On harmaata ja sitten on vehnänharmaata

Satuin tänään olemaan kotona juuri sillä hetkellä kun harmaatakin harmaampi taivas kirkastui noin kolmeksi minuutiksi ja kerkesin tarttua nopeasti kameraani ja näppäistä maalatusta vitriinikaapistosta pari kuvaa teille näytettäväksi.

Olen palanut halusta päästä sitä esittelemään, koska olen niin mahdottoman onnellinen tuosta värisävystä ja ylipäänsä koko maalatusta kaapistosta. Se on vaan jotenkin nyt niin täydellisen ihana ja tein ehdottomasti oikean värivalinnan kun päätin maalata sen ihan suoraan purkista sävyllä, enkä lähtenyt sitä yhtään säätämään vaaleammaksi. Vehnänharmaa pellavaöljymaali toimii tähän kalusteeseen vaan niin hyvin. Se nosti kerralla sen persoonan potenssiin kymmenen ja muutti sen koko olemuksen synkän rähjäisestä luksusluokan kaapistoksi.

Minulla oli alunperin ajatuksissa maalata vitriinin sisäosat myös vaaleiksi, mutta se ajatus on jo mielestäni varissut, tykkään nyt tosi lujaa tuosta koulukaappimaisesta fiiliksestä minkä tummat sisäosat luovat ja on vähän kivaakin, kun aarteet eivät sieltä ihan heti silmille pomppaa, mutta näkyvät kyllä kun vähän tarkemmin katsoo.

Se saa tuossa nyt rauhakseltaan kuivatella itseään vielä jonkun tovin, vaikka aivan pintakuiva jo onkin. Pellavaölymaalin kanssa ei sovi hötkyillä enkä nyt romella kaapiston kimpussa suotta ennen kun maalipinta on siihen valmis. Siksipä asiat ja esineet ovat siellä nyt vähän miten sattuu sen kummemmin asettelematta, mutta jos en olisi sitä teille kertonut, olisitteko edes huomanneet?

The painted cabinet. It's still as dark as in Mordor here, but I managed to catch a glimpse of brighter daylight (still thru the clouds) today, just enough to get these two photos. So now you can see how beautiful the newly painted cabinet is. I'm so in love with it now. I could've not made a better choice of color to it. It's just SO perfect now.

Tummasta vaaleaksi osa I

Ai tätä valon määrää! Siis sitä mikä tulee tuosta taustala olevasta kaapista, kun siitä on maalattu vasta yksi ylempi ovi. Heti tuntuu huoneessa ero edelliseen, kun tumma pinta muuttuu vaaleaksi tuossa nurkassa. Olen päässyt maalaaman sen jo kokonaan ja kahteen kertaankin tässä välissä, kuvia siitä en ole vain päässyt ottamaan sitten viime viikonlopun, jolloin nämä muutamat homman alotettuani nappasin.

Mutta siitä on tulossa kyllä niin herkullinen, ettei ole tosikaan! Tuo väri, jota näissä kuvissa vasta yksi kerros, on niin nappi valinta tähän vitriiniin ja tilaan. Olen ihan superinnoissani siitä miten paljon se muuttaa koko huoneen tunnelmaa (te tosin nyt näette siitä vasta tuon yhden oven, mutta minä puhun tässä jo kokonaan maalatun kaapin vaikutuksesta).

Saattoi myös käydä niin, että lähti olohuoneessa tämän ansiosta pieni lumipalloefekti taas käyntiin ja huoneen muitakin nurkkia pikkuisen laitetaan uuteen uskoon. Ei mitään suuria linjauksia, mutta vähän säädetään värimaailmaa ja pikkukalusteita. Niistä lisää sitten kun maalit ovat kuivahtaneet ja päivä paistaa taas. Toivotaan, että se on pian, sillä palan halusta päästä teille tuota kaappia jo näyttämään maalattuna!

I actually started painting this cabinet last weekend and took this photos then, since that it's been painted all over and twice even, but no photos taken due to the lack of daylight again. But here it is with one coat on on one of the doors and you can see how big of a change there is going to be. I just love, love, love the new color and the brightness it brings to this corner of this room. It also caused me to start thinking of some more changes in the living room, nothing major, but some tweaking of the color scheme here and there. 

Diy merisiili simpukoista

Sain päähäni kokeilla tehdä itse merisiilin näköisen simpukkapallon nähtyäni sellaisesta kuvan en-enää-edes-muista-missä. Idea vaikutti niin helpolta ja simppeliltä ja arvelin materiaalienkin löytyvän nopeasti ja näppärästi, kun pikkusimpukoitakin oli jo valmiiksi jonkin verran kotona. No, siihen se helppous sitten lopahtikin, olin nimittäin arvioinut ihan täysin pieleen sen määrän mitä sipukoita tuollaisen tekemiseen menisi, liimasta nyt puhumattakaan. Pallo oli helppo löytää, siihen kun kelpaa mikä tahansa sopivan kova ja pallon muotoinen esine. (Itse käytin styrox-palloa, jonka päällystin liimapaperilla.)

Simukat olivatkin sitten toinen juttu. Kuvittelin että niitä olisi hyvin tarjolla, kun muistin, että joskus näin oli, mutta toisin kävi. Missään mistä etsin ei ollut, ei askartelutarvikkeita myyvissä liikkeissä, marketeissa eikä kukkakaupoissa, tyystin kadonneet koko universumista. Noh, piti keksiä luova ratkaisu sitten ja onneksi se löytyi helposti; simpukka-amppelit, niitä oli melkein jokaisessa isommassa marketissa eivätkä maksaneet paljoa.

No nyt sitten siihen ohjeeseen, tarvikkeet tällaisen tekemiseen ovat siis seuraavanlaiset:

• Pallo, se voi olla styrox-pallo, joulupallo, paperipallo tai mikä tahansa mikä kestää kuumaliiman ja vähän painoa. Mitta tähän ohjeeseen on noin 8-10cm halkaisijaltaan oleva pallo.
• Noin viiden amppelin verran simpukoita, voi olla vähän reilumminkin jos pallo on iso. (Prismoista, Tokmannilta ja Kodin Terrasta löytyy)
• Kuumaliimapistooli ja noin 35 puikkoa kuumaliimaa (juu, luit oikein noin kolmekymmentäviisi).
• Hitosti aikaa ja erittäin pitkät hermot.

Ja sitten vaan aletaan liimailla simpukoita pallon pintaan jotakuinkin pystyasentoon ja niin kiinni toisiinsa kun mahdollista on. tässä alkuvaiheessa noita ensimmäisiä joutuu hetken tukemaan sormilla, että pysyvät pystyssä kun liima kovettuu ennen kun seuraavat voi liimata siihen kiinni.

Ja liimaa menee runsaasti, jotta ne pysyvät siinä sitten tukevasti. Itse laitoin aina kunnon tursauksen liimaa ja asettelin simpukat sitten siihen, niin että liimaa nousi vähän myös simpukoiden väliin liimaten ne tyvistään kiinni toisiinsa. (Vähemmällä liimamäärällä tuppasivat irtoilemaan tai taipumaan herkemmin.)

Liimaa kannattaa laittaa kerrallaan vain muutaman sentin matkalle, jotta ehtii asetella ne simpukat siihen kauniisti. Kuuma liimamassa myös pehmentää herkästi aiemmat liimaukset, joten vasta liimattuun kohtaan ei kannata ihan heti liimata uutta kierrosta, ennen kun edellinen liima on kunnolla jähmettynyt, alkavat muutoin edelliset simpukat heilumaan.

Joku siellä nyt miettii, että mikäs tässä niiin vaikeaa ja mihin niitä hermoja tarvitaan kun ihan simppeliltähän tuo näyttää? Niinhän se näyttää, mutta hidasta ja vaivalloista tämä on. Liiman pitää todella antaa välillä kuivua, jotta simpukat pysyvät suorassa ja liiman pitää olla myös juuri sopivan notkeaa, jotta simpukat siihen kiinni ottavat, liian kuumaksi käydessään muuttuu liima aivan liian juoksevaksi, eikä silloin pysy simpukat kiinni (palaa vaan suotta liimaajan näpit).

Suosittelenkin että tätä tehtäessä varataan sitä aikaa ja tehdään vaikka muita asioita välillä niin että liima ehtii kunnolla jähmettyä. On paaaaljon helpompaa asetella simpukoita vasten toisiaan kun edelliset ovat aivan tönkköinä vastassa. (liimailut kannattaa tehdä pitäen palloa kädessä niin että simpukat ovat vaaterissa, kuvausta varten vain laitettu pystyasentoon tässä).

Homma muuttuu vähän helpommaksi siinä vaiheessa kun saavutetaan puoliväli, silloin koko pallon mitalta simpukat ovat maan vetovoimaan nähden sellaisessa asennossa, että uudet liimatut pysyvät mukavammin suorassa nojallaan toisiaan vasten. Tässä vaiheessa saattaa tosin olla liimaajalla jo vähän niskat jumissa ja sormenpäät hellänä (riippuu täysin liimaajan liimailuasennosta ja näppäryydestä).

Ja parhaimmallakin liimaajalla tulee kuumaliimasta välillä sitä ärsyttävää seittiä, jota on tässä vaiheessa simpukkapallo sekä monet yllättävätkin paikat hiuksia myöten täynnänsä. Onneksi se on helppo poistella eikä jää vaivaamaan lopputulosta.

Ja sitten juuri kun alkaa tuntua siltä, että voimat (ja liimat ja simpukat) loppuu kesken alkaakin maalisuora jo häämöttää. Viimeisiä simpukoita liimaillessa tulee melkein jo kiire saada se valmiiksi, jotta sitä pääsee ihastelemaan ja pyörittelemään käsissään (se tuntuu ihanalta!!) 

Ja sitten kun se on valmis tuntuu koko urakka ihan mitättömältä pallon upeutta ihaillessa ja saattaa käydä niin, että alkaa tehdä heti mieli tehdä toinenkin... 

DIY seashell ball (that looks a bit like a sea urchin). All you need is a suitable ball, a lot of small seashells and a lot of hot glue and time and patience. Its relatively simple to make, just takes a lot of time to let the glue set in between. It's totally worth to try to make, when finished it's so lovely to look and touch!

Viherkasvien vuosihuolto

Alkoi ehkä vähän varhain meillä tämä viherkasvien vuosittainen huoltaminen, mutta kun inspis siihen tuli jo nyt, niin on parempi toimia sen mukaan kun jäädä odottelemaan parempaa ajankohtaa.

Inspikseen saattoi vaikuttaa paljolti tämä kiva vanha ruosteinen uunipelti, jonka ostelin männä hämeen reissultani T:mi OldsCooli:n ehtymättömistä varastoista. (Kaikkien kunnon kirppisharakoiden kannattaa laittaa tuo putiikki seurantaan, koska tällä daamilla on ihan uskomattoman hyvä silmä löytää myyntiin vaikka ja mitä ihanaa ja erikoista. Onni minulla, että tunnen hänet henk. koht.) 

Vanha rapistunut pelti sopii ihan täydellisesti tällaiseksi istutusalustaksi talvisiin mullanvaihtoihin ja varmasti on ihan yhtä näpsä myös keväällä puutarhahommissa. 

Pääsin oikein hyvään vauhtiin viherkasvieni kanssa joita ostelin vuosi sitten näihin aikoihin ja joista suurin osa on vieläkin hengissä, vaikka toisinkin olisi voinut käydä. Ehkä se että valitsin huomaani pääasiassa noita helpoimpia hoidettavia on vaikuttanut tähän suotuisaan lopputulokseen. Mene tiedä. Isoimpien liotessa suihkun päälle vaihtelin pienempiä isompiin ruukkuihin, kunnes totesin, että minulta loppuivat sopivan kokoiset ruukut kesken ja oli paineltava ruukkukaupoille.

Ja tietty siellä ruukkukaupoilla ei ollut just sellaisia sopivia ja silmiäni miellyttäviä, koska se sesonki on vasta aluillaan niin jäi sitten homma vähän kesken kuitenkin. Yksi isompi traakkipuu tarvitsee uuden ruukun edellisen sulaessa suihkun pohjalle (joo, älkää kysykö miten sen sain aikaan, ilmeisen huonolaatuinen ruukku kyllä, kun on noin haperoksi vuodessa mennyt) ja kaksi kilpipiileaa mahtuisi jo isompiin astioihin, mutta sellaisia ei vielä löytynyt. Täytynee siis odotella vielä viikko tai pari, niin että kauppojen valikomat vähän runsastuvat ja lähteä sitten uudelle reissulle ruukkuja metsästämään ja ehkä jotain pientä viheriäistäkin kun noita pikkuruukkuja jää sitten sen verran kivasti ylimääräisiksi.

P.s. Tuon saniaisen tuosta amppelista päästin armollisesti päiviltään, oli päässyt kuivahtamaan niin perin pohjin, ettei uutta kasvua ilmestynyt enää mistään vaikka kuinka kastelin ja juuristokin jo täysin kaput. Joku joskus kertoi, että huonekasvit "keskustelevat" keskenään ja jos yksi tekee kuolemaa masentuvat muutkin. Katsoin siis parhaimmaksi pitää muiden kasvien mielialasta huolta hävittämällä tuon epäonnisen.

It's a bit early to stat changing the soils of my potted plants, but I started doing so anyways. I'm a firm believer in inspiration, if I don't do things right away when the inspiration strikes I might not do them at all. But I didn't get all the way to the finish cause I ran out of suitable pots, went scouting for them in the shops, but the season is not yet at it's peak and the selection was a bit thin for me. So with few of my plants I need to wait a couple more weeks until I get to finish this job. Let's just hope I still have this inspiration to do it when the time comes.

Keittiö valokylvyssä

Vihdoinkin on vähän valoisampaa, tosin nyt vain muutama päivä, mutta nautitaan nyt niistä kun kerran on. Riittää sitä pimeyttä kuulema vielä tälle talvelle vielä, lupailivat meteorologit uutisissa. 

Keittiö on tässä talossa pikkuvessan lisäksi yleensä se kaikista valoisin huone, ikkunat antavat itään ja etelään ja poimivat varmasti heikoimmatkin valonsäteet sisälle. Ovat tosin tuossa nurkassa, niin kuin itseasiassa kaikki alakerran huoneiden ikkunat ovat niin sitä valoa ei aina riitä ihan koko huoneen mitalta. Siksi täällä on pidetty värimaailma mahdollisimman vaaleana, jotta se vähäinenkin valo riittää mahdollisimman pitkään. Tykkään myös, että tässä tilassa tuo vaaleus avartaa huonetta ja saa sen tuntumaan suuremmalta kun mitä se oikeasti onkaan.

Tässä muutama kuva tältä päivältä keittiöstämme. Saanko irtopisteitä siitä, etten stailannut yhtään? Tiskasin vaan suuremmat rytökasat ja pyyhkäisin pahimmat leivänmurut, muutoin tuolla on just sen näköistä kun täällä yleensä aina on. Maalipensseli kahvikupissa ja astiapyyhe pesemättä. Mitä sitä turhia panostamaan, kun ei siinä hämärässä päivänvalossa tuommoisia näe kumminkaan.

Meillä on aina nuo tasot täynnään tavaraa, koska tykkään siitä. Ainoa mistä en välittäisi on tuo ruma kahvinkeitin (se nätimpi on edelleen projektivaiheessa, joka ei ole edennyt sitten yhtään vielä) ja ehkä tuon yleiskoneenkin voisi jonnekin muualle laittaa, se muualle on vaan vähän kysymysmerkki, koska minnekään muualle se ei just nyt mahdu. 

Mutta kiva asia on paikallisen marketin (juu, just sen maailman parhaan) heviosaston paperipussit. Ostan aina nykyään tomaatit sellaiseen, koska paperipussi on vaan niin nätti ja näpäkkä. Käytän niitä muuten myös hyvin paljon uudelleen, ovat niin kätsyjä ja tykkään niiden ryppyisestä ulkonäöstä muuallakin kotona.

Ja nyt tätä kirjottaesani hoksasin, että siirsin tuota yhtä kahvikuppia alempaa kuvaa varten, joten palturia puhuin kun sanoin etten stailannut! Sinne meni nyt sekin maine sitten...

Mutta kiva on tämä huone kyllä kun vähän päivänvaloa sinne tulvahtaa, tulee aina sellainen olo, että hittolainen kun meillä onkin kiva keittiö!

Today was a clear and a sunny day, hooray! The windows in our kitchen face east and south, so when the sun shines, this room is usually the most brightest in the house, even tho the windows are placed more in the corner of the room. 

I just love this space when it's bright outside, it makes this room feel so light and airy, even tho it's quite full of stuff. But I can't help myself, I love stuff on the countertops and on the table.Makes it feel more homey. Needless to say but this is by far my favorite room in this house during wintertime. 

Mummin piirustus

Sain joulunaikaan tädiltäni tuliaisiksi mummini vanhan piirustuksen. Se on tehty noin vuonna 1937 kampaajakoulussa mummini ollessa noin viisitoistavuotias. Ihastuin siihen siltä istumalta, tyylikäs daami vesikampauksineen ja savuke kädessä oli mielestäni todella hyvin toteutettu ja tykkäsin erityisesti tuosta yhdellä viivalla tehdystä kasvojen ja kaulan muodosta. Lyijykynällä tehty työ oli säilynyt varsin hyvin vaikka paperi olikin vuosien saatossa hivenen kärsinyt siitä, että sitä oli säilytetty taitettuna ja päätinkin heti, että laitan sen kunnolla kehyksiin, ettei enempiä vaurioita enää synny.

Metsästin kirppikseltä sopivan vanhan kehyksen ja laitoin siihen mustan paspiksen, jotta siihen tuli vähän lisää tuota dramatiikkaa, mitä kuvassakin mielestäni on. Rajasin sen aika tiukasti tuohon itse kuvaan, niin että mummini signeeraus jäi valitettavasti piiloon, mutta se oli ihan paperin alakulmassa ja olisi jättänyt kuvan ympärille liiaksi tyhjää. Mielestäni toimii nyt tosi hyvin noin.

Kun olin saanut kuvan kehyksiin tiesin heti, että haluan sen nyt makuuhuoneeni seinälle. Pidän siellä aina vaihtuvia kivoja asioita ja nyt tuntui vahvasti siltä, että halusin mummin lähelleni. Tiedän, että hän siellä pilven reunalla nauraa minulle just nyt, koska onnistuin aina vähän yllättämään häntä sillä mitkä minua hänen töistään viehätti ja tämä kuuluu taas just siihen kastiin. 

My aunt gave me my grandmothers old drawing that she'd made back in 1937 when she attended beauty school and was around fifteen years old. I immediately fell in love with it, the drama and the style. I specially love the one single line she made to draw the face and neck line. 

I put the drawing in a simple black frame with a thick black passepartout. I think the picture deserved it. Now it's hanging beside my bed and I know my grandmother is laughing at me from heaven, she always laughed when I surprised her with the things of her I liked. 

Vähän jäässä

Koko eteläinen kotimaa rypee marraskuisessa harmaudessa ja se on alkanut vaikuttaa jo melko moneen tekemiseeni täällä kotona.  Ei sillä, etteikö olisi tarmoa tehdä, vaan sillä kun ei tässä pimeydessä näe tehdä. Olohuoneen vitriini pitäisi maalata ja olen tässä odotellut koemaalausteni kanssa, että tulisi sen verran edes valoisa päivä, että näkisi miltä nuo sävyt tuossa näyttää, mutta ei. Mietin jo ihan tosissani, että kannanko tuon tuosta pihalle jotta voin katsoa noita sävyjä päivänvalossa, mutta vielä en ole siihen hommaan ruvennut. Ajatus on nyt odotella ihan kiltisti, kyllä se valo sieltä vielä joskus tulee.

(Koira kuunteli tarkkaavaisena kameran ääniä korvat pystyssä, mutta ei muuten jaksanut paljon tassuaan edes liikauttaa tuosta paikaltaan. Niihinkin taitaa vähän tämä jatkuva harmaus vaikuttaa, talviunia tuntuvat vaan vetelevän täällä.)

Maaliksi vitriiniin valikoin tuon Ottossonin pellavaöljymaalin ja värisävyksi vehnänharmaan. Haluan kaapistosta nimittäin vaalean, mutta lämpimän ja vanhan oloisen, mutta viehkeän ja siihen tuo sävy tuntuu olevan aivan täydellinen. Hankin myös ihan parhaat siveltimet, jotka minulle hommaan ystävä suositteli. Niillä pitäisi sitten maalauksen sujua kuin tanssi vain. Pienen koemaalauksen kun tein niin heti tuntui, että kyllä oikeassa ystävä on.

Lämmin sävy on tärkeä tässä kohtaa asuntoa, koskapa tuossa nurkassa on niin hämärää (varsinkin nyt), että kaikki vaaleat sävyt muuttuvat siinä hyvin kylmän värisiksi. Tällä selvästi kellertävällä harmaalla ei pitäisi tulla tuota ongelmaa tuossa kohti. Tarkkana saa vaan nyt olla kun sitä sävyttää , että tulee se ihan just eikä melkein oikea sävy, jolla kaapisto on edukseen kaikissa valoissa. 

Maalasin vitriinin kylkeen pienet läntit malliksi, joista sitä voisi katsella (jos täällä vain näkisi kunnolla). Ylempänä on maali ihan raakana ja alempana laimensin sitä puoliksi sinkkivalkoisella pellavaöljymaalilla. Näissä kuvissa se ei kunnolla ehkä näy, mutta tuo alempi on niin kuin selkeästi harmaampi sävy ja ylempi selkeästi keltaisempi. Sivulla olevasta ikkunasta tuleva valo vähän syö sävyjä, tuo vitriinin ovessa tuosa sivulla oleva koemaalaus näyttää ihan samalta kuin tuo ylempi, mutta varjon puolella vaaleat näyttäytyvät eri lailla, se on siis tuo sama sävy kun tuossa alempana, eli se vaalennettu.

Mutta niin kuin sanoin tuossa otsikossa, vähän jäässä on tämä projekti nyt. Jatkan tätä sitten kun olen saanut sitä päivänvaloa sen verran että voin valita tuon tarkan sävyn.

It's so dark here (feels like November) that I cannot start painting my new cabinet until I've seen the exact tone I'm going to use, in daylight. I have the paint and it's lovely as is, but I also want to try out to dilute it a little with white to see what tone is the best to that corner I have the cabinet in. So this project is on hold for now, until I see some good daylight or the spring comes, lets hope it'll be sooner than that.

Pimeässä kilkuteltu

Sain valmiiksi sen toisenkin neulemekon, josta mainitsin siinä aiemmassa neulemekko-postauksessani. Tästä tuli myös oikein kiva ja muistin ohjeen vielä varsin hyvin, niin hyvin jopa, että intouduin laittamaan siihen myös helmaan ja hihansuihin pienet kuvioneuleet, kaikki tuota samaa kuusiteemaa. Tein tämän sillä ajatuksella, että olisi sitten ensi talvena ja varsinkin joulunaikaan oikein kiva tällaista päällään pitää, sointuisi niin kivasti sisustukseen täällä. Olen sitä tietysti nyt vähän koeajanut ennen kun kaappiin sen talteen laitan, koska pitäähän se nyt vähän keekoilla kun on näin hienon saanut aikaan.

Tässä kun tätä kirjoittelen ja katselen tuota kuvaa, niin pistipäs silmääni miten surkealta tuo saniainen tuossa vierellä näyttääkään! Täällä pimeässä etelässä ei kyllä huonekasvit kestä tätä kaamosta (eikä sitä etten ole muistanut  tarpeeksi kastella). Taitaa olla aika pistää tuo tuosta kompostiin ja katsoa siihen tilalle jotain vähän elinvoimaisempaa, kun tässä on pian aika taas huoltaa nuo huonekasvit muutenkin.

Ja menen muuten perjantaina maaliostoksille sitä olohuoneen uutta vitriiniä silmällä pitäen, josko sitä sitten viikonloppuna saisi jo vähän sipsuteltua. Toivotaan, että silloin olisi jo vähän valoisampaa kun nyt (nämä kuvat on taas käsitelty valoisammaksi) jotta pääsen päättämään sen valitsemani värisävyn tarkan vaaleusasteen.

I finished the other knitted dress I had planned to do and I love, love, love it. I had in mind I'd use this next Christmas, so I'll be saving it there. Of course I have tested it out a couple of times now too, how could I not to, cause it's so cute. 

Lumettoman talven kirppislöytöjä

Koskaan ei ole niin kiire etteikö sitä vähän ehtisi kirpputoreilla käydä. Jos ei muuten, niin ainakin silloin kun visiteeraa muissa kaupungeissa. Piipahdin männä viikolla hämeessä ja sieltä tarttui mukaan minun mielestäni erittäin kivat ja tarpeelliset löydöt. 

Isoa kodintölkkiä olen etsinyt jo vaikka kuinka pitkään, kun muutama vuosi sitten sain päähäni vaihtaa kaikki sekalaiset vanhat lasitölkkini juuri tuollaisiin. Viimeinenkin karhulan tölkki pääsee nyt vaihtumaan tällaiseen, kun löysin tämän kuplikkaan kaunokaisen koiranruokien säilyttimeksi ja tölkkikokoelami on täydellisesti vain yhtä sarjaa.

Tuo hauska rulla tai kaulin oli alunperin ystävän löytö, mutta sitä siinä ihailtuani hän heltyi siitä luopumaan. Palan halusta päästä kokeilemaan sitä keramiikkatöissäni jahka savet kaivan taas muutaman viikon päästä esille. Mielessä on taas monta uutta ideaa mitä pitää päästä testailemaan.

Vanha puumuotti näytti silmiini niin hienolta ruukunsuojalta uuden vitriinin päälle laitettavalle kultaköynnökselle, että se oli ihan loistava löytö. Pieni putsaus vain,  kasvi ruukussaan sisälle ja se tulee olemaan niin nappi siellä päällä sitten kun vitriini on maalattu ja laitettu. 

Vanhan vaatekaapin naulakossa oli kiinni vielä kolme puutappia joita tiedän vielä jossain vaiheessa tarvitsevani. Näitä on hyvä hamstrailla talteen jos vastaan tulee, varaosia vanhoihin naulakoihin kun ei voi koskaan olla liikaa jos rikki menee.

Tuo kaiken alla oleva iso leikkuulautakin oli ihan mahtilöytö, olin etsiskellutkin jotain vähän paremman kokoista keittiööni leipien ja muiden tekoalustaksi jääkaapin kupeeseen ja tämä sekä täyttää tarpeeni, että näyttää tosi kivalta.

My recent fleamarket finds: A vintage glass jar to complete my collection of all the same type jars, an old wood mold that'll look good on top of the new cabinet in the living room with a plant in it, Some coat rack pegs that are always good to have around as spares, a pattern roller that I just crave to try out in my pottery and a good size cutting board for my kitchen. 

Myrkkykaappi

No nyt on vitriini hiottu ja saatu sisälle asti. Aika kauan siinä menikin, mutta täsä on nyt vieläkin oltu joulun jäljestä vähän laiskan pulskeita niin mitä sitä suotta kiirehtimään. Siinä se nyt tönöttää olohuoneessa kaikki tavarat jo sisällään vaikka maalausta ja muuta entrausta olisi vielä vailla.

Hauska tarina kaapista; kun olin sitä ostelemassa kertoi sen myyjä hankkineensa sen aikoinaan 90-luvun alussa Suomenlinnasta, jossa kaappia oli kutsuttu myrkkykaapiksi syystä, että siinä oli aikoinaan säilytetty puutarhamyrkkyjä. Mielestäni nimi ja tarina olivat niin hyvät, että aion jatkaa tuota perinnettä ja kutsua kaappia myrkkykaapiksi, vaikken siinä myrkkyjä aiokaan enää säilytellä (eivät niin olleet tehneet nämä edellisetkään omistajat, astiakaappina oli heillä. Ja ei, en ole huolissani kaapin mahdollisista myrkkyjäämistä, myyjäpariskunta oli varsin hyvinvoivan näköinen ja kaappihan heillä oli melkein kolmekymmentä vuotta ollut).

Varsin hauska on tilamuutos olohuoneessamme kaappivaihdoksen jälkeen, näyttää nimittäin kuin huone olisi kasvanut melkoisesti kokoa, vaikka se itseasiassa on ihan yhtä pieni kun aina ennenkin. Myrkkykaappi on tänne aika iso (178 leveä ja 200 korkea), mutta huone nielee sen jotenkin tosi hyvin sisäänsä ja se näyttää näissä kuvissa pienemmältä kun mitä se todellisuudessa onkaan. 

Toinen huomioitava asia on tuo kaapin nykyinen väri, tiedän nimittäin että siellä jo moni ihastelee, että onpas upea tuollaisena ruskeana ja miettii jo kommentoivansa, että älä ihmeessä maalaa, mutta kylläpäs kuulkaa maalaan. Tässä kohden huonetta on ihan järkyttävän pimeää, Ikkunat antavat sen sivusta ja takaa, eikä yhtään valoa tule edestäpäin. Kuvasin kaapin tosi pitkällä valotusajalla ja kuviin olen lisännyt valoa ihan älyttömästi, niin että saatte selkoa kaapin olomuodosta paremmin, mutta päivänvalossa se imee itseensä tästä nurkasta kaiken valon, eikä tuonne vitriiniin tahdo edes nähdä sisälle. Ja minä tahdon kuulkaas nähdä tämän kaunottaren tässä muunakin kuin isona tummana möhkäleenä huoneen nurkassa, joten siksi maalaan sen vaaleaksi jahka tässä lutviudun. Värikin on jo alustavasti päätetty; siitä tulee vehnänharmaa, mutta se ja sen tummuus lyödään lukkoon vasta pienen koemaalauksen jälkeen.

Mutta nyt se saa taas tovin olla rauhassa, kun pitää se maali käydä vielä ostelemassa ja on yksi neule kesken ja mitä tässä nyt verukkeita keksiikään, että saa vielä vähän aikaa lorvehtia neulepuikkojensa kanssa sohvalla iltaisin.

The poison cabinet, that's what they called it when the previous owner got it to himself back in the 90's. As I heard the story when I was buying this beauty I decided to keep that name, I felt it was cute and that way I'll always remember the story.
Now this cabinet has been completely sanded and it's just waiting for me to go pick out the paint and then paint it. I want to paint it with a light colour since this corner and the way the cabinet has to be there (it doesn't fit any other way) makes it very dark and I cannot see inside the glass doors even during daylight (these photos have been enhanced A LOT). So next time you'll see it it'll look as pretty as can be but in a light oat grey color.

Kirjoneuleita ja kesämietteitä

Olen tässä salaa taas vähän neuloskellut vaikken siinä vielä ihan täysin mestari olekaan, mutta harjoitus on tehnyt jo melko hyväksi ja onnistuin soveltamaan itselleni sopivan ohjeen jolla sain aikaan varsin kivan kirjoneulemekon. Tein sen jo kertaalleen neulotuista langoista jotka purin männä talvena pieleen menneestä aivan liian suuresta ja päällä roikkuvasta tekeleestä ja varsin tyytyväinen saan nyt olla että tein niin, kun lopputuloksesta tuli noinkin kiva.

Nyt on tekeillä jo toinen samanlainen, mutta eri väreillä niin kauan kun muistan miten tuon ensimmäisen tein. Kirjoitin kyllä jonkinlaiset ohjeet itselleni siitä miten tuon aikaan sain, mutta koskapa en alan termistöä edelleenkään täysin omaa, voi  olla että parin vuoden päästä en ota omista muistiinpanoistani enää selvää. Siksipä on hyvä kilkutella toinen nyt heti perään kun edellinen on vielä tuoreessa muistissa.

Tosin, tahtoisin tehdä tähän toiseen vähän alemmas ulottuvan kaula-aukon etupuolelle, ryhtini kun tempaisee tuon mallin melko nopsaan tiukaksi kurkkuani vasten ja saan sitä olla koko ajan alas nykimässä, muttei ole sitten hajuakaan sopiiko semmoinen tuon kirjoneuleen kanssa laisinkaan? Että jos se vähän katkeaa tuosta edestä ja siitä kuvioinnista sitten ikään kuin pala puuttuu... Jos jollakulla on tästä kokemusta niin kertokaa toki, että kannattaako tuollaista lähteä kokeilemaan. Viisaampiani kuuntelen tässä mielelläni ennen kun lähden taas itse soveltamaan.

Ja hei jos et ole koskaan neulonut villapaitaa, mutta haluaisit osata, niin tsekkaappa tämä Rillan just alkanut neulekoulu tästä linkistä! Siellä oppii kuulkaa noviisitkin neulomaan nyt villapaidan.

Toinen kiva asia tässä neuloskelun lomassa on ollut tämä joulupukin tuoma puutarhakirja. Muutaman kuivan kesän uuvuttama puutarhuri saa tästä ihan uutta pontta lähteä rakentamaan pihaa sellaisilla kasveilla jotka siellä oikeasti viihtyy ja jotka kestävät nämä extremet olosuhteet, joita tässä on viime aikoina (ja nytkin) ollut. Ihaninta antia minulle on tässä kirjassa kyllä ehdottomasti se, että ne rikkaruohotkin voi ottaa osaksi sitä kukkapenkkiä ja että se miten luonto itse siellä pihassa somistaa voi ollakin ihan hyvä juttu, eikä aina tarvitse pyrkiä siihen omassa mielessä siintävään täydellisyyteen, vaan antaa mennä sen pihan ehdoilla sinne minne se haluaa olla menossa ja seurata sitä sitten sinne. 

Huono puoli tässä kirjassa on kyllä ehdottomasti se, että nyt ei ole vielä kevät. Itse asiassa talvikaan ei ole vielä  kunnolla täällä etelässä alkanut, joten pitkään saa vielä odotella ennen kuin kädet multaan laittaa, mutta onneksi on tätä muuta tekemistä tässä sitä kevättä odotellessa. Se edellisen postauksen salaisuuskin on jo melkein kokonaan hiottu ja pääsen pian maalaushommiin jahka saan itseni ensin revittyä irti tästä edelleen päällä olevasta joulumoodista, kaikki koristeetkin kuusineen edellen paikoillaan. Huomenna ne kuitenkin on siivottava pois, kun on loppiainen, vaikka olisin voinut jatkaa tätä jouluilua vielä ihan hyvin pari viikkoa.

So I've been secretly knitting here and practicing my skills to make a tunic with pattern. I'm not that skilled with knitting yet and I don't understand some of the instructions, but I still managed to make this piece that fits me perfectly, even tho I didn't have a specific instruction on how to do it. I'm so happy with the outcome I started to knit another one like that but with different colors.

Santa got me a new gardening book for Christmas that I've been reading while I knit. It has made me dream of spring already and I have dozens of ideas for my garden now. I must say this book has really opened my eyes to understanding the way of nature in my yard. 

P.s. The big cabinet has been sanded almost completely now and is waiting for me to remove the Christmas from the house before we can bring it in and I can start thinking about the paint job. And yes I still have my Christmas tree lit up here. I told you I was a Christmas person. :D Tomorrow I'll take it down. I promise.

Salaisuus kasvihuoneessa

Otin kuvan kasvihuoneesta olohuoneen ikkunan läpi syreenipuskan takaa kun minua huvitti se, ettei näin pimeänä tammikuun (!!) päivänä nähnyt yhtään mitään siitä mitä sen sisällä tällä hetkellä lymyää. Siitä ei ole itseasiassa tainnut näkyä vilaustakaan sen jälkeen kun se tuonne laitettiin väliaikaissäilöön muutama viikko sitten, kun kävin vähän ostoksilla.

Tumma kasvihuoneen sisus piilottaa nimittäin isommankin aarteen ihan näkymättömäksi jos ulkona on harmaata ja hämärää ja jos se mikä tuolla sisällä on, on itsekin varsin tumma, iso ja ehkä vähän myös hämärä. Kukaan joulun aikaan kylässä käynyt ei ole kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että tuolla jotain olisi sisällä, kun se näinkin läheltä katsottuna näyttää vain olevan vähän unohdettu ja pimeä. Mutta avataanpas siitä ovet ja katsotaan...

Niin johan näkyy mikä aarre siellä onkaan piilossa! Tai no, taitaa siellä olla niitä useampiakin aarteita, mutta tämä iso on nyt se josta puhutaan. Kävi nimittäin niin, että ennen joulua alkoi ihan hirveästi poltella joku vanha vitriinikaapisto ja sitten kun surffailin torissa niin tällaisen ilmoitus siellä oli, oli ollut jo monta viikkoa. Siinä kun sitä mietin, että miksi on lojunut niin kauan ilmoitus eikä kukaan ole sitä ostanut, niin tajusin, että ihan varmaan juuri siksi, että juuri minä sen sieltä kävisin ostelemassa vitriinikuumeeseeni. 

Ja niinhän minä sitten tein ja nyt se on tuolla. Se on odotellut siellä vain sitä, että joulu menisi ohitse ja saataisiin aikaa ja tilaa alkaa sitä laittaa vähän prameampaan kuosiin, jotta sitä voidaan ruveta sovittelemaan sisälle taloon ja katsoa lientyisikö tämä vitriinikuumeeni vaiko eikö.

Että tämmöistä luvassa siis tässä lähiaikoina, jos vain säät suosivat että päästään hiontahommiin pihalla (kun sisätiloissa ei mahdu). On ihan mahtavaa aloittaa uusi vuosi heti jollain "pikku" projektilla. Jei!

It's been so dark and grey outside that nobody has noticed what I've kept hidden in our greenhouse. I got this fever for an big old glass cabinet and luckily found this old beauty from an online fleamarket. The add for it had been just sitting there for weeks wich made me feel like it was waiting for just me. And now that the holidays are over we can start making this old and beaten cabinet look more pretty again (unless it rains, cause we need to sand it down first before we can bring it inside and finish it up). But it's good to have a project to start this new year with. Makes me so happy!