keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Pimeässä kilkuteltu

Sain valmiiksi sen toisenkin neulemekon, josta mainitsin siinä aiemmassa neulemekko-postauksessani. Tästä tuli myös oikein kiva ja muistin ohjeen vielä varsin hyvin, niin hyvin jopa, että intouduin laittamaan siihen myös helmaan ja hihansuihin pienet kuvioneuleet, kaikki tuota samaa kuusiteemaa. Tein tämän sillä ajatuksella, että olisi sitten ensi talvena ja varsinkin joulunaikaan oikein kiva tällaista päällään pitää, sointuisi niin kivasti sisustukseen täällä. Olen sitä tietysti nyt vähän koeajanut ennen kun kaappiin sen talteen laitan, koska pitäähän se nyt vähän keekoilla kun on näin hienon saanut aikaan.

Tässä kun tätä kirjoittelen ja katselen tuota kuvaa, niin pistipäs silmääni miten surkealta tuo saniainen tuossa vierellä näyttääkään! Täällä pimeässä etelässä ei kyllä huonekasvit kestä tätä kaamosta (eikä sitä etten ole muistanut  tarpeeksi kastella). Taitaa olla aika pistää tuo tuosta kompostiin ja katsoa siihen tilalle jotain vähän elinvoimaisempaa, kun tässä on pian aika taas huoltaa nuo huonekasvit muutenkin.

Ja menen muuten perjantaina maaliostoksille sitä olohuoneen uutta vitriiniä silmällä pitäen, josko sitä sitten viikonloppuna saisi jo vähän sipsuteltua. Toivotaan, että silloin olisi jo vähän valoisampaa kun nyt (nämä kuvat on taas käsitelty valoisammaksi) jotta pääsen päättämään sen valitsemani värisävyn tarkan vaaleusasteen.

I finished the other knitted dress I had planned to do and I love, love, love it. I had in mind I'd use this next Christmas, so I'll be saving it there. Of course I have tested it out a couple of times now too, how could I not to, cause it's so cute. 

13 kommenttia:

  1. Vielä hienompi kuin se aiempi, jos mahdollista. Respectiä vaan. Joo ei kasvit pärjää paitsi yksi kirjovehka, mutta sekään ei ole enää kirjo vaan pelkkä vehka. Elossa sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin on täm ä hienompi. Kyllä sitä kehittyy kun vaan harjottelee tarpeeksi :-)

      Poista
    2. Mistä näkee sinun aikaisemman mekon,oikeen hieno on tämäkin!!!

      Poista
  2. Onpa kaunis neulemekko. Ja sopii kuvausympäristöönsä :)
    Mistäpä löysit näin kivan ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ohjeen sävelsin itselleni sopivaksi yhdestä toisen neuleen ohjeesta.

      Poista
  3. Oi miten kaunis mekko, aivan ihana!

    VastaaPoista