tiistai 7. heinäkuuta 2015

Hienoissa häissä (ehkä hienoimmissa ikinä)

Olin viikonlopulla mukana niin kauniisti sisustetuissa häissä ettei toisia olekaan. Kaikki oli viimeisintä yksityiskohtaa myöten niin täydellisesti hääparin näköistä ja tunnelma mitä ihanin. Kyllä se täytyy sanoa että toiset ne vaan osaa. Sain onnekseni olla pikkuisen mukana tuolla auttelemassa ja laittelemassakin, morsiamen apulaisena. Se jos mikä oli kuulkaas lystiä se, kun pääsi noin upeissa puitteissa ja seurassa vähän touhuamaan.

Laitan tähän nyt pienen sikermän kuvia tuolta häistä. Katsokaas josko / koska arvaatte missä ne oikein pidettiin ja kutkahan siellä naimisiin mahtoivat mennä. Veikkaan että aika monelle teistä on tuttu paikka tuo.

Joko alkaa tuntua siltä että arvaatte? Kenellähän sitä kotonaan noin hulppeat tilat oikein on? Ja kukahan se mahtaa juuri tuolla tyylillä sisustaa? Laitan muutaman kuvan vielä, kun niin vastustamattoman nättiä tuolla on. 


No Parolan asemallahan sitä naimisiin mentiin tietenkin!

Minä en tässä nyt liiemmälti yksityiskohtiin pureudu, nämä kuvat saavat toimia pieninä maistiaisina siitä mitä tuo tuore rouva omaan blogiinsa lähiaikoina aikoo laitella. Siellä luvassa on siis ihanaakin ihanampia hääaiheisia postauksia upeine ideoineen joten pysykäähän kiinnostuneet kuulolla, sillä kohta pesee Parolan asemalla.

Last weekend a dear friend of mine got married. The venue was the prettiest I've ever seen as it was the home of the newly weds. Some of you probably recognized that it is the home of the blog Parolan asema, the most awesome blog of vintage, industrial, traditional and recycling. 
For more about this beautiful wedding keep an eye out at Katja's blog. She'll fill it up with posts of everything you see here in my pics and so much more very soon.

15 kommenttia:

  1. Kaunista, todella kaunista, onnea tuoreelle hääparille tätä kautta.

    VastaaPoista
  2. Täydellinen häätunnelma. <3

    VastaaPoista
  3. Voi rakkaus sentään, mikä tunnelma!
    Aivan upealta näyttää, ja voisin hyvin kuvitella hakevani samaa tunnelmaa, jos järjestäisin hääpäiväjuhlat <3

    VastaaPoista
  4. Onnea niille ,jotka rakastavat toisiaan aina ja ikuisesti, vielä
    vanhanakin, kun nahka menee kurtulle.

    VastaaPoista
  5. Voi paljon onnea Parolan aseman parille!

    VastaaPoista
  6. Mä arvasin 😊 Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
  7. ihana! kyllä oli nähty tosi paljon vaivaa, mutta lopputulos oli niin kaunis,että huh! hyvä esimerkki, ettei hääkoristeluiden tarvitse aina olla sitä samaa kaavaa, vaan tässäkin voi ja oikeastaan pitääkin toteuttaa sitä omaa linjaa.

    VastaaPoista
  8. Ihanalta näyttää ja kyllähän tuon hääparin arvasi :) Erityisesti tykkään siitä, että häissäkin voi käyttää luonnonkukkia ja arkisempia ja sekalaisia astioita (mm. nuo suloiset meilläkin arkikäytössä olevat Riihimäen lumihiutalelasit) ilman, että lopputulos olisi millään tavalla tylsä, arkinen tms. Tästä sai kyllä vinkkejä, mitkä pitää laittaa korvan taakse, jos sitä jossain vaiheessa saisi ne omatkin häät pistettyä pystyyn ;) Innolla odotetaan, mitä Parolan aseman blogista päivittyy!

    VastaaPoista