lauantai 12. joulukuuta 2015

Toiset siivoaa ja toiset sotkee

Toiset ne tunnelmoi joulukoristeineen ja täällä sen kun vaan sotketaan. Työhuoneeseen on kasautunut mukava läjä liimapuulevyjä ja rimaa. Ajattelin nimittäin näpsäkkänä tyttösenä ehtiä tehdä yhden pikkiriikkisen pukukaappiprojektin sopivasti ennen joulua, toisin sanoen tämän viikonlopun aikana.

Ajatus on muhinut päässäni valmiiksi jo muutaman viikon ja piirustuksia ei tietenkään ole. Niin kun kaikki rakenteluprojektini tämäkin vedetään läpi enemmän tunteella kun taidolla. Uskon kuitenkin että lopputulemasta tulee ihan käyttökelpoinen kapistus. Rima ei tällä kertaa edes ole kovin korkealla omaan pirtaani. 

Ja jos kuta kiinnostaa tietää minkälainen kuva siellä päässäni pyörii, niin mallia aion ottaa tästä. Paitsi että teen vain yhden kaapin levyisen, sellaisen oikein kapean jossa on kaksi ovea päällekäin. Makuuhuoneeseen tarvitaan nimittäin vielä vähän säilytystilaa ja tällainen ratkaisu sopisi sinne kaikkein parhaiten. Pysykää kiinnostuneet kuulolla, laittelen tänne kuvia projektin etenemisestä jotakuinkin reaaliajassa.

All the interior blogs are full of Christmas bliss and in here we are going to make a mess. I've been craving to build a small vintage looking gym locker and I just have to do it now. With no drawings just plans inside my head I'm boldly going to do it, believing in my skills as an non educated amateur carpenter. I'm aiming for something that looks a bit like this one here, only narrower, with only two doors. Stay tuned for the project pics coming up soon.

1 kommentti: