maanantai 23. elokuuta 2021

Elokuinen eteinen

Huomasin just etten ole pitkiin aikoihin postanuut mitään eteisestämme ja korjasin tilanteen välittömästi. Tältä siellä näyttää tänään. Yllättävän vähän kenkiä pitkin ja poikin just nyt, kun yksinäni kotosalla olen. Yleensä tuppaamme jokainen jättämään tuohon parit tai kolmetkin eri popot levälleen lattialle, joihin sitten kilvan kompuroimme ja etsimme omiamme, mutta nyt viikonlopun juhlien jäljiltä on täällä vielä järjestys pysynyt.

Muutoinkin on tila nyt valoisa ja kiva ja sointuu niin mukavasti ympäröivin huoneisiin kaikkine ruskean sävyineen.

Tykkään välistä laittaa tähän lipaston päälle peilin eteen kimpun jotain kukkasia. Tämä on hauska paikka pidellä kimppuja, koska peili moninkertaistaa aina kukkien määrän. Ei sii starvitse suotta törsäillä isoihin puketteihin, vaan tässäkin toimii vallan kivasti kolme kukkasta ja oksaa, jotka peili monistaa useammaksi.

Keksin joskus keväällä laittaa meillä maskit esille tällaiseen vanhaan peltirasiaan johon kirjoitin vesiliukoisella tussilla tekstin päälle kertomaan, mitä siellä sisällä on. Se on toiminut tuossa oikein kivasti ja siitä on helppo aina nappasta tarvitsemansa mukaan ulos lähtiessä ja sointuu muutoin sisustuksen niin kivasti, ettei suotta pistä silmään tuossa portaalla ja muistuta mitä aikoja tässä elellään.

Muistin koko kesän sateen sattuessa ottaa pihalta tämän rottinkipeilin sisälle suojaan, mutt nyt elokuussa unohdin koko peilin olemassaolon ja se kastui pihalla oikein kunnolla monta viikkoa ja meni ihan läpeensä märäksi. Tietenkin siitä paloi kaikki kauniit lakat pois ja sen rottinkipinta on nyt ikävän harmaa ja homeesta laikukas. Olenkin koittanut tässä harmittelun sijaan opettaa itselleni, että sitä kutsutaan patinaksi ja se on hyvä juttu ja koittaa unohtaa unohdukseni. 

(Vielä pitää suihkutella tuo hiekkapölystä lainehtiva peilipinta puhtaaksi, mutta kuivattelen tuon rungon tuossa nyt kunnolla ensin.)

Mutta kiva kun eteisessä on vielä vähän väljempää eikä ole se aika vuodesta kun naulakko pursuaa takkia, pipoa ja hanskaa ja lattia lainehtii kuravettä ja pikkukiviä. Tajusin myös, että kenkätelinekin voisi olla vielä väljempi, jos sieltä ottaisi pois siellä koko kesän majailleet miesten talvikengät, mutta mitä sitä nyt enää suotta, kohtahan niitäkin alkaa tarvita. Mennään siis sillä, että välillä saa kompastella kenkäkasoihin täällä, koska liikuntaahan se sekin tavallan on. :D

Our hall is unusually clean now after the party last weekend. I have flowers in front of the mirror and there's no piles of shoes around the floor. I really like it this way.

2 kommenttia:

  1. Hieno ja tykkään erityisesti penkistä naulakon alla 👍🏻 Onko itse tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin on :)
      http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/2017/08/kenkahyllypenkin-synty.html

      Poista