No nyt saatiin viikonlopulla vihdoin vaihdettua porstuan kiinteät sisälasit oikeisiin vanhoihin ikkunanpokiin ja kylläpä se olikin ihanan tyydyttävä projekti, kun siitä niin kauan on haaveillut.
Aloitettiin purkamalla ne sisälasit pois listoineen ja heti perään pesin nuo ulkolasien sisäpinnat, jotka siellä olivat piilossa vuosikaudet olleet.
Sitten vähän maalailin noita karmeja ja ulkopokien sisäosia valkoisemmiksi, kun osa oli tuollaisia roosansävyisisä sisäpuolelta katsottuna. Tuli tosi paljon valoisamman näköistä jo sillä. Niihin piti jättää vähän sitä roosaa tuonne, kun siellä oli niiden sisälasien jäljiltä silikona, jota en millään jaksanut alkaa hiomaan pois, mutta nuo sisäpokat peittävät ne just hyvin.
Ja kun maalit kuivahti tarpeeksi päästiin laittelemaan sisäpokia paikoilleen ja yllättävän kivasti istuvat, vaikka koko ei ihan täydellinen ollutkaan. Oli itseasiassa ihan hyvä, että tuolla oli elämisvaraa tuo pari milliä suuntaansa, sillä kuten näkyy nämä karmit ovat jo vähän liikkuneet ja eläneet vinoon, niin että ihan nappikokoiset pokat eivät olisi ehkä edes mahtuneet tuonne ilman kamalaa säätöä ja vääntöä.
Ja nyt näyttää porstua minun silmiini taas kokonaiselta, kun ikkunat on niin kun pitää, eikä niissä ole mitään turhia syvennyksiä. Nuo sisäpokat kerkesivät vaan olla varastossa niin kauan, että kellastuivat, mutta eiköhän tämä valo ne pian valkaise niin ettei tuo väriero noin huima noissa ole. Olisi tietty ollut kiva, että näissä olisi myös ollut tuo sama profiili pokan puuosissa, kun noissa alkuperäisissä, mutta kukapa tuota huomaisi ja kaiken korvaa se ihanuus, että näissä sisäpokissa on suurimmassa osassa tosi kauniisti äilehtivät (onkohan tuo edes sana) vedetyt lasit!
Tuli myös hauska vieras tuonne killistelemään, kun tänään kuvasin tuolla. Tämä on ilmeisesti nuoliyökkösen toukka ja päästin sen tuosta pihan puolelle, kun selvästi aika eksyneeltä vaikutti. Parempi sen pihalla, kun tässä porstuassa, vaikka täällä nyt aika hienoa onkin olla.
Ulospäinkin näyttää minusta paljon ryhdikkäämmiltä porstuan ikkunat sisäpokien kanssa, vaikkei niillä mitään tukevoittavaa vaikutustakaan ole. Lämpöäkin pitävät varmasti huonommin, kun ne kiinteät lasit, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun ei tässä ulokkeessa ole mitään eristyksiä muutenkaan ja vanha ulko-ovikin falskaa niin, että päivä paistaa reunoista. Mutta nyt on helppo pestä ikkunat tuolta väleistä ja sisältä, ulkoapäin jätin tällä kertaa pesemättä, koska en halua pihan lintujen lentävän päin. Aivan tarpeeksi on puhtaat meille ihmisille näin myös.
P.S. Ja tuo yksi tuuletusikkuna on auki vielä, kun sitä maalattiin myös reunoista ja sen pitää kuivatella tosi, tosi hyvin ennen kun sen kiinni laittaa, ettei samantien jämähdä jumiin karmiin.
Our porch with the new old inner windows finally looks like I've so many years wanted it to look. So perfect and pretty now and so easy to clean in between them now too.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti