maanantai 15. huhtikuuta 2019

Välitilassa

Eteisen portaikkoon on kertynyt pieni kasvikokoelma joka vain istuu siellä odottamassa, että tämä valikausi on ohitse ja pääsevät puutarhaan nauttimaan kesästä. Pisimpään niistä on tuolla istunut tuo taka-alan laakeripuu, joka on viettänyt siellä kasvilampun alla koko talven. En itseasiassa ole enää lainkaan varma siitä onko se edes elossa, koska uusia alkuja ei näy silmiini oikeastaan lainkaan, mutta muuten se näyttää ihan hyvältä, joten elän siinä uskossa, että kyllä se siitä vielä. 

Tuosta salviasta sen sijaan en mene sanomaan yhtään mitään. Se oli varmasti aivan liian aikainen hankinta tälle keväälle.

Männä kesän iso rosmariinipuska menehtyi kun en osannut sitä tarpeeksi ajoissa sisälle pelastaa ja siitä suivaantuneena päätin, että tänä vuonna haluan samanlaisen. Koskapa isoa rosmariinipuskaa ei missään ole myynnissä ollut, tein sen itse, ostamalla neljä pienempää ja tälläämällä ne kaikki yhteen ruukkuun. Toiveeni ovat hyvin korkealla tämän suhteen, rosmariini on yksi ehdoton lempparini puutarhassa.

Ja puksipuu, se on kyllä se ikuinen mysteeri miksi vähän väliä haksahdan ostamaan tällaisen. Ikinä en ole saanut sitä menestymään juhannusta pidemmälle, mutta aina vaan on kokeiltava uudestaan. Syytän tästä oikeastaan Ikeaa, sieltä kun on jostain syystä aina muka pakko ostaa jotain ja melko usein se on sitten ollut joku kiva kasvi, kuten puksipuu. No, koitetaan nyt taas kerran josko se kestäisi "hellässä huomassani". Suunnitteilla oleva ruukkupuutarha saattaa olla sen pelastus, jos muistan isompaa ryhmää kastella paremmin kuin yksittäisiä ruukkuja siellä täällä.

Ja vaikka nyt jo ilmat vähän lämpöä lupaavatkin on ulosmuuttoon näillä vielä matkaa. Asuvat sen aikaa tässä välitilassa portaikossa, jossa ovat valvovan silmäni sekä kasvilampun alla.

Since the summer is still far away, I have a small collection of potted plants in our staircase waiting for it to happen. This time of year one really craves for some green already.

2 kommenttia:

  1. Yrtit ja puksit, siitä kevään tunnistaa! Ihanan rustiikkisia ruukkuja myös. Katselin tuota edellistä postaustasi ja olisi kivaa kuulla miten ampparikarkottimen teit. Oliko styrokspallo vai kuinka askartelit sen? Hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa täältä Porvoosta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäistä Porvooseen myös :-) Linkki ampiaiskarkottimen ohjeeseen oli tekstissä, mutta laitan sen tähän myös: http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/2017/04/diy-ampiaiskarkotin.html

      Poista