Ruokapöydän valtaaja

Tämä ei ole mikään keittiökone vaikka se meillä keittiössä juuri nyt onkin ja valtaa ruokapöydän suurimmaksi osaksi itselleen. Se on ihan järjettömän painava vehje, enkä saa sitä yksin siirrettyä tuosta yhtään mihinkään, mikä on ihan hyväkin, koska silloin kun sillä hommia tehdään, on ihan suotavaa, että se pysyy hyvin paikoillaan. 

Tämä on siis savimankeli, joka on käyttökooltaan niin suuri, etten saa sitä järkevästi mahdutettua juuri nyt minnekään muualle, joten silloin kun savihimmia teen, niin se tönöttää juuri tuossa (ja muina aikoina varastossa). Siinä sillä on hyvä mankeloida koska tila on siihen juuri passeli eikä itse kone ole muun kun mahdollisen ruokailun tiellä, mutta se ei tässä taloudessa ole niin iso juttu.

Mutta eikös ole aika viehättävän näköinen vekotin tämä? Vaikka on ihan uusi on sen muotokielessä ja värityksessä jotain ihanasti vanhaa ja se sopii tyyliltään sisustukseen täällä melko mainiosti. Vielä kun keksisin sille käyttöpaikan tuolta työhuoneestani, ettei sen tarvitsisi tässä olla niin hyvä niin, mutta nyt mennään näin aina kun savipaja on pystyssä.

This quite interesting gadget on our dining table is actually a clay mangle. I use it whenever I'm making pottery and there's no other place (at the moment) in this house to work it but on the dining table. But who cares of tha, just look how cute the thing is. It has just enough vintage vibe to make it look old, even tho it's brand spanking new.

Asenne ja lookki kohdillaan

Tässä hektisessä maailmassa kaiken arjen suorittamisen ja paineiden keskellä minua on aina viehättänyt enemmän ajan säästön sijaan tuhlata sitä oikein kunnolla. Jos en ole törsäämässä sitä kaikenmoisiin sisustusjuttuihin pistelen sitä surutta menemään itseäni kiinnostavien asioiden parissa. 

Yksi niistä on ehdottomasti ruoanlaitto, viihdyn tosi hyvin keittiössäni ja rakastan tehdä aterioita oikein pitkän kaavan mukaan, kermaa, voita ja rakkautta säästelemättä. Mikään ei voita tunnetta kun kattaa perheelle ja läheisille oikein kunnollista ajan kanssa valmistettua ruokaa. Ja se on kuulkaas samalla mitä parhainta stressinpoistolääkettä kun saa hääriä keittiössä lämpimien patojen äärellä.

Siitäpä syystä olen katsonut elokuvan Julie & Julia oikein monta kertaa, koska ra-kas-tan sitä miten siinä ruoanlaittoon suhtaudutaan. Toisaalla se syömistä ja ruokaa rakastava kokki, joka haluaa oppia kaiken ranskalaisesta ruoasta ja toisaalla se työhönsä kyllästynyt bloggaaja joka haluaa kokeilla läpi keittokirjan kaikki 524 reseptiä, ja yhdistävänä tekijänä näillä kahdella eri aikakautta elävällä sankarittarella on intohimo ruoanlaittoon ja ruokaan. 

Elokuvan tunnelma on niin mukaansatempaava ja siitä saa sen käsityksen, että kirjan avulla kuka tahansa oppii laittamaan ranskalaista ruokaa. Suhtauduin tähän aikani melko skeptisesti, mutta uskaltauduin nyt vihdoin hankkimaan itselleni tuon  kirjan, mistä koko elokuva kertoo: Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Ja kuinka ollakaan, jo luettuani siitä pelkän esipuheen olin jo nauraen vaihtanut mielipiteeni, tämän kirjan avulla minä tosiaan voisin oppia laittamaan ranskalaista ruokaa! Tuota aikaavievää ja kaikkien arvostamaa alkuperäistä ranskalaista ruokaa!

