torstai 21. elokuuta 2025

Hämeenlinnasta kirpputoroidut

Käväisin reilu viikko sitten ystävää moikkailemassa hämeessä ja samalla tietenkin tehtiin taas pieni tournee Hämeenlinnan kirpputoreille ja tässä kuvattuina siltä reissulta kotiuttamani saaliit.

Ensimmäisen kuvan veitsi (1,5e) pikkunaulakko (3e), keittiöpyyhe (2e) ja pöytäliina (2e) löytyivät Vaikka&mitä-kirppikseltä. Kaikki hauskasti asioita, joita olin just miettinyt tarvitsevani ja sopivasti yhdeltä kirppikseltä kerralla.

Tämän kuvan puulaatikon löysin kirppis Nasta Mestasta viidellätoista eurolla ja ostelin sen oitis tuonne skafferiini, jonne onkin nyt muodostunut hauska kuivattuja hedelmiä sisältäneiden laatikoiden teema tämän ja kahden aiemmin kirpputoroidun rusinalaatikon kanssa. Tälle tein ennen kuvan ottoa vielä pienen tuunauksen hionnan ja puuöljyn kera, sillä tämä oli alunperin paljon harmaampi, mutta näin puleerattuna sopii paremmin niiden muiden laatikoiden väreihin.

Tämä melkoisen ruma palli löytyi lempparikirppikseltäni Suomen kasarmin aarteista kympillä ja oli oikein mieluisa aarre, sillä tämmöistä olen etsiskellyt tuunattavaksi jo jonkin aikaa. Tämä on oikein hyvä yksilö tukevuutensa ja mittojensa osalta ja päätyy työpöydälleni varmasti ensi talven aikana jahka saan päätettyä mielessä olevista parista eri vaihtoehdosta, että kummanlaiseksi tämän tuunailen.

Suomen kasarmin aarteista löytyi myös vitosella tämä kuvan tosi pitkä messinkitanko, josta näkyy nyt vain pieni pätkä, kun päätin kuvata sen noiden muiden osasten kanssa, joista näkee, että siitähän on tulossa mitä ihanin verhotanko! Muut osaset on löytyneet jo aiemmin paitsi nuo koukut ostin ystävältä tällä samaisella reissulla.

Ja lopuksi sain vielä synttärilahjaksi ystävältä tämän ihanaisen pikkukaapin, jonka hän ajatteli sopivan täydellisesti asuntovaunuuni ja aika oikeassahan hän kyllä on! Tämä on paljon täydellisemmän näköinen ja kokoinen, kun se lääkekaappi  mikä siellä nyt on. Tämä on vain vähän pienempi kun se , että pitää hiukan miettiä miten tämän sinne sijoittelisin vai pitääkö askarrella uusi hyllynaulakko siihen samaan syssyyn myös. Mutta ehkäpä jätän tämänkin vielä talveksi muhimaan jotta on sitten taas ensi kevääksi jotain rempattavaa vaunullakin.

Että oikein oli taas ihana reissu kaikin puolin. Täytyy mennä taas pian uudestaan.

My recent fleamarket finds.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti