aivan postimerkin kokoisilta. 

Sen kummempaa tajua nurkkien kuvaamisestakaan ei vielä silloin oikein ollut, vaan räiskin menemään ihan fiilispohjalta, kunhan asiat kävisivät kuvistani selviksi -ajatuksella. Minkäänlaisia kuvankäsittelyohjelmiakaan en tuohon aikaan vielä käyttänyt. Ne tulivatkin sitten kun niiden aika oli, uuden paremman kameran myötä muutamia vuosia myöhemmin. Mutta nyt kun noita vanhoja postauksiani tässä itsekin selailin, huomaan kyllä, että se blogini perusajatus on tässä vuosien ajan pysynyt koko ajan samana. Paljon itse tekemistä ja tuunaamista, kirppiksillä kiertelyä ja aarteiden esittelyä sekä tietty sitä sisustusmaniaa, joka sekään ei ole kyllä lieventynyt tässä kymmenessä vuodessa vielä yhtään. 

Sisustus on muuttunut ja elänyt näissä vuosissa joka huoneessa, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, mutta muutama asia on hyvin pysynyt mukana juuri sellaisena kun silloinkin. Olohuoneen sohva ja klapiteline, niistä ei luovuta. Makuuhuoneen rautasänky ja pojan huoneen volkkarin perä ovat myöskin asioita joista yhä vaan tykkään.

Villejä kokeilujakin on tullut tehtyä, vai mitäs sanotte sisustusmaniasta tämmöisillä väreillä? Melko epätyypillistä minulle ja tuo vaihe jäikin onneksi melko lyhyeksi, kun jatkoin taas matkaani kohti vähemmän kirkkain värein sisustelemista. Kaikki muu on jo kotoani kaikonnut, mutta nuo vanhat puhalluskoristeiset kahvikupit minulta vielä löytyvät. Ne ovat sopivan hempukat ja nostalgiset otettavaksi esille aina silloin tällöin juhlavia kahvikuppeja tarvitessa.

Ja kun tämä koko bloggaajan taipale alkoi sillä, että esittelen myös talon erilaisia remontteja niin niitähän alkoi myös silloin aivan heti tulla. Maalailin ruutulattioita ja remppasin pikkuvessaa. Myös talon siivouspuolen välineistö alkoi löytyä ja muotoutua ja nuo ovat olleet niin hyvät, että ovat kaikki käytössä vielä tänäkin päivänä. Samoin kun ihan kaikki tähän blogiin tehdyt postauksetkin ovat tallessa, linkit niihin ovat tuossa oikeassa sivupalkissa (näkyy internetversiossa, ei mobiilissa). Sieltä pääsee kurkkimaan vuosien taakse ja katsomaan mikä kaikkea täällä onkaan kymmenessä vuodessa ehditty tehdä. Postauksia on kertynyt melko vakuuttavat 1779 kappaletta. Siinä olis jollekin vähäksi aikaa kahlattavaa jos kaiken haluaisi lukea, itsekään en moista taitaisi jaksaa. :D

Joku joskus kyseli, että miksi bloggaan? Ja vastaushan on ihan yksinkertainen; bloggaan ihan just teille armaat lukijat. Mikään ei ole minusta niin kivaa kun saada kertoa suurelle yleisölle asioista kiinnostuneita, mitä milloinkin olen sisustellut, ostellut tai rakennellut. Olen saanut vuosien varrella niin paljon palautetta myös siitä, kuinka olen inspiroinut muitakin tarttumaan työkaluihin tai vaan rohkeammin kokeilemaan taitojaan sisustajana.  Ja se on kuulkaas ihan parasta se.

Mukavaa on myös ollut, että tästä on siinä sivussa tullut vaivihkaa myös ansaintakeino ja tähän on voinut välistä keskittyä ihan työnäkin. Mutta pääasia on edellen, kuten alussakin ihan vaan se sisustamisen ja bloggaamisen riemu. Täällä kun kuitenkin sisustelen vain itselle ja omalle perheelle, enkä niinkään juokse trendien tai dollareiden perässä. Asioita tehdään aina sydän edellä ja yleisölle uskollisesti tasaisen tiiviseen postaustahtiin ja statistiikasta näen, että siellä te sankoin joukoin tätä blogia lueskelette, edelleen.

