sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ei ihan mutta melkein

Viittä vaille valmista on. Muutama pikkujuttu pitää tehdä ja peili odottelee liimojen kuivumista, mutta muuten alkaa jo olla. Vaikka kaikki onkin samanlaista kun ennen ei mikään silti ole samaa. Tila tuntuu ja näyttää ihan uudelta ja tulen aina ihan superonnelliseksi kun menen tuonne.

Vaikka vessa onkin nyt seiniltään tosi valkoinen en halunnut maalata tätä vanhaa lääkekaappia samaan vaan pidin sen mielummin alkuperäisenä. Ihan kokovalkoisessa se näyttää kivasti itselleen ja tulee edukseen. Tässä meillä säilytellään hammasharjat ja sen sellaiset. Oikein näpsäkkä kaappi piilottamaan sisälleen epäesteettiset asiat.

Uusia asioita tilassa on mitoiltaan aivan passeli juuttimatto, jonka löysin muilla asioilla yllättäen kangaskaupasta. Sopii väriltään tuonne niin hyvin ja saa lattian beigeyden vähän rauhoittumaan. Kympin hintakaan ei juuri kukkaroa kuihduttanut.

Ikean haitaripeili on vanha mutta löysi uuden paikan. Aiemmin se oli ikkunan vieressä, mutta siinä ei talviaikaan valo oikein riittänyt mihinkään ja siksipä ei kovin isolla käytöllä siinä ollut. Nyt paremmassa paikassa oven vieressä osuu valo siihen aina ja se näyttääkin siltä kun sen olisi aina kuulunut olla juuri tuossa.

Oikein olen tyytyväinen laatoitustaitoihini. Tämä oli kuulema aika vaikea urakka ihan ammattilaisellekin. Tässä huoneessa kun juuri mikään ei ollut suoraa, varsinkaan kaksi ulkokulmaa. Säveltää sai muutamassa kohdassa ihan urakalla, mutta lopputuloksesta ei pieniä huteja edes huomaa.  Ihan parasta minusta on että huone näyttää nyt sellaiselta että nuo laatat ovat olleet tuolla jo vuosikymmeniä. Ihan kun olisi tavallaan alkuperäinen vaikka ei 40-luvulla tässä maassa tällä tyylillä tietääkseni laatoilteltu kovinkaan taajaan.

P.s. Se ensimäinen kylpy tuolla oli IHANA!

And it's almost done. Some minor finishes still missing and the mirror is waiting for glue to dry but it's working. I took my first bath already and loved it. 
I got a new jute rug and changed the scissor mirrors place to a better one, otherwise everything is pretty much the same it was before. Except nothing is the same, since the whole space feels different and new now. Needless to say I really love it.

25 kommenttia:

  1. Ihan täydellinen! Tykkäisin,jos saisin tällaisen kylppärin :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä kaunis vessa! Onko tuo oikein tuollainen istuma-amme.

    VastaaPoista
  3. Mielettömän hieno!!!
    Ajattelin jo ennen kuin ehdin lukea tekstisi, että onneksi pidit lääkekaapin ennallaan, se on just hyvä noin 👍🏻
    Hyvä sinä 😉

    VastaaPoista
  4. Moikka. Näyttää ihan älyttömän hienolta. Onnea uusiin kylpyihin =) Ritu

    VastaaPoista
  5. Mua ainakin pissattais tiuhaan tahtiin, jos meidän vessa olis kokenut noin hienon muodonmuutoksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy tunnustaa että käyn tuolla välillä vaan istuksimassa ja ihailemassa. :D

      Poista
  6. Kaunist tuli...tuollahan viihtyy asioillaan pitempäänkin...hih,hih,...pitääkin kysästä,että mistä tilasit kaakelit

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana ja ammattilaisen näköistä kädenjälkeä!
    T: Henna

    VastaaPoista
  8. Vautsi Maria kun sä olet taitava!
    Ja mikäs on tehdessä kun on ideoita ja tyylitajua vaikka muille jakaa.
    Seuraavaa juttua odotellen ;D
    Terveisin Kirsi Maria

    VastaaPoista
  9. Arjen nautintoja... Tulla iloiseksi, kun käy tarpeillaan. Aivan ihana huone. Taas alkoi omaa remonttisormia kutittaa :) Topukka

    VastaaPoista
  10. Aaaa ja uuu, vähänkö on kaunis laatta ja lopputulos! :D

    VastaaPoista
  11. Todella, todella kaunis minikylppäri! Minkä kokoinen tuo amme onkaan? Onko se jotain spesiaalimittaa vai saako niitä monenkokoisina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amme on 105cm pitkä. Ostettu aikoinaan huuto.netin kautta. Kyllä minusta tämän kokoisia kaupoissakin myydään, mutta useimmin ovat sitä istuma-mallia. Tämä on tasapohjainen.

      Poista
  12. Voihan himputarallaa miten ihana! Isoäitini kutsui vessaa pikkulaksi ja mielestäni teillä on nyt täydellinen pikkula, onnea!
    t.PiaS.

    VastaaPoista
  13. tosi hieno!! Mitä laattoja olet käyttänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listat ovat K-Raudasta (NWA Mosaics), Napoli blanco http://www.nwamosaics.fi/html/boordit.html
      Ja laatat Laattapisteestä Listelo blanco 7,5 x 15 http://elbarco.com/71990_es/LISTELO-Blanco-7-5x15/

      Poista