torstai 5. syyskuuta 2019

Uusia vanhoja tuoleja

Mordorista päivää. Olen tässä ollut aivan intona jo muutaman päivän uusista antiikkisista keittiötuoleistani, mutta päivät ovat olleet niin harmaita ja pimeitä että niiden kuvaaminen on osoittautunut kovin mahdottomaksi tummine muotoineen vähäisessä valossa. Tänään oli himpun valoisampaa kun eilen ja päätin, että nyt en odota enää yhtään vaan kuvaan ne nyt, tuli mitä tuli, että pääsen niistä teille vihdoin posmottamaan. Eli tässä ovat uudet keittiötuolini! 

Ei niissä vanhoissakaan nyt mitään sen kummempaa vikaa ollut, tuli vaan äkkisältään ihan hirveä himo juuri tällaisiin. Siihen himoon saattoi vaikuttaa ratkaisevasti myös tv-sarja Rantahotelli, jossa vähän tämän oloisia tuoleja on vilahdellut. Olen ollut aivan koukussa sarjaan ja katsonut uskollisesti jokaisen jakson (usemmat jopa moneen kertaan) ja ihastellut ihan kaikkea mitä silmäni siinä vain näkevät. Kepeä sarja on myös ollut hyvin ihana siitä syystä, että se tuppaa olemaan sellainen jossa ei mässäillä kliseisillä jännityskoukuilla vaan päädytään yleensä aina kovin nopeasti onnelliseen lopputulokseen, joka on asia josta erityisen paljon pidän. Jokaisen jakson jälkeen jää aina hyvä ja pehmeä mieli.

Niinpä luulen, että halusin kotiini myös vähän tuota ihanaa rantahotellifiilistä ja siitä syystä alkoi mieli tehdä näitä tämmöisiä tuoleja. 

Kun aluksi aloin niitä varovasti etsiskellä oli niitä liikkeellä nettitoreilla ihan mukavasti, siinä mietin ja pähkäilin, että mistä ja minkämoiset ja millä hinnalla tuolit hankkisin kun huomasin, että en tainnutkaan olla ihan yksin niitä metsästelemässä. Melko pikaiseen tahtiin niitä katosi ja osteltiin ihan silmieni edestä. Vähän meinasi paniikki iskeä ja mietin jo, että en ehkä tarvitse niitä sitten ollenkaan kun sitten erään ystävän luona käydessä hoksasin hänen keittiössään juuri sellaisen tuolin. Siinä kun sitä hänelle päivittelin niin hän vain tokaisi minulle, että saat sen! Hän oli siitä yrittänyt jo tovin päästä eroon ja minullehan se kelpasi!

No nyt oli siis yksi tuoli ja sille piti äkkiä saada kavereita. Surffasin koko internetin läpi ja kaikki tietämäni osto- ja myyntiliikkeet. Istuin koneella varman yhden kokonaisen päivän ja löysin kuin löysinkin eräältä lähikunnan kirppikseltä kaksi samanmoista, kun ystävältäni saama tuoli ja ajelin äkkiä ne ostamaan. Sitten puuttui enää kaksi. Ne löytyivätkin muutamaa päivää myöhemmin tori.fistä kun tarpeeksi vielä kaivoin ja etsin (lue = kävin ihan koko tuolivalikoimat läpi), ei ihan samanlaiset kun jo kolme olemassaolevaa, mutta tarpeeksi lähelle joten laitoin niistä kaupat äkkiä lukkoon.

Nyt on siis pöydän ympärillä kolme pyöreällä istuimella olevaa vanhaa pinnatuolia ja kaksi kantikkaalla. En ole osannut päättää kummat ovat kivammat, kun molemmat ovat niin ihanat, mutta mikäs siinä. Sopivat toisiinsa ja pöytään niin täydellisesti ja saavat mieleni ihan yhtä pehmeän ihanaksi kun sitä Rantahotellia katsoessa. En malta odottaa että pääsen tähän seuraavaa juhlakattausta laittamaan. Sekin pitää tietenkin suunnitella vähän siihen suuntaan kun siinä tv-sarjassa, siinä on aina kaikki ruoatkin niin ihanasti esillä...

Oletko muuten törmännyt sarjaan? Onko joku muukin mennyt siitä yhtä pähkinöiksi kun minä? Onko tullut sisustusinspiraatioita tai muita hyvän mielen keksintöjä siitä? Laita kommenttia alle niin jaetaan ilomme!  Ja jos et yhtään tiedä mistä puhun niin klikkaa tätä tekstiä tästä.

New old chairs for my kitchen table. Inspired strongly by the danish tv-serie Badehotellet. 

17 kommenttia:

  1. Upeat tuolit. Ystäväni suositteli sarjaa minulle, ja ensimmäisen jakson jälkeen olin välittömästi koukussa. Suosikkini sarjassa on ehdottomasti herr Weyse��

    VastaaPoista
  2. Ompa kauniit tuolit!💜

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis tuolisetti! Koristeellisia mutta samalla kevyitä <3

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, samaa mieltä Rantahotelli-sarjasta. Ne värit ja se harmonia! Ja hyvä mieli tulee blogistasi myös, kiva kun päivität usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tuo! Aloin itsekin katsoa sarjaa kun lumouduin niistä väreistä ja siitä valosta! :)

      Poista
  5. Sarjaa en vielä ole saanut katseltua mutta nätit pinnatuolit löysit.Etsivä löytää :)

    VastaaPoista
  6. Oi, mitä tuolilöytöjä! Sydän sykkii tuollaisista - sopivat hyvin tuohon.
    Postasin myös omista kirppislöydöistä, vähän muutosta työhuoneessa. Mutta tekemäsi kyltti on edelleen paikoillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain sovikin :-) Kiitos kehusta ja kiva että kyltti piti paikkansa.

      Poista
  7. Onpa kiva lukea postauksesi! Itsekin olen aivan lumoissani katsonut Rantahotellia. Pääasiassa olen katsellut iPadilta ja täytynee ottaa uusintakierros isolta ruudulta niin, että näen paremmin kaikki ihanat yksityiskohdat. Ilahtunut olen siitäkin, että on muitakin, jotka saavat sisustusinspiraation tällaisista asioista. Tuolilöytösi ovat ihanat! Minunkin keittiön uudistus taitanee olla saanut puhtinsa tuosta sarjasta sitä tiedostamattani. Haluaisin samanlaisen työpöytätason kuin hotellin keittiössä. Inspiroitunein terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa sarjasta hurmioituneiden sisustajien joukkoon vaan :). P.s. Se hotellin keittiö on NIIN IHANA!

      Poista
  8. Kiitos sarjavinkistä, Rantahotelli on todellakin kaikin tavoin 'dejlig'! Onneksi ehdin nähdä sarjan Areenasta 1. kauden alusta asti, nyt puolivälissä ja pahasti koukussa. t. Liisa

    VastaaPoista
  9. Hei! Tähän vanhaan postaukseesi liittyen... onko sinulle selvinnyt noiden "tähtituolien" historia? Minulla on viisi lähes samanlaista ja löysin parin pohjasta lapun: Billnäs, Hangö, Hankoniemi. Istuinosani tuskin ovat alkuperäiset, mutta tuolin runko varmaankin on 1930-luvun tietämiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen kummemin ole minulla tietoa, muuta kun tuo että ilmeisesti Billnäsin tuotantoa ovat.

      Poista