Ja koskapa minulla ei vieläkään ole minkäänlaisia kyllästymisen merkkejä tässä ollut, niin voitte olla siellä luottavaisin mielin, että tämä blogi se vaan on ja pysyy. Täällä on vielä monta sisustusunelmaa toteuttamatta ja ideaa käyttämättä, puhumattakaan siitä mitä sieltä kirppiksiltäkin voi taas pian löytyä, että varmaan tässä päästään juhlimaan ne blogin kaksikymppisetkin ihan helposti vielä. Että siihen asti, postailemisiin!

Ten years a go, to this date I started my life as a blogger. Here's some pics of the early days of this blog. One can see that some progress has been made, both in the pic quality and the interior. There has been some wild experiments with bright colours and differend kind of styling in this house before I found my way back to my true love with shabby country-industrial style again.

I've been asked why I keep this blog and the answer is simple; because of you. Yes you there, behind the screen reading this. I just love to show off things I do, or buy or decorate and you have been the best audience for that. It brings me so much joy to know someone out there likes the things I do here and maybe even gets inspired to try to make something by self too.

So thank you for being there, it has been a wonderful journey and I'm sure I'll be celebrating the 20th anniversary of this blog too.

Kokoelmahyllykkö

Loimaan Rompetorilta osteltu mallinuken torso pääsi paikoilleen olohuoneen vitriinin päälle ja täytyy sanoa, että se on siellä kyllä just eikä melkeen täydellinen. Niin täydellinen jopa, että aloin miettiä siinä sen vieressä olevan herra Aku Punktion myymistä pois. Se kun näyttää nyt minun silmiini vähän liialta siinä, noin niinku tyylinsä puolesta. Ei ehkä tarvitsis olla noin samanoloisien asioiden noin likellä toisiaan tuossa, eikä Akulle oikein nyt muutakaan paikka ole. 

Tykkään kyllä kun tässä on paljon roinaa tässä vitriinissä. Se että se on täynnään aarteita tekee siitä mielenkiintoisen ja nätin. Vieläpä nyt kun kaikki sen sisälmykset väreineen sointuvat niin kauniisti ympäristöönsä. Keräilijäluonteelleeni on myös hyvä, että on paikka jonne kokoelmia säilöä sitten. Tässä tila on vaan niin piukassa, että joutuu välillä miettimään tarkoin mielenkiinnon kohteidensa määrää ja laatua.

The torso found it's place here, just like I imagined it. The color and form is perfect there. But I started to wonder if I really need the acupuncture doll next to it there. I think I might sell that away and fins something less similar to it's place.

Laatikosto ja nuppivajaus

Viime kuussa Billnäsistä ostelemani laatikosto on jo päässyt mallautumaan paikalle työhuoneessa. Siinä on muiden laatikostojen tapaan nyt pyörät alla, jotta saan sen siirreltyä aina sinne missä milloinkin sille tilaa on. Nyt oli tuossa hyvä lovi ja siihen se passaakin vallan mainiosti.

Työhuone on muutenkin viime aikoina ollut melko tiukalla tilankäytöllä, kun siellä majailee nyt väliaikaisesti myös tuo yksi isohko musta kaappi (kuvassa vasemmalla) keramiikan kuivatusta varten, mutta se saanee oman paikkansa muualta myöhemmin syksyllä niin tila vapautuu taas vähän enemmän avarammaksi.

Vetimiksi laatikostoon päädyin ratkaisuun, että nupit sivuilla ja etikettipidin keskellä. Tässä lienee alun perin olleet kuppivetimet, mutta jotenkin miellyin ajatukseen kahdesta vetimestä nyt enemmän. Ongelma vaan, etten ole vielä löytänyt siihen sopivia vetimiä. Varastoissani oli muutama muodoltaan ja mitoiltaan juuri sopiva ja olen niitä tässä koittanut metsästellä lisää , mutta toistaiseksi varsin laihoin tuloksin. 

