perjantai 26. huhtikuuta 2019

Asenne ja lookki kohdillaan

Tässä hektisessä maailmassa kaiken arjen suorittamisen ja paineiden keskellä minua on aina viehättänyt enemmän ajan säästön sijaan tuhlata sitä oikein kunnolla. Jos en ole törsäämässä sitä kaikenmoisiin sisustusjuttuihin pistelen sitä surutta menemään itseäni kiinnostavien asioiden parissa. 

Yksi niistä on ehdottomasti ruoanlaitto, viihdyn tosi hyvin keittiössäni ja rakastan tehdä aterioita oikein pitkän kaavan mukaan, kermaa, voita ja rakkautta säästelemättä. Mikään ei voita tunnetta kun kattaa perheelle ja läheisille oikein kunnollista ajan kanssa valmistettua ruokaa. Ja se on kuulkaas samalla mitä parhainta stressinpoistolääkettä kun saa hääriä keittiössä lämpimien patojen äärellä.

Siitäpä syystä olen katsonut elokuvan Julie & Julia oikein monta kertaa, koska ra-kas-tan sitä miten siinä ruoanlaittoon suhtaudutaan. Toisaalla se syömistä ja ruokaa rakastava kokki, joka haluaa oppia kaiken ranskalaisesta ruoasta ja toisaalla se työhönsä kyllästynyt bloggaaja joka haluaa kokeilla läpi keittokirjan kaikki 524 reseptiä, ja yhdistävänä tekijänä näillä kahdella eri aikakautta elävällä sankarittarella on intohimo ruoanlaittoon ja ruokaan. 

Elokuvan tunnelma on niin mukaansatempaava ja siitä saa sen käsityksen, että kirjan avulla kuka tahansa oppii laittamaan ranskalaista ruokaa. Suhtauduin tähän aikani melko skeptisesti, mutta uskaltauduin nyt vihdoin hankkimaan itselleni tuon  kirjan, mistä koko elokuva kertoo: Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Ja kuinka ollakaan, jo luettuani siitä pelkän esipuheen olin jo nauraen vaihtanut mielipiteeni, tämän kirjan avulla minä tosiaan voisin oppia laittamaan ranskalaista ruokaa! Tuota aikaavievää ja kaikkien arvostamaa alkuperäistä ranskalaista ruokaa!

Olen nyt intohimoisesti lukenut kirjan ohjeita ja reseptejä pari päivää, kuulen mielessäni Julia Childin kantavan äänen (tai no, tässä tapauksessa enemmän sen Meryl Streepin esittämän Julian äänen). Olen inventoinut keittiövälineeni, kattilat, pannut, vuoat, lastat, kauhat ja muut. Tarkistanut että minulla on siivilöitä, raastimia ja kulhoja ja astioita. Olen öljynyt leikkuulaudat ja teroittanut veitset ja luulen, että alan pian olla valmis kokeilemaan ensimmäistä reseptiä joksi olen valinnut tietysti lihaliemen keittämisen. Sitä varten täytyy vaan ensin lähteä kiertämään alueen lihatiskit ja toivoa että sopivia luita ja muita perkeitä löytyy, eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. 

Mutta sitä ennen vilkaisu keittiööni, eikös näytä jo ihan ranskalaiselta keittiöltä tämä? Puuttuu vaan kuparipannut ja kattilat telineissään tuolta ja oikein iso huhmar. Telineitä ei vaan mahdu ja kupariastioita tai sitä isoa huhmaretta en omista, mutta muuten on tuolla lookki kyllä ranskalaisen ruoan valmistukseen melko lailla kohdillaan. Että ei tässä muuta kun Bon Appétit ystävät! ( lausutaan sillä Meryl Streepin Julia Cild-äänellä).

I've always loved slow cooking and after watching the film Julie & Julia (about ten times) I finally got myself a copy of Julia Child's book : Mastering The Art Of French Cooking (Finnish edition). I haven't actually done anything yet but a little reading and an inventory of my kitchen tools, but I have found a confidence in me that this IS indeed going to be possible and as easy than it is in the movie. 

And doesn't my kitchen already look like it's meant for french cooking? I think it does! 

8 kommenttia:

  1. Niin hyvä elokuva <3 Ja niin ihana keittiö!

    VastaaPoista
  2. Elämänmakuinen keittiö johon todella mahtuu ranskalainen kokkaus. Onnea kokkausmatkalle, nautinnollisia hetkiä ruokapatojen keskelle ja viiniä sekä hyvää seuraa.

    VastaaPoista
  3. Ihana ajatus tuo ajan törsääminen! Taidan minäkin kokeilla keikauttaa tässä ajatukset päälaelleen: etenkin kesällä lupaan törsätä aikaa aivan antaumuksella kaikkeen mukavaan, esimerkiksi juuri ruoanlaittoon.

    Keittiösi herättää kyllä suoranaista kateutta, ihana!

    VastaaPoista
  4. Kyllä keittiössäsi ainakin tunnelma on kohillaan.Se leffa on yksi niistä,jonka voi katsoa aina uudelleen ja tulee aina hyvälle mielelle...ja nälkä😋Annat varmaan kuulua,kuinka kokkaukset onnistuvat.Elämyksellistä kokkailua🔪

    VastaaPoista