perjantai 8. kesäkuuta 2018

Valmiina rompetorille!

Nyt on myyntipaikka järkätty aseman nurkkaan ja kaikki on valmiina huomiselle rompetorille kun ovet aukeaa klo 10 Parolan asemalla. Melkoinen kasa siellä nyt tavaraa onkin minulla myynnissä, etten sanoisi. Siellä on iloisen isossa läjässä kaikki mitä olen täällä aiemmissa postauksissani esitellyt sekä ehkä pari muutakin juttua.

Myös kipot ja kupot ja kylttikauppa ovat paikalla hyvin edustettuina, että hankkimaan voi tulla myös näitä, ovat oivallisia kesäviemisiä kyläpaikkoihin (vink, vink). Ja minullehan kepaa maksuksi käteisen lisäksi maksukortti myös.

Itseänihän eniten nyt kuumottaa ne kaikki muut ihanat myyjät romppeineen ja jännitänkin nyt melkein eniten sitä ehdinkö missään välissä käydä itse kiertelemässä alueen läpi ostohousut jalassa. Kuulemani ja osin näkemäni mukaan paikalle tulevilla myyjillä on  tulossa aivan älyttömän ihanaa aarretta myyntiin! Voipi olla, ettei ensi yönä ihan hirveästi nukuta kun tätä mietin. :D

Nähdään siis huomenna kaikki kynnelle kykenevät Parolan asemalla ja tervetuloa rompetorille näin minunkin puolestani!

Tomrrow is the big day at Parolan asema when the huge yard sale opens at 10. I already took all my stuff there to be ready in time. Be there, if ur in the hoods!

2 kommenttia:

  1. Onnea myyntiin! Kyllä varmasti lähtevät käsistä. Olisinpa päässyt paikalle....mutta ehkäpä ensi kerralla :)

    VastaaPoista