Että jos sinulla sattuu olemaan allaolevassa kuvassa näkyvän näköisiä ja kokoisia puuvetimiä nurkissasi pyörimässä, laita tarjousta kuvan ja hinnan kera sähköpostilaatikkooni niin ostan ne parempaan talteen sinulta. :-)

Nämon mitä ilmeisimmin purettu sellaisesta mäntypuisista laatikostosarjoista joita myytiin melko paljon uutena kahdeksankyt- ja yhdeksänkyt-luvuilla. Kaupoista ei juuri tämmöisiä saa, eikä ne halkaisijaltaan isommat kelpaa sitten mitenkään päin makuuni. Liian rumat on ne.

Muutoin tällä hetkellä laatikosto palvelee jo käytössä kovin mukavasti, vaikka osa nupeista onkin tällä hetkellä vain ruuveja. Värikin on vielä hionnan jälkeen ihan puullaan, kun en nyt osaa päättää, että jäiskö ihan noin vaiko eikö. Kaikki taitaa riippua siitä miten tässä nuppisaagassa nyt oikein käy. Jos noita sopivia puisia ei ala mistään esille kaivautua, täytyy taas miettiä tämä asia sitten uudelleen.

The vintage hardware store set of drawers is finally in my work room. I haven't decided yet wether to paint it or not. I think it all depends if I can find the certain kinds of wood knobs to it or not. Meanwhile it works just fine like that.

Loimaan rompetori

Loimaan rompepäivästä on tullut jo melkein perinne meikäläiselle. Sinne on ajeltu jo useana vuonna perätysten  metsästämään aarteita ja löytöjä. Tänä vuonna nappasin vihdoin kamerankin mukaan ja koitin siinä lievässä ryysiksessä nappailla muutaman kuvan paikan fiiliksestä ja tarjonnasta teillekin näytettäväksi.

Tapahtuma on melkoisen iso ja vetää päivän aikana kävijöitä lähemmäs kymmenen tuhatta. Paikalla on runsas kattaus erilaista antiikkia, vintagea sekä tietty ihan sitä rompetta eli vanhojen autojen ja mopojen osia ja kaikkea sihen liittyvää. Myyjiä on laidasta laitaan ihan ammattilaisista tavallisiin kirppismyyjiin, joten tarjonta on vaihteleva ja laaja.

Rompetori aukeaa tosi aikaisin, jo kuudelta aamulla ja kestää aina pitkälle iltapäivään neljään. Alueelle on helppo löytää ja parkkipaikan yleensä saa melko helposti, ja pahin ruuhka-aika on noin puolen päivän tienoilla. Säätila saattaa verottaa myyjiä, niin kuin tänä vuonna näytti olleen, kun sateen uhka oli saanut muutaman jättäytymään kokonaan tapahtumasta ja synkkien pilvien alkaessa näkyä taivaalla alkoi osa pakkailla jo myyntipöytiään. Itse olimme kuitenkin onnistuneesti ostoksilla noin kahteen asti, eikä siihen mennessä kyllä pisaraakaan vielä ollut tipahtanut taivaalta.

Tapahtumassa on mukava aina myös tavata tuttujaan, joidenkin kanssa oli sovittu lettutreffit jo valmiiksi etukäteen ja toisiin törmättiin tapahtuma-alueella tietäen sanomattakin, että siellä nähdään kumminkin.

Ja ei se ole rompetori eikä mikään jos en minä sieltä jotain löydä myös kotiinviemisiksi. Vanha pienen mallinuken torso osui silmiini eikä sitten irrottanut hypnoottista otettaan iiriksistäni ennen kun olin sen sileään siniseen seteliin vaihtanut. Hyvin tyytyväinen olen tästä. Tulee näyttämään niin hienolta olohuoneen kaapin päällä tämä.

The Loimaan rompepäivä is a must go for me every summer. The place is full of vintage and antiques accompanied with old cars, parts and interesting things to see. This year was a s good as ever. Had a good time, saw friends and made a cool find; this old mannequin boy torso that'll look so good on top of the cabinet in my livingroom.