torstai 17. lokakuuta 2019

Kukkakaupasta ja hellan ääreltä

Kun ulkona sataa kissoja ja koiria ja aamuisin tuntuu siltä, ettei aurinko edes nouse, pitää käydä toimiin vallitsevaa ankeutta vastaan ja tehdä jotain mistä tulee hyvä mieli. Puutarhanhoito toimii tässä hyvin, kun käy ostamassa pihalle jotain pientä nättiä syyskasvia, ei siellä näytä enää niin ankealta ja mieli vähän piristyy.

Toinen asia joka toimii näin syksyisin hyvän mielen tuojana on ruoanlaitto. Lämpimän hellan äärellä on niin kiva puuhastella ja vaivannäöstä palkintona tuleva herkkuruoka muuttaa pimeimmänkin päivän valoisammaksi. Viime aikojen ehdoton koko perheen lempparuokamme on ollut porsaan ulkofilepihvit uunijuureksilla ja maustevoilla ja ne syntyvät kutakuinkin seuraavasti:

Tarvikkeet (noin neljälle): 

  • Noin kilo porsaan ulkofilettä 
  • 50g voita (tai enemmän jos siltä tuntuu)
  • 1 kpl Reformi luomu kasvisliemikuutio

  • 500g punajuuria
  • 1 pienehkö lanttu
  • Pari palsternakkaa
  • 200g juuriselleriä
  • Kilo kiinteitä perunoita
  • Pari porkkanaa
  • 1 purjo

  • Suolaa, oliiviöljyä ja kuivattua timjamia ja jotain vihreää lautasen reunalle, esim. tuoretta pinaattia.


Ensin otetaan liha ja voi huoneenlämpöön lepäilemään ja siten kuoritaan ja pilkotaan juurekset. Niistä ekana uunivuokaan pääsevät punajuuret ja lantut. Oliiviöljyssä, suolassa ja timjamissa pyöriteltyinä ne ottavat parinkymmenen minuutin / puolen tunnin etumatkan noin 200 (tai kuumemmassa) asteisessa uunissa, kunnes muut juurekset ja purjo menevät perään, samanlai maustettuina ja toisiinsa sekoitettuina. Kypsymisaika riippuu vähän palasten koosta, joten se selviää vaan kokeilemalla, (noin tunti yhteensä yleensä).

Kun juurekset muhivat uunissa pilkotaan ulkofilee noin parin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja ne nuijitaan oikein huolella litteiksi ja paistellaan ihan vaan öljyssä omaan makuun sopiviksi pihveiksi. (Näihin ei laiteta mitään mausteita, ei edes suolaa, maustevoi hoitaa sitten sen puolen).

Jossain vaiheessa työn lomassa muussataan kasvisliemikuutio voihin ja jäähdytetään se jääkaapissa. Näin saadaan oikein kunnollisen mausteinen ja suolainen maustevoi josta laitetaan kunnon klimppi pihvin päälle sitten kun ruokaa otetaan lautaselle. 

Ja sitten vaan otetaan ja herkutellaan ja sen jälkeen maataan sohvilla vatsanahat vinkuen, mutta niin onnellisina, koska hyvä ruoka tekee todellakin paremman mielen.

The constant rain and gloomy days can make one feel a little down, but for me it helps if I do a little gardening and cooking.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti