tiistai 5. kesäkuuta 2018

Rompetta rompetorille osa II

Nyt on rymsteerattu nurkkia, käyty lisää tavaraa läpi ja laitettu sivuun ne, jotka tulevat myyntiin ensi viikonloppuna Parolan aseman rompetorille. Paljon löytyi taas aarretta jakoon. Ison läjän roipetta olenkin sinne jo valmiiksi vienyt ja tästä lähtee pian matkaan seuraava kasa.

Myyntifilosofiani on taas se sama kun aina ennenkin, eli tarkoitus on laittaa aarteet kiertoon, eikä riipiä kiskurihintoja. Ja ne myydään kaikista halvimmalla, mistä eniten eroon haluan päästä. Mielestäni on ihan oikeus ja kohtuus että tarjoan löytöhintoja muillekin, kun onni on potkinut minua kirppisasioissa niin monta kertaa. Hyvä kirppiskarma pysyy sillä, joka pistää sen kiertämään myös eteenpäin hyvänä, näin uskon ma.

Tapanani on myös ollut kaupankäynnin helpottamiseksi hinnoitella tuotteet valmiiksi. Näissä kuvissa muutama hintalappunen jo vilahtaakin. On ostajillekin mukavampaa, kun ei tarvitse joka romun kohdalla tiedustella erikseen mitä myyjä siitä oikein haluaa, vaan voi ihan rauhassa katsella ja tutkia itse. 

Joissain tavaroissa ne hintalaput ovat tosin takapuolella, jos niitä ei ilman jonkin oleellisen peittämistä etupuolelle saa, kuten näissä:  Ovaali ruosteinen kyltti 15€, lämpömittari 2€, muoviset numerokyltit euron kappale, Luomu-kyltti 6€, Milka-kyltti 10€, kysy/vastaa kortit 1€ ja vanha venäläinen kello uudella koneistolla 25€.

Että jos nyt alkoi tuntua siltä, että joku näistä tavaroista alkoi juuri sinua kiinnostaa, niin kipin kapin lauantaina 9.6. Parolan asemalle. Osoite on Asemantie 11 ja rompetori aukeaa kello 10. Koko piha on täynnä myyjiä ja asemahallissa lisää (minut löytää sieltä) sekä tietty se ihana kahvila. Aseman johtajatar on varannut omille myytävilleen koko makasiinin, että siellä piisaa aarteita sitten sielläkin. 

Some more stuff I'm bringin next saturday the nineth of June to the huge yard sale Parolan aseman rompetori. 
If you want to buy some of these be there. The address is Asemantie 11, Parola, it's located at the old railway station and we open at 10. 

12 kommenttia:

  1. Moikka,
    Mikäli ötökkätaulusi ovat kaupattavissa näin lukijapohjalta, niin olisin oikein onnellinen jos tuon setin saisin sinulta ostettua. Mikäli se siis ei mene rompepäivillä jo kaupaksi. Postit maksaisin tietenkin :).

    En käsitä miten ihania nämä sinun myyntikuvat aina on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta voidaan keskustella, jos ne jostain syystä jäisivät myymättä rompetorilla, mitä kyllä vahvasti epäilen. :-)

      Poista
    2. Näin miekin luulen :D. On nuo aikamoisia aarteita ja hinnat hyvinkin passelit ^^

      Poista
  2. Todellakaan ei ole halpoja nämä tavarat, joissa hinta näkyy tai joiden hinnat kerrot :(

    VastaaPoista
  3. Minusta hyvin kohtuulliset hinnat ja hyvä kun näkyvillä. Pari vuotta sitten bongasin ihanan ruskean emalisen lampun kuormastasi ja viime la se asennettiin mökin keittiöön! Hyviä myyntejä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hei miten mahtia, että lampuu sai teiltä hyvän kodin! :-)

      Poista
  4. Oi kun pääsisi! Tuota öttiäisvitriiniä ollaan pojan kanssa ihailtu kuvista jo pitkään. Mistä tuommoisia löytyis että saisi oman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että kirpputorit ovat tällaisten löytöpaikkoina parhaita. Sieltä nuo omatkin aikanaan bongattu.

      Poista
  5. Voi että kun ennättäisin ostamaan nuo pari kylttiä, ollaan kyllä tulossa,mutta omalla tuurilla ennättää mennä :-/

    VastaaPoista
  6. Tykkään kovasti sun hintapolitiikasta! Itse toimin samoin: hyvä kiertoon! Super edulliset hinnat.❤️

    VastaaPoista