Olen nyt intohimoisesti lukenut kirjan ohjeita ja reseptejä pari päivää, kuulen mielessäni Julia Childin kantavan äänen (tai no, tässä tapauksessa enemmän sen Meryl Streepin esittämän Julian äänen). Olen inventoinut keittiövälineeni, kattilat, pannut, vuoat, lastat, kauhat ja muut. Tarkistanut että minulla on siivilöitä, raastimia ja kulhoja ja astioita. Olen öljynyt leikkuulaudat ja teroittanut veitset ja luulen, että alan pian olla valmis kokeilemaan ensimmäistä reseptiä joksi olen valinnut tietysti lihaliemen keittämisen. Sitä varten täytyy vaan ensin lähteä kiertämään alueen lihatiskit ja toivoa että sopivia luita ja muita perkeitä löytyy, eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. 

Mutta sitä ennen vilkaisu keittiööni, eikös näytä jo ihan ranskalaiselta keittiöltä tämä? Puuttuu vaan kuparipannut ja kattilat telineissään tuolta ja oikein iso huhmar. Telineitä ei vaan mahdu ja kupariastioita tai sitä isoa huhmaretta en omista, mutta muuten on tuolla lookki kyllä ranskalaisen ruoan valmistukseen melko lailla kohdillaan. Että ei tässä muuta kun Bon Appétit ystävät! ( lausutaan sillä Meryl Streepin Julia Cild-äänellä).

I've always loved slow cooking and after watching the film Julie & Julia (about ten times) I finally got myself a copy of Julia Child's book : Mastering The Art Of French Cooking (Finnish edition). I haven't actually done anything yet but a little reading and an inventory of my kitchen tools, but I have found a confidence in me that this IS indeed going to be possible and as easy than it is in the movie. 

And doesn't my kitchen already look like it's meant for french cooking? I think it does! 

Pihapiirin karvaiset kaverit

Siinä missä pihallamme häädetään viheliäisiä ampiaisia pois nurkilta, suositaan toisia lentäviä lajeja yli kaiken ja annetaan niille tilaa ja paikkoja olla ja elää. Tässä ulko-oven vieressä on jo vuosikausia ellei -kymmeniä ollut kimalaisen pesä. Nyt kun lämpimien päivien johdosta ovat jo hereillä laitoin siihen likelle vähän jotain, josta pientä hiukopalaa voisivat saada. Ainakin helmililjan pitäisi niille olla ihan kelvollinen, nouista narsisseista en mene takuuseen, mutta nätiltä ainakin näyttävät.

En voinut vastustaa askarrella siihen myös pienen kyltin, josta ilmenee että tuollakin asukkaita on. Mietin myös pientä postilaatikkoa tuohon viereen, mutta se taitaisi mennä jo vähän liiottelun puolelle. 

Where we hate wasps we love bumblebees. There's been a colony of those underneath the porch floor for years, decades maybe. Now that it's warm they've woken up early and there's not that much food out there since the flowers have not yet grown. So I got them a little something there, just in case they wanted. I also made a little sign to show who lives there. Almost made a mailbox too, but then realized it might be just too cute for me.

Kirppisgarderobi

Sen lisäksi, että ostelen kirppiksiltä kaikenlaisia aarteita sisustukseeni, ostelen sieltä myös aika paljon vaatteita. Mikään ei ole niin kivaa kun tehdä hyviä löytöjä garderobiin käytettynä ja halvalla. 

Valkoinen pellavatunika tarttui haaviin jo talvella, se olikin hyvä ajankohta ostaa kesävaatteita sillä hinta oli sesongin ulkopuolella huimasti vähemmän. Laukku ja hellehattu ovat olleet minulla jo pari kesää ja viime aikoina olen metsästellyt kokonaisuuteen mukaan myös pari simpukoista tehtyä kaulanauhaa. 

Jotkut eivät voi kuvitellakaan ostavansa itselleen kenkiä käytettynä, muta minulle se on melkeinpä ainoa vaihtoehto saada valmiiksi mukavia ja leveälestiseen jalkaani sopivia kenkiä. Jokun toisen venyttämät kengät ovat aina istuneet minulle aina paremmin kuin kaupasta uutena ostetut. Jalkani ovat niin prinsessat, etten kestä yhtään sitä päiväkausien piinaa rakkoineen ja hiertymineen kun uusia kenkiä ajaa sisään. Ja toisekseen lestit ovat uusissa kengissä käyneet niin kapeiksi, ettei kauppojen valikoimista tahdo oikein edes löytyä mitään. 

