maanantai 31. heinäkuuta 2017

Tammen alla

Asuntovaunuillessa on se hauska puoli että kun vaunu on tarpeeksi näppärän kokoinen voi sen parkkeerata melkeinpä minne vain. Reissulla Pohjois-Karjalaan parkkasimme sen ystäväperheen pellon laitaan hienon nuoren tammen alle. Sinne piti ajaa vähän matkaa peltoa pitkin, mutta mikäs siinä kun on vetoautona semmoinen peli joka siihen kykenee. Vaunu pomppi kiltisti perässä ja asettui tammen alle oikein viehkosti. 

Tuossa oli ihan mahtavan hyvä sekä kaunis leiripaikka. Tammi suojasi liialta paahteelta ja sen katveessa oli kiva istua iltaa. Se oli vähän kuin suuren suuri aurinkovarjo tuossa edessä ja teki paikasta vähän huonemaisen illalla. Sisustin pihan noilla keväällä hankkimillani Ikean Jassa-kalusteilla ja laitoin vielä tammeen tunnelmavalot oksille ja pari kynttilälyhtyä oven pieliin niin johan oli tyyli kohdillaan. Näin se pitää tällaisella leiriytyä jos leiriytyä meinaa.

Minusta on ihan superihanaa kun saa laittaa matkoillaankin paikkansa nätiksi ilman sen suurempaa häsläämistä. Tällainen ei juuri jälkiä itsestään jätä eikä tarvitse vaivata vieraspaikassa tavaroineen kun voi majoittua omassa sviitissään rauhassa. Isäntäperhekin tykkäsi tällaisesta vierasvaunusta pihamaallaan. Sointui hyvin talon väriinkin.

The first trip with our vintage caravan this summer. A camp set up under a young oak tree next to a field was just as cozy as it was pretty. I just love this little suite I can bring along and pack everything I need in it and live like I'd be in a very small hotel. Very convenient to the hosts too, it leaves barely no marks on the ground and the hosts can have their privacy if needed.

1 kommentti: