maanantai 24. kesäkuuta 2013

Yhtä kurkkua

Kevättalvella kylvin kaikenmoista siementä ruukkuihin toiveissani oikein viljalti taimia sukulaisille ja ystäville viemisiksi. Muutama onnekas taimen sai Ukki ja Mummi siinä etunenässä (onneksi), mutta yli-innokkaana viljelijänä onnistuin tappamaan suurimman osan liiallisella kastelulla, parilla epäonnistuneella koulimisella ynnä muulla toheloinnilla. Viimeisin bravuurini oli kun ystävälleni lupailema kurkuntaimi katkesi tyvestä yritettyäni "hellästi" sitä irrottaa sälekaihtimesta johon oli mokoma takertunut lonkeroillaan (sori Mani). 

Nyt on jäljellä enää yksi kurkuntaimi joka sekin aivan liian iso enää minnekään vietäväksi. Siinä se porstuassa työntää jo pieniä kurkunalkuja ämpärissään, jossa aion antaa sen olla ihan rauhassa. Jos menen siihen jotain puutarhuroimaan heittää sekin kuitenkin henkensä.
Pari munakoisoa on myös vielä elossa, mutta ne eivät ole kasvaneet ainakaan kuukauteen senttiäkään ja ovat jatkuvasti kirvojen riivaamat vaikka kuinka sumuttelen niihin mäntysuopaa. Melkein tekisi mieleni nakata ne tunkioon, mutta jostain syystä kaikki siemenestä itse kasvatetut kasvit ovat minulle kuin pieniä lapsia ja säälin niitä viimeiseen asti (siis siihen kunnes niissä ei ole enää yhtään täplääkään vihreää). Hullua eikö?

My porch has turned in to a green room. I planted some seeds back in the winter and (for some miraculous reason) managed to grow a cucumber. I used to have more cucumber plants but since I'm not that good at gardening I ended up loving most of them to death. I also planted some egg plants, but the couple I still have stopped growing and are filled with greenfly so I don't have any high hopes for them anymore.
But I have a cucumber with lots of tiny fruit in it and that gives me hope that one day I'll master this skill of growing my own vegetables, jei!

7 kommenttia:

  1. Wau mikä kurkku!!
    Omani ovat noin 10cm mittaisia....siis taimet, ei kurkut.

    :/ Pahus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä onkin istutettu jo talvella, että on sillä ollut aikaa venyä :-)

      Poista
  2. Ihana, etten oo ainoa, jonka "hellässä huomassa" eivät kasvit menesty. Keskiviikkona haetut kesäkukat näyttävät jo melkein kompostikelpoisilta. Mä oon niin huono :D

    VastaaPoista
  3. Mä olen kokenut nykyään parhaana ostaa valmiit taimet, koska miltei joka vuosi istutan siemenet ihan liian myöhään. Koko kesän hoivailen niitä kitukasvuja, ja parhaimmillaan satona on ollut peukalonpäänkokoisia vihreitä tomaattiparkoja kipohpohjallinen =) Nyt rehottaa, kun ostin valmiin tomaatintaimen. Oikeastaan halvimmalla ja todellakin helpoimmalla pääsee kun vaan kävelee torille, mutta on se niin kivaa leikkiä puutarhuria =)

    VastaaPoista
  4. Sori, mutta missä se kurkku niinku oikein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekassa kuvassa vasemmalla ja tokassa kuvassa keskellä näkyy sentin mittainen "hedelmä".

      Poista
  5. Mahtava kurkku! :) Mulla on perinteeksi muodostunut, että vappuna kylvän kurkut ja kurpitsat. Siltikin niiden kasvun kanssa on sisätiloissa pulassa ja ennen kesäkuuta ne pitää viedä jo styrokslaatikkoon harson alle kasvihuoneeseen. Viikon sisällä meillä herkutellaan ensimmäisillä omilla kesäkurpitsoilla ja avomaankurkuilla, eli nopeaa on näiden kasvu.

    VastaaPoista