Niin kuin kaiken kirppikseltä ostamani pesen aina myös kengät ennen käyttöönottoa. Nämä nahkapintaiset puhdistuivat oikein hienoiksi Marseillesaippualla ja vedellä.

Hintaahan näille ei ole tullut uusiin verrattuna juuri ollenkaan. Tunika maksoi 15 euroa, laukku 30 ja hattu ja korut pennejä. Kengistä pulitin kaksi kymppiä ja saman määrän postikuluja ulkomailta ne ostettuani (amerikassa on niin paljon paremmat lestit kengissä!). Ja parasta on, että nyt näitä saa jo ruveta ihan käyttämäänkin, eikä vain koristeena tuossa roikotella. Viikon sääennuste vaatii lakkaa varpaankynsiin ja sandaalit jalkaan!

As I find cool things to my house decor I also shop a lot of my clothes from fleamarkets. It's a nice feeling to find something nice with a fraction of a the price of a new one. I also appreciate if someone else has gone through the trouble of stretching shoes to fit comfortably. 

The whole ensemble here is second hand. Quality clothes and accessories that look and feel as good on display here and on me.

Operaatio sammakkolampi

Meillä on asunut pihapiirissämme sammakoita siitä asti kun poikani pikkulapsena rakenteli pieniä sammakkolampia takapihallemme ja kantoi lähiojista niihin kutua katseltavaksi. Viime vuosina lampia ei ole enää ollut ja pari vuotta sitten lähialueen ojat poistettiin kun kaupunki rakensi tilalle hulevesiverkoston maan alle. Ja kun kesät ovat tässä muuttuneet yhä kuivemmiksi on minua alkanut huolestuttaa sammakoiden hyvinvointi yhä enenevissä määrin. 

Talven aikana mietin paikkaa pihalle pienelle sammakkolammelle, kun siinä ikkunasta lumikinoksia tuijotellessa älysin, että sellainenhan tuossa jo melkein valmiina on. Keskellä pihaa on ollut piilopaikkana tuollainen valettu sementtialue, jolla emme ole oikeastaan mitään tehneet, eikä siellä koskaan kukaan käy muuta kun vähän siistimässä silloin tällöin. Sen voisi oivallisesti ottaa sammakoiden käyttöön ja rakentaa kivitason tilalle pienen lammen.

Tuumasta toimeen, kahden ronskin nostajan avulla kivialue irtosi paikalta kokonaisena levynä ja sen tilalle kaivettiin sopivan syvyinen kuoppa. Passilla katsottiin, että reunat tulivat joka puolelta suunnilleen tasan.

Olen joskus iät ja ajat sitten askarrellut edellisen kotini pihalle betonista pienen lammen ja koskapa se kesti siellä käytössä niin hyvin ajattelin soveltaa samaa ideaa tähänkin. Se on paljon helpompi maisemoida kun muoviviritykset ja sellaisen tekeminen on mukavan nopeaa jos on kaveri mukana sekoittamassa betonia valmiiksi (ja minullahan on).

Kun kuopan muoto ja syvyys olivat valmiina sinne etsiskeltiin kiviä reunoille ja ne aseteltiin kuopan ympärille valmiiksi, että niitä on siitä sitten helppo valikoida ja asetella paikoilleen ilman että täytyy koko ajan astentoaan vaihdella. 

Sitten sinne viriteltiin taipuisaa kanaverkkoa. Verkko aseteltiin niin, että se on himpun irti kuopan muodoista, jotta se sitten jää betonivalun keskivaiheille eikä vain pohjaan. Näin sen pitäisi ajaa asiansa ja estää valua halkeamasta sitten talvella kun vesi tuohon jäätyy. Kuopan muoto ja syvyys ovat myös sellaiset, että jäätyessään vesi liikkunee eniten ylöspäin eikä paine kohdistu  liiaksi altaan reunoