keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Havuja hulavanteeseen

Talkoilin tuleville Kellokosken ruukin joulumarkkinoille ja tein pari oikein älyttömän isoa havukranssia tapahtumapaikan koristeeksi jouluista fiilistä tuomaan. Kuvattiin tänään meidän pihalla niistä toinen niin, että armas aviopuolisoni toimi kameran takana ja minä ohjeistin, että: "tuosta ja tuonne ja sitten vähän alas ja noin ja nyt painat laukaisinta!" Tuli erittäin nätit kuvat ja hyvä oli kuvaussilmä siipalla, vaikkei hän itse siihen kovin luottanutkaan.

Itse sain keekoilla mallina kranssin kanssa kivahan tuolla oli näin ison rinkulan takana piileskellä.
Tämä on kuvissa vielä vähän viimeistelemätön, sillä oli kiire kuvata ennen kun tuuli alkoi puhaltaa ja pitää vielä vähän saksia sieltä täältä ja ehkä pariin kohtaan vähän lisätäkin. Tämän kokoista kun on vähän hankala lattiaa vasten askarrella niin, että kokonaisuus näkyy.

Kranssissa on myös keskellä rautalanka, sillä 85cm muovinen hulavanne taipuisi näiden havujen painosta ovaaliksi ilman, että sitä vähän tukee keskeltä. Sitä tuskin huomaa sitten kun tämä tummaa seinää vasten esillä on, mutta minua vasten erottuu tuolta vähäsen.

Päällystin ensin hulavanteen kieputtamalla siihen vähän narua ja sitten ilmastointiteipillä liimasin sen pysymään paikoillaan. Näin liukkaan vanteen pintaan tuli vähän harjanteita ja pitoa pitämään rautalangalla kieputetut havut paikoillaan. Myöskään ei tarvitse laittaa havuja aivan ympäri rengasta, jos kranssi kuitenkin on seinää vasten. Litteämpänä pysyy kivammin paikoillaankin eikä tule ihan liian painavaksi sitten.

Kivaa oli näin isoja askarrella ja ystävältä saadut pihdanoksat tuoksuvat vielä mukavasti sormissa illallakin. Ja nyt voin vielä muutaman päivän fiilistellä näiden kanssa tässä omassa pihassa ennen kun ne sinne markkinapaikalle viedään.

Made two of these huge wreaths to a hula-hoop base. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti