torstai 28. joulukuuta 2023

Mielestä lipsahtaneet

On ollut koko joulukuun sellainen olo, että jotain tärkeää olen unohtanut, kun se vihdoin tänä aamuna pelmahti mieleeni, että nämä tässä joululehdessä olleet tekemäni koristeethan ne oli!

Tämä oli se juttu mitä kuvattiin siellä kasvihuoneessani silloin huhtikuussa ja jonka jälkimainingeissa tein sinne sen rustiikkisen joulustailauksen. Mietin, että mikä ihme sai minut unohtamana näin tärkeät koristukset, mutta pakko syyttää niitä joulumarkkinakiireitä, tuo lehti kun ilmestyi juuri silloin, kun paahdoin hiki hatussa hommia niitä varten ja olin vaan lykännyt sen lipaston laatikkoon odottelemaan parempaa hetkeä.

Minä askartelin koristeet ja kirjoittelin ohjeet ja sitten ihana Johanna Myllymäki tuli kuvaaman ne kasvihuoneeseeni. Meillä oli kyllä niin hauskaa siellä ripustella koristeita kuusen oksille, kun huhtikuinen kevätaurinko oli jo korkealla, mutta kasvihuoneen sisällä oli näiden koristeiden myötä kyllä pienen hetken ihan joulu.

Sain toimeksiannon silloin tehdä nämä perinteiset koristeet vähän jollain uudella twistillä ja minä inspiroiduin heti kokeilemaan niihin vähän tavanomaisesta poikkeavia sävyjä ja kuoseja. On kukkia ja murrettuja sävyjä ja vähän kultaa ja kimallusta myös. Mielestäni näistä tuli niin herkullisen ihania, että nyt harmittaa suuresti tuo unohdukseni, olisin niin mieluusti laittanut jouluksi esille näitä.  No, onneksi nyt kuitenkin muistin ja laitan varuiksi nuo nyt talteen sinne viralliseen  joulukoristelaatikkooni niin sitten ensi jouluna eivät jää unohduksiin enää nämä.

Hauska kuriositeetti muuten, etten ollut ikinä tehnyt noita sydänkoreja, vaikka melkein kaikkihan niitä joskus ala-asteella tai eskarissa ovat jouluiksi askarrelleet. Pääsin siis vihdoin näin kypsässä keski-iässä paikkaamaan tämän puutteen ja osaan nyt virallisesti punoa sydänkorin sitten minäkin. Hih!

Almost forgot (well actually totally forgot) to show you these cute paper ornaments that I made for this Christmas magazine called Kaikkien Aikojen Joulu.

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Joulukeittiö 2023

Olen hyvin huono joulunpyhinä kuvaamaan mitään sisustusjuttuja, mutta tänä vuonna jätin kameran näkösälle ja koitin nappasta kuvan silloin tällöin, kun oli vähän rauhaismapaa ja valoa päivän vielä paistaessa. 

Keittiössä on ollut kyllä joulutunnelma niin kohdillaan tänä vuonna, kun vaan olla ja voi. On valoja ja koristuksia ja ihan minne vaan katsoo tulee ihana joulufiilis sekä silmiin että sydämeen. Ihan paras huone myös kuvata, kun sitä päivänvaloa on täällä eniten tähän aikaan vuodesta.

Mutta koska sitä päivänvaloa ei ole niin pitkään niin laitoin yhden valoketjun myös tähän keittiön oven pieleen roikkumaan ja se on ollut kyllä todella ihana ja kiva siinä. Varsinkin iltaisin, kun huoneesta muut valot on jo sammutettu, tekee tämä ja se valaistu kranssi ikkunassa tunnelman tilaan ihanan taianomaiseksi.

Koska tykkään tiskaamisesta olen tietenkin somistanut myös tiskipaikan jouluiseksi kulkustähdellä ja havunoksalla. Ihan parhautta, kun iltamyöhällä tiskailee päivän juhla-astioita tuossa. Välillä sitä tekee tiskiä ihan tahallaan, jotta pääsee taas tuohon niiden kanssa lotraamaan.

Tein joulun alla myös kivan kirppislöydön, kun lähikirppiksellä ihan muuten vaan piipahtaessa löytyi vitosella tämä todella kaunis kynttilälampetti. Siihenkin vaan ajastimella oleva led-kynttilä palamaan ja johan tuli tunnelmaa skafferin seinälle.

Ja tietenkin keittiöstä löytyy myös tämä meidän perheen jouluklassikoksi muodostunut herkkupiste lasiastioineen. Siellä on tiikeri- ja viskikakut, mintut ja suklaapallot sekä tänä vuonna myös vihreät kuulat, kun niin moni muukin on huomannut noiden maissi-suklaapallojen estetiikan ja ne olivat jo lähimarketeista niin vähissä, etten löytänyt tarpeeksi purkin täyttämiseen. Vihreä väri sopii mukavasti ruskeiden kanssa ja vaikka omia suosikkeja nuo mielestäni kovin mauttomat sokeripallerot eivät ole on ne varsinkin pienempien jouluvieraiden suihin jo kaikki tuosta kadonneet.

Onneksi meillä ollaan niitä ihmisiä, joiden joulu ei lopu heti pyhien jälkeen vaan jatkuu aina pitkälle vuodenvaihteen yli. Näin saan nautiskella tästä koriste- ja valomaailmasta vielä monta päivää eikä kiirettä arjen harmauteen ole vielä näköpiirissäkään. Vieraitakin vielä lisää tulossa välipäivien iloksi ja onhan ne uudenvuoden juhlatkin vielä juhlittavana, että riittää tästä iloa ja tunnelmaa vielä muillekin jakaa.

The Christmas vibe in our kitchen is so on point this year.

perjantai 22. joulukuuta 2023

Kuusi kolmesta suunnasta

Halusin ehdottomasti tänä jouluna laittaa joulukuusen tähän oviaukkoon, koska siitä se näkyy niin moneen suuntaan ja paremmin, kun mitä vanhalta paikaltaan olohuoneen nurkasta. Kokeiltiin männä jouluna miltä se näytti työhuoneen puolella ja koskapa se oli niin kiva siinä, niin nostettiin tänä vuonna toinen pariovi saranoiltaan ja pistettiin kuusi samoille holleille, mutta olohuoneen puolelle.

Koristeteemakin kaipasi vähän uudistusta, joten ensi kertaa vuosikausiin jätin ne perinteisemmät koristeeni pois ja pistin tilalle kultaa ja messinkiä ja isoksi osaksi omatekoisia tietenkin. Nyt siinä on mielestäni juuri sopivasti blingiä ja rauhaa ja se näyttää niin viehättävän vanhahtavalta, kun värejä ei ole liikaa.

Latvatähdeksi valikoitui tänä vuonna tuollainen messinkinen ikkunatähti, josta nappasin vain lamppujohdon pois ja tyrkkäsin paksun latvaoksan sen sisälle. Pysyy hyvin paikoillaan ja on näyttävä kruunu kullanhohtoiselle kuuselle.

Mutta erityisesti tykkään nyt siitä, että kuusi on niin sanotusti mukana joulun vietossamme, kun se on koko ajan näkösällä, eikä sitä tarvitse erikseen lähteä katselemaan mihinkään nurkkaan. Se näkyy kolmesta eri suunnasta ja jokaisesta suunnasta se näyttää ihan yhtä ihanalta. 

Tämä yksi pöhkö pyöri koko ajan mukana, kun kuvasin ja halusi näemmä että hänestäkin otetaan yksi kunnon pönötyskuva kuusen kanssa, joten otettavahan se nyt oli sitten. Toinen koiruli ei ollut yhtä mielissään, mutta pakkohan hänestkin nyt yksi kuva oli ottaa, jottei tule paha mieli sitten myöhemmin.

Tosiasiassa luulen, että olivat vaan herkkuja vailla, niitä kun yleensä on ollut luvassa jos kameran edessä on jouduttu poseerailemaan. Täytyypä siis antaa palkkiot heille tästä, vaikken erityisesti ollutkaan heidän palveluksiaan just nyt erikseen tilannut, mutta onhan se kuitenkin joulu ja silloin voi syödä herkkuja vaikka mistä syystä.

This year the tree is in the middle of these two rooms so it can be seen from three different angles. I also changed the ornaments from previous years and it's now more brass and golden with mostly things I've made myself.

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Tuubeista sydämiä joulukuuseen

Meille haettiin joulukuusi ja siihen koristeita ripustellessa tuli mieleen kokeilla vielä yhtä paljon instassa vastaan tullutta tekniikkaa tehdä itse joulukoristeita tomaattipyretuubista. Ihmiset ovat loihtineet vaikka ja mitä nättiä asiasta mikä normaalisti menee suoraan kierrätykseen ja koskapa olin tehnyt kuuseeen jo käytetyistä pullonkorkeista koristuksia, niin luontevaa oli, että muutkin kierrätysmateriaalit pitää tietty testata.

Tuubeja löytyi onneksi kätevästi ihan omasta kierrätyskaapista, ja tylsät sakset varastosta, joilla leikata ne auki. Pikku tiskaus ja kevyt suoristus niin materiaalit oli valmiita työstettäviksi. (Laitoin kuvaan malliksi myös ihan ehyen tuubin, että näkee millaista materiaalia tässä tarvitaan. Luulen myös, että mikä tahansa metallituubi voi kelvata, ei tarvitse siis olla ehdottomasti tomaattia sisältävä.)

Sit vaan piirtelin palat täyteen sydämiä ja leikkelin ne irti, materiaalia on helppo leikata, kun vaan varoi vähän sormia niiden irtileikattujen palojen kanssa - ovat hyvin teräviä.

Sen jälkeen pyyhe kaksinkerroin pöydälle, sukkapuikko käteen ja nurjalta puolelta painamalla piirtämään kuviot koristuksiin. Helppoa kun mikä, kun ei ollut turhjan tarkka vaan roiskaisi menemään vaan. Rennommalla otteella tehtynä näihin tuli mielestäni hauskempi lookki.

Lopuksi reiät ja ripustusnarut. Laitoin rautalangat, jotta koristeet eivät pyöri kuusessa ja väärä puoli tule näkyviin. Jos olisi ollut enemmän materiaalia olisin liimannut kaksi yhteen niin sitä ongelmaa ei olisi tullut, mutta rautalanka pitää koristeen hyvin paikoillaan näinkin.

Ja nyt on ihania kullanhohtoisia tuubisydämiä kuusessa. Niin hauskaa ja nopeaa.

Made these cute heart ornaments from used tomato paste tubes. From the recycling bin to the Christmas tree.

maanantai 18. joulukuuta 2023

Joulun tunnelmaa porstuaan

Meni tosi viime tippaan tänä vuonna porstuan laittaminen jouluasuunsa, mutta se johtui vain siitä, että olen tällainen vilukissa ja odottelin siihen asti, että pakkaset ensin lauhtuivat. Tuolla kun on yhtä kylmä kun ulkona ei ajatus siellä hengaamisesta kylmällä säällä kovin lämmittänyt, mutta nyt sen sai vihdoin somisteltua ilman, että sormet tai varpaat sen enempiä palelivat.


Tässä tilassa on hyvin pitkälti samat asiat pysyvästi paikoillaan, mutta vuodenaikojen mukaan on kiva vähän vaihtaa fiilistä lisäämällä tai poistamalla juttuja. Joulun ja talven ehdottomuudet ovat noiden sammalkoristeiden lisäksi tietenkin kynttilät ja valot ja tänä vuonna myöskin kävyt, kun niitä näppärästi oli säilössä porstuan kaapissa.


Kaikissa täälläkin olevissa valoissa ja kynttilöissä on ajasimet ja ne syttyvät siellä vähän hämärän laskeutumisen jälkeen itsekseen, mikä on aivan älyttömän kiva aina kotiin tullessa, kun tuolla tuikkii pienet valot toivottelemassa tervetulleeksi takaisin.

Finally got the porch cleared and dressed up for Christmas. Was too cold before, since this space has no insulation and it was freezing inside, but now as it is more warmer outside it's also warmer in here.

perjantai 15. joulukuuta 2023

Diy söpönen tekokuusi

Iski kesken iltapäivän vieton inspiraatio kokeilla tehdä itse tällainen vähän mielikuvituksellinen tekokuusi ja koskapa se iski niin lujaa oli pakko käydä toimeen aivan heti. Lopputuloksesta tuli kyllä upeampi, kun siitä ideasta päässäni olisi koskaan kuvitellut ja otinpa tekovaiheista ihan kuvat tännekin, jos siellä jollain tulee yhtä pähkähulluja ajatuksia päähän tai jos joku saa idean tästä soveltaa oikeista havunoksista samanmoinen.

Minulla lojui pihan perällä tallessa muutama vuosi sitten kukkaruukkuun valamani oksa, jota olin käyttänyt niiden aidoista havuista tekemieni keijukuusten jalustana. Siitä oli vaan se ruukku säiden myötä haljennut irti, mutta sepä ei nyt haitannut, kun vaihdoin tilalle pienen sinkkiämpärin.

Olin myös jossain kohti kyllästyttyäni muovikuusiin ottanut oksat talteen parista vähän kärsineestä ihan vaan ajatuksella, että jos niistä jotain keksii joskus ja nyt oli se hetki kun keksin. Noissa oksissa on kivasti melko aito lookki ja rautalangat sisällä, joten ne saa näppärästi taivuteltua eri muotoihin ja se oli tässä projektissa nyt tärkeintä. Toinen tärkeys tietty se, että niille vielä käyttöä löytyi.

Sitten vaan rupesin kiinnittämään niitä tuohon runkoon kieputtamalla rautalangalla niiden ympäri niin tiukasti, että pysyivät hyvin paikoillaan, mutten niin tiukasti, että olisivat siitä kumpikaan vahingoittunut. (Näin voin myös joskus sitten purkaa koko virityksen jos ja kun sille päälle taas satun.)

Kieputtelin oksia kokojärjestyksessä isoimmista aloittaen ja latvaa kohti pienentäen sopivan tasaisesti limittäin päällekkäin niin, että se alkoi siitä pikkuhiljaa muistuttaa ihan oikeaa vähän sikinsokin kasvavaa kuusta. Rautalankaoksat sai taivuteltua samalla sopiviin asentoihin, joka edesauttoi ilmeen syntymistä.

Latvaan kieputin lopuksi yhden oksanpätkän pystysuuntaan vihreällä rautalangalla ihan krouvisti päälle vaan, jotta se nyt edes suunnilleen näyttää siltä, miltä näyttäisi jos olisi oikea kuusi jossain taikametsässä.

Ja puuhun tuli mielestäni ihan loistava muoto, juuri tuollainen vähän elävän epämääräinen, mutta silti hyvin mielikuvituksellisen erikoinen ja kapea. Ihan kamalan hauska koristus, eikä ihan heti uskoisi itsetehdyksi, varsinkaan moisista jämäosasista.

Hauska myös tämä hieno kuvausseinäkkeeni, jonka mitat ei ihan riittäneet tämän projektin kuvaamiseen nätisti, mutta päätin silti käyttää sitä ja tehdä siitä tuollaisen jutun, että se näkyy, ettei ole tarpeeksi iso. Pääasia, että näkyy miten tämän kuusen tein.

Nyt pitäisi sitten vaan päättää, että laitanko tuon eteisen portaalle vai porstuaan vai peräti kylpyammeen vierelle joulua sulostuttamaan, se on niin söpösen kaponen, että mahtuisi minne vaan. Harmi kun ei ollut enempää noita jalkoja, että olisi voinut tehdä joka paikkaan omansa. Täytyy laittaa ensi kesän to-do-listalle tehdä pari tuollaista jalkaa lisää.

Got a sudden inspiration to make a whimsical little tree out of the little  trunk I had  lying around in the back end of my garden and a bunch of plastic spruce branches I had saved from a broken old Christmas tree. The result is even prettier than I imagined and looks more like I got it from an interior store instead of making it myself. Perfectly wonderful!