sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kesäkapseli

Melkein en malta odottaa syksyä että pääsen siirtämään tuosta kasvihuoneen edesta tuon pikkujasmikkeen pois. Ei ole yhtään kiva katsella tästä suunnasta kun tuo puska peittää koko näkyvyyden (vaikka ihana puska onkin, metsämansikalta tuoksuvine kukkineen). Mutta ihan vielä ei tarvitse syksyn kuitenkaan tulla. Täytyy saada maalattua vielä nuo ikkunanpokat, että kestävät sitten talven sateet.

Tässä kylminä ilmoina on saanut olla aika rauhassa tuo majani. Silloin tällöin olen käynyt siellä kastelemassa tai poimimassa hitaasti kypsyvää satoa. Välistä on sinne kannettu jotain säilööön pihan puolelta ja se on saanut rauhassa rötvähtää tuollaiseen ei-niin-stailattuun tilaan. Mutta tykkään tuosta sekamelskasta tosi paljon. Se on oikeastaan aika rentouttava juuri noin. Ihan kesäinenkin vielä.

The greenhouse is a little hidden behind the shrub in the middle of the yard. I'm planning to move it later this fall so I can get a better vista from this side to the little house.Otherwise the conservatory has been left in peace lately. It's been too cold an rainy to do anything outside. Once in a while I go there to water the plants and watch as the fruit slowly ripen. But I like the fact that even though it is almost fall, in there it's still summer.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sattumalta

Parhaat asetelmat tässä taloudessa ovat kyllä ehdottomasti ne jotka syntyvät aivan sattumalta. 
Olohuoneen seinällä roikkui pottutaulu jonka ympärillä oli pari vanhaa naulaa joita en ole jaksanut poies nykäistä. Koskapa muualla huoneessa ei kovin paljon ylimääräisiä nauloja seinissä ole, oli tämä aika luonteva paikka ripustella muitakin asioita pois tieltä kuleksimasta. 
Toiseen naulaan eksyi kellosepälle matkalla ollut kello, pyörittyään sitä ennen tiellä milloin milläkin pöydällä. Ja muutamaa viikkoa myöhemmin toiseen naulaan ripustin vanhan kantakirjataulun, ihan vain kun en juuri sillä hetkellä  muutakaan paikkaa keksinyt. Ja sitten jotain loksahti ja kokonaisuus alkoi näyttämään silmiini tosi kivalta, ihan kuin vasiten tehdyltä vaikka ihan ilman suunnitelmaa ja asettelemista syntyikin.

The best arrangements in this house are those that just appear without any planning. First there was just the vintage educational board. Then came the clock, just because there was a nail on the wall already. And a couple of weeks later came the old chalk board for the other vacant nail and made the whole thing look like it was made like that on purpose. 

maanantai 25. elokuuta 2014

Kesäjuhlat Vihreäs talos

Taas oli asuntovaunu parkattu pellonlaitaan ja Vihreän talon kesäjuhlat saattoivat alkaa.
Ehtoisa emäntä oli tällä kertaa kattanut juhlapöydän puuvajaan ja kyllä oli taas paikat niin nättinä että!

Jokainen vieras oli tuonut mukanaan herkkua jos toistakin ja niistä katoimme kyllä sellaisen pitopöydän ettei paremmasta väliä. Maistelimme ja ihastelimme ja reseptejä vaihdeltiin ja jokainen ahmi itsensä niin täyteen kun vain uskalsi. Kyllä tuolla kuulkaas vatsanahat naukuivat tuona iltana.

Illan ohjelmassa oli tälläkin kertaa tietysti bingomestarin eli Muita ihania blogin Tiinan pitämä bingo. Itse en vieläkään saanut sitä bingoa vaikka kuinka yritin, mutta ehkä se vihdoin ensi kerralla on minunkin vuoroni. Onneksi se ei jaksanut paljoa harmittaa kun bingoemäntä oli niin hersyvän ihana ja loppujen lopuksi kaikki päätyivät saamaan palkiontoja.

Oli kyllä kerrassaan taas niin mukavaa. Ja se kamerahan minulta taas tapani mukaan tämän hetken jälkeen jonnekin unehtui, mutta ei se haittaa. Muutama kuvakin keertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 
Kesä, Vihreä talo ja viljapelto.

It's time to party! The annual Vihreän talon kesäjuhlat (Green house summer party) were held last weekend. The hostess had decorated the firewood storage hut in to a magical party space. There was food more one could ever eat and bingo, hosted by Muita ihania's Tiina where everyone won.
Perfect ending to this summer, sleeping in my caravan by the oat field.

Nuutajärvellä

Mikä onkaan sen mukavampaa kun elokuinen kesäretki huippuseurassa. Kävin parinkymmenen superkivan bloggaajan kanssa tutustumassa Nuutajärven lasikylän miljööseen ja museoon ja voi että kun siellä oli tällaiselle vanhasta tehdastyylistä pitävälle kaikkea ihanaa. 
Tuo ensimmäisen kuvan muottipuristin vei sydämeni kyllä kokonaan. Miten nuo entivanhaiset aparaatit osaavatkin olla silmiini niin kauniita.

Olisin voinut kuljeksia tuolla pidempäänkin ja vain katsella kaikkea sitä kaunista mitä siellä oli, mutta ohjelmaa oli päivälle muutakin ja seuraava etappi jo kainosti kutsui. Onneksi kerkesin kuitenkin räpsimään paljon kuvia muistoksi vaikka yleensä olen ihan hirveän huono kuvanottaja silloin kun nähtävillä on paljon kaikkea mielenkiintoista. Omilla silmillä näkee kuitenkin niin paljon enemmän kun kameran etsimen läpi.

Nuutajärveltä pakkauduimme autoihimme ja suuntasimme renkaamme kohti Vihreää taloa ja kesäjuhlia! Ja herttinen sentään mitkä juhlat ne taas olivatkaan. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

I got to visit Nuutajärvi Glassvillage with twenty of my fellow bloggers. Oh boy what a place. For such an industrial lover as I am it was a dream come true. All that lovely old machinery and tools made me so happy. I could've stayed there the whole day, but we eventually had to leave because there was a nother place to visit that day too and that was the beautiful Vihreä talo with a summer party theme.

torstai 21. elokuuta 2014

Arkiastiat

Meillä ei ruukata erottelemaan arki- ja juhla-astioita toisitaan vaan kaikki ovat tasapuolisesti käytössä koko ajan. Eipä meillä toisaalta mitään ihan hirveän hienoja astioita edes ole, siis sellaisia joita juhla-astioiksi voisi kutsua. Fiilikset vaihtelevat ja astoita tulee ja astioita menee. Jos joku kippo lojuu kaapissa liian pitkään virkaa vailla menee se kiertoon kirpputorin kautta ja ehkä tulee jotain uutta tilalle tai sitten ei. 

Tässä otos tämän hetken suosikeista. Berså kesälautaset seuranaan vasta äskettäin halvalla kirpputoroitu Vegeta kattila, Riihimäen lasin lumihiutalelasit ja perinteiset Sorsakosken aterimet. Niin kesäiset ja niin raikkaat yhdessä. Näihin on kiva yhdistellä ihan jotain ihan randomia niinkuin tuo vanha Arabian Kilta sokerikippo ja vanha lasinen mittakannu. Ja jos laittaisi vielä pöytäliinan ja servietit niin tulisihan noista jo aika juhlava kattaus. Vai mitä?

I love different kinds of tableware and therefore we don't have a complete dining set of anything. A mixed collection of  various styles works better for us. It's so much fun to set the table in different styles depending on the time of the year. Above is a couple of pictures of my favorite tableware right now. No need to say this style is for the summer.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Betoni-inspiraatio

Betoni- ja keramiikkatyöt itse tehden on aina ollut asia jota olen halunnut kokeilla. Taannoisella Gotlannin matkalla inspiroiduin betonista sitten oikein kunnolla ja kotiin päästyäni aloin pohtia kuinka saisin tuosta materiaalista tehtyä jotain kivaa puutarhaani. 

Pelkät ämpäriin valetut kukkapurkit tai raparperinlehdistä tehdyt lautaset eivät oikein iskeneet vaan halusin kokeilla jotain haastavampaa joten päätin tehdä betonista kirjoja. Ajatus kirjapinosta pihalla oli vaan ihan ylivoimaisen kiva. Vielä kun nuo tuosta hieman ikääntyvät ja toivottavasti kasvavat sammalta tai jotain muuta kivaa, on tuo ideani täydellinen. 

Tavoistani poiketen en paljasta tarkkaa tekotapaa näille. Vielä tässä vaiheessa haluan pitää salaisuuden itselläni sillä päässäni on jo ajatus siitä mitä seuraavaksi haluan tästä materiaalista tehdä. Saattaa olla että otan muutaman kirjan myyntiin myös tuonne sisustusbloggaajien kirpputorille, jos jotakuta kiinnostelee tuollainen minulta ostaa.

I've always wanted to do something cool with concrete. When I visited Gotland back in June I got really inspired of the material. I wanted to do something a bit more challenging than just flower pots or candle holders so I ended up with doing some concrete books. An idea of a stack of books in my garden sounded just right for me.
I have a few extra books which I will sell at the upcoming fleamarket event, if anyone of you guys are interested to buy them.

perjantai 15. elokuuta 2014

Se on täällä taas


Keväällä pitämämme sisustusbloggaajien kirpputori oli niin valtaisa suksee että päätimme järjestää sen uudelleen. Paikkana on tällä kertaa Veturitallit Pasilassa ja ajankohta lauantai kolmastoista syyskuuta klo 10-16. Pistäkäähän ylös kalentereihinne ja tulkaa taas sankoin joukoin ostoksille. Tarjolla on perinteisen kirpparitavaran ohella runsaasti myös bloggaajien omia tuotoksia.

Itse alan nyt raivoisasti siivoamaan nurkkiani ja vinttejäni jotta saisin mahdollisimman paljon tavaraa kiertoon tuona päivänä. Laitan taas jossain vaiheessa postauksen myyntiin tulevista romuistani, mutta sitä ennen voitte käydä tykkäämässä  tapahtuman FB-sivusta jonne myös muut myymään tulevat bloggaajat linkittelevät tavarapostauksiaan.

It's here again! The interior design bloggers fleamarket event back in april was such a hit we decided to do it again. So save the date 9/13/2014 and the location Veturitallit Pasila and be there.
For more information and links to other bloggers sneak peeks of the goodies theyre about to sell you can find from the even't Facebook page here.

tiistai 12. elokuuta 2014

Illankähmässä

Yhteistyössä Tikkurilan kanssa
Vihdoinkin antavat ilmat myöten maaluuhommien jatkamiselle, kuumuus on tiessään ja sateetkin taukosivat. Aloitin tänään illankähmässä kevyemmästä päästä ja maalasin Huvihuoneen ovet (itse talon maalaus jatkuu vasta viikonlopulla). Ovien väriksi valikoitui tämmöinen hieman maastonvihreä sävy ihan vaan kun niin kovasti teki mieli vihreitä ovia. Ajattelin että kasvimajassa täytyy olla vihreät ovet, jotta se talvellakin muistuttaa vähän kesästä.
Maalina oli Tikkurilan Unica Akva ovi- ja ikkunamaali, oikein kiva uusi tuttavuus minulle. Vesiohenteisena niin näppärä tällaiselle "myrkkyihin" tottuneelle ja kuivuikin tosi nopsaan. Tämä maali pääsi kyllä ehdottomasti suosikkilistalleni käyttäjäystävällisyytensä ansiosta.

Vielä pitäisi keksiä että minkä väriset ikkunanpuitteista tulisi. Valkoiset olisivat toki käytännöllisimmät ja saman väriset kun ovet hieman tylsät, että olisikohan jokun punertava tai peräti oranssiin vivahtava väri kiva? Aika hankala rasti nyt. Tuntuu että kesä loppuu ennen kun päätös syntyy, niin paljon tuota olen jo jahkaillut. Mutta toisaalta, ainahan ne voi kyllä maalata uudestaankin jos pieleen menee värivalinta...

Finally I got to continue my collaboration with Tikkurila paints and the paint jobs outside. The heat wave is gone and the rain stopped. 
I painted the greenhouse doors with this new Tikkurila Unica Akva window and door paint. Such a pleasent paint to use. Easy to apply, dries fast and water-soluble. I will certainly use this again as soon as I figure out what color to paint the windows of this greenhouse. I have just too many options for the color and can't seem to make up my mind. Oh well, I guess I can always paint them again next summer if it goes wrong.

perjantai 8. elokuuta 2014

Lainaloinen

Meillä on siskon kanssa välistä tapana lainailla toisiltamme tavaroita sisustukseen. Ihan siksi kun voimme ja siksi kun ne siskon tavarat välillä vaan on kivampia kun omat, niin kuin lapsenakin.

Nyt tuli lainausvuoroon tämä siskon miehen ihastuttava vanha saksalainen luurankoaiheinen opetusjuliste. Vaihdossa siskolaan meni meille liian iso sienijuliste. Olen niin ihastunut tähän etten tiedä miten päin olisin. Se sopii sisustukseeni niin hyvin että minun puolesta tämä laina voisi hyvin olla jopa pysyvä (tai vähintäänkin hyvin, hyvin pitkä).

Me and my sister have a habbit of borrowing each others things, like we did when we were kids (all thlough then the borrowing was called stealing). This time I gave her my mushroom educational poster and got in change this lovely german skeletor poster. I love this so much that I hope this swap would be permanent or at least vey, very long.

tiistai 5. elokuuta 2014

Back to school


Koulut alkavat taas pian ja kesäloman loppumisen kunniaksi siivosin pojan huoneen oikein perusteellisesti, pölyjen pyyhintää myöten. 
Pieni lapsoseni on jo peruskoulun jättänyt taakseen ja suuntana on nyt lukio. Eihän tuota enää lapseksi tarvitsisi sanoa, iso mieshän siitä on jo kasvanut, mutta kun se on mun laps ja aina mulle se pieni poika vaikka vastaileekin nykyään möreämmällä äänellä.

Huone on pysynyt melkolailla samana remontin jälkeen. Tärkein asia tuolla on edelleen vapaa lattiatila. Siinä tehdään kaikki kalastustarvikkeiden huolto-, vieheenkorjaus- ja kouluhomat. Poikani ei ole oikein koskaan osannut tehdä mitään pöydän äärellä ja siksipä huoneessa ei sellaista turhaketta tilaa viemässä olekaan. 
Säilytystilaa ei emyöskään ole edelleenkään liikaa koska liika säilytystila kumuloi liikaa tavaraa, ainakin tässä taloudessa. 

Olen koittanut lapselle aina välillä puhella josko vaihdettaisiin makuuhuoneita päikseen, tuo lapsen huone kun on talon kahdesta makuuhuoneesta se suurempi. Mutta toistaiseksi on hän halunnut neliönsä pitää itsellään ja mikäs siinä, enemmän tilaahan tuo tarvitsee, me muut kun käytämme makuuhuonettamme vain nukkumiseen. 

The schools start again soon and for that I did a cleanover to my son's room to surprise him. I even did all the dusting too (which is a big deal by the way). The room has stayed pretty much the same since the reno we did few years back. And that's good. It's nice to have a room that is so functional that it works well for my son as he grows up and we haven't had to change anything there so far. Maybe a bigger tv at some point, (the current small one is hidden inside the VW Kleinebus trunk).

maanantai 4. elokuuta 2014

Niin industriaalia

Tuossa pari postausta sitten pohdin paikkaa sille Husqvarnan jalalle jonka bongasin torista ja jonka vuoksi ajelin pitkät matkan kun pari päivää sitten vastaani tuli taas torin kautta vanhan teollisuusompelukoneen jalusta. Mistä näitä nyt oikein sikiää kun ensin ei löydy millään ja sitten tupsahtaa oikein pareittain? No, tuli mistä tuli molemmat on nyt kotiutettu ja tämä viimeksi hankittu löysi heti paikkansa työhuoneen pöydän alta.

Olen ihan älyttömän viehtynyt industriaaliin tyyliin ja tietokoneelle sopii oikein mukavasti se että se näyttää vähän isommalta koneelta. Tarvitsen pöytäkoneen ja ison näytön ja on ollut aika hankala saada uudenmalliset koneet sopimaan sisustukseen joka muuten pyrkii olemaan vintage mutta nyt alkaa tyyli näyttämään pöydän myötä jo pikkuisen oikeammalta. Vähän niinkuin tuossa olisi jonkin entivanhaisen tehtaan työpiste.

Rakastan tuota valurautaa ja vanhaa patinaa. On myös ihanaa että jalusta on niin painava ja tukeva ettei pöytä inahdakaan jos sitä töytäisee. Entinen pöytä hetkui joskus jopa liikaakiin jos intopäissän hakkasi näppäimistöä liian lujaa. Rautaa vasten on myös tällä ilmalla mukavan viileä pitää kinttujaan, tosin tästä asiasta saatan talvella olla tyystin toista mieltä, mutta nyt en valita, en.

 I can't believe my luck. I found another vintage industrial sewing machine base. This one is just perfect for my computer corner in my work room. Makes the place look more like a piece of a vintage factory. Needless to say that I'm very happy with that.