Takapihan kukkapenkeissä näyttää kovin villiltä, kun kävin siellä pari päivää sitten vähän kuvia napsimassa samalla kun tyhjensin sen viimeksi mainitun viinimarjapuskan. Just nyt kukkii penkeissä vähän hillitymmin, mutta pian on kimikit ja peipit kukassa ja sitten taas näyttää kesäiseltä, jos nyt ilmat vaan antavat myöten, eikä liian kylmä tule vielä.
Mutta tässä minun istutusnurkassa kukkii vielä oikein kivasti! Kosmoskukka on saanut jostain uutta vauhtia ja etupihalla jo kukintaansa lopettelevat kesämalvikit ovat täällä vasta alkuvaiheissaan.
Hurjaksi kasvanut ruusupapukin alkaa kohta availla nuppujaan ja onpa tuossa kukkapenkissä nupuillaan joku vielä kukkimatonkin yksilö, jota en kyllä vielä tunnista, mutta ehkä sitten, kun ne aukeavat. Ensi kesäksi on muutama hieno koristeporkkanan taimi, jota vaalia ja pieni toivo vielä, että noista auringonkukistakin tulisi jotain, kyllä sieltä jotain nupunnäköistä on tuloilla.
Hirmuinen pörinä ja kuhina käy noissa hyöteishotelleissa ja rikkaruohot ovat aivan villeinä kaikilla sorapinnoilla, kuin myös sormustinkukat, jotka joka vuosi jaksavat siementyä ihan kaikkialle muualle paitsi kukkapenkkeihin.
Etupihan kukkapurkeissa on vähän hiljaisempaa. Tuoksuherneistä ei näytä yksikään ressukka mitään aikeita kukkimiseen ja marketatkin ovat ahkerata kuivien nyppimisestäni huolimatta ehkä jo luovuttaneet tältä kesältä eikä tuo yksi mysteerikasvi ole kasvatellut muuta kun lehtiä. Onneksi taustalla on hieno hortensia ja edessä pörriäisten ilona pari purppurapunalatvaa odottelemassa pääsyä takapihan kukkapenkkiin. Malvikeissa on kuitenkin vielä pari nuppua, että kyllä tässä väriä vielä kohta taas on enemmän.
My summer flowers and flower beds in the backyard.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti