keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Tulkoon kurakelit

Eteisen kynnysmatto on minulle aina ollut yksi murheenkryyni. Kesällä sellaista ei juuri tarvitse, mutta talviaikaan sellainen on ihan välttämätön ja mitä isompi sitä parempi. Vihaan kuitenkin lähes poikkeuksetta ihan joka ikistä kuramaton nimellä myytävää mattoa, enkä ole yrityksistäni huolimatta vielä koskaan nähnyt sellaista, jonka eteiseeni kehtaisin laittaa. Siksipä olen pidellyt tuossa lattialla milloin mitäkin mattoa joka edes vähän keräisi itseensä syksyn ja talven mukanaan tuomia märkiä asioita.

Tänä vuonna päätin panostaa asiaan kunnolla ja etsiä tuohon jonkun oikein nätin, mutta samalla sellaisen maton jonka pilalle menemistä ei tarvitse liikaa harmitella, eikä se sisältäisi missään nimessä mitään keinotekoista tai muovia. Tärkein kriteeri oli ulkonäön ja materiaalin lisäksi myös koko; sen oli sovittava tuohon just eikä melkein. Katselin aina muilla asioilla ollessani jokaisen kaupan valikoimat läpi ja surffasin netissä, kunnes törmäsin tähän Jyskin juuttimattoon. Siinä oli lookki, koko ja vieläpä hintakin ihan niin kohdillaan, että marssin siltä istumalta sen ostamaan. 

Matto istuu tuohon kenkätelineen eteen mitä täydellisimmin, tuntuu mukavalta jalkojen alla ja on tarpeeksi jämäkkä pysymään hyvin paikoillaan ilman liukuestettä alla. Se on molemmilta puolin saman näköinen, joten jos ja kun paraatipuoli menee liian likaiseksi voi ottaa toisen puolen käyttöön alta. Tykkään myös kovasti siitä faktasta, että sitten kun tuosta aika jättää voin kompostoida maton tai haudata sen vaikka puutarhaani, juutti kun luonnonmateriaalina maatuu melko nopsaan. Mutta sitä ennen nautitaan siitä nyt tuossa eteisessä, eiköhän se siinä ensin jokusen vuoden kestä ennen kun se on entinen.

During fall and winter we need to have a good rug in the hall to catch all the dirt and wet from our outside shoes. My problem has been that I hate the specific rugs designed for just that and usually just go without or use another kind of rug there, never one that fits the space well or looks good. This year I decided that I need to find there something pretty and useful and on the right size, and so I did! This jute rug fits the space and look perfectly and I'm sure it will even work well for catching the dirt and wetness too. The best part is tho, that this is 100% biodegradable, so when the time comes I can utilize it in my garden. 

7 kommenttia:

  1. Olis ehkä kannattanut ostaa muutama kerralla. Kiva on, mäkin tykkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mietinkin tuota jo, mutta kun ei tiedä mikä se mattomaku tulevaisuudessa taas on, niin tyydyin tuohon yhteen vaan. :-)

      Poista
  2. Tykkään ja koko eteinen on ilo silmälle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä! Samat asiat viehättävät minuakin. Tuija

    VastaaPoista