Ihan hirveällä tohinalla täällä jo hinnoittelen ja pakkaan tuotteita myytäväksi nyt lauantaina
Parolan aseman joulumarkkinoilla. Koitin kasata tavaroita myös vähän esille kuvattavaksi jotta tiedätte sitten mitä luvassa on. Eniten on tänä vuonna itse tekemääni tavaraa, mutta joukossa myös muutamia valikoituja kirppiskamoja myöskin (laatikosto 65€ ja jakkara sen päällä 25€).
Ja tietenkin tuon sinne koko pienen kylttikauppani valikoimineen. Mukana nyt myös yksi uutuuskyltti jota en vielä ole kaupan puolelle ehtinyt päivittelemään, nimittäin tuo "pesula", mutta sen laitan sinne pysyvään valikoimaan heti ensi viikolla kun kiireiltäni joudan. Näitä mukanani nyt toivottavasti riittävästi, kun viimeksi loppuivat suurin osa kesken.
Myyntinurkastani löytyy lisää myös noita betonisia kynttilänjalkoja joita
jo viime vuonnakin oli (pieni 12€, iso 13€) Parit tekemäni huopavillasukat (35€/pari). Keramiikkamaljakoita joulukukille ja yrteille (iso 15€, pieni 10€).
Sitten siellä on itse tekemiäni leppäpuisia leikkuulautoja (koosta ruuppuen 18-49€), keraamisia saippuakuppeja (8€) sekä maailman rumimpia, mutta sitäkin sympaattisempia virkkaamiani tiskirättejä (5€). Tarjolla on taas myös noita näpsäköitä pyykkipoikahengareita. Ihan parhaita villasukankuivaimia (10€).
Uutuuksia (tulossa ensi viikolla myös kylttikaupan puolelle) ovat nämä säänkestävät tarrat oveen tai postilaatikkoon mainosjakeluja rajoittamaan. Itse tykkään kovasti näiden tyylistä, muistuttavat eri kivasti vanhoja emalikylttejä ulkonäöltään (5€ kpl)
Sitten myynnissä on tietysti myös noita
tekokransseja ja
puutähtiä. Hinnat koosta riippuen 10-30€. Kovin montaa näitä ei vain ole, että jos mieli tekee näitä ostella niin kannattaa olla ajoissa paikalla.
Ja sitten tietysti se tärkein eli nämä astiat joista tässä kuvassa esillä kaikki, eli kovin isoa erää ei ole tarjolla nyt tässä vaiheessa. Hinnatkin on nyt päätetty ja ne ovat seuraavat suurimmasta pienimpään:
Liehureunainen tarjoiluvati 35€, iso kulho 22€, iso soppalautanen 18€, keskikokoinen soppalautanen 16€, pieni puurokulho 14€, leipälautanen 14€, iso kahvikuppi 18€ ja pieni kahvikuppi 15€.
Voi olla että mukaan eksyy vielä yksi
puinen pyykkiteline (35€) ja ehkä jotain muutakin kivaa mitä kyytiini nyt vaan mahtuu.
Tervetuloa siis lauantaina ostoksille Parolan asemalle!
Ja huom! Minun myyntipöydässäni käy vain käteinen. Varatkaa siis sitä mukaan jos mielitte kaupoille kanssani päästä. En myy luotolla enkä laskulla.
Just showing off the things I'll be putting up for sale at the Parolan aseman joulumarkkinat next saturday. No sales before that, no shipping and buying with cash only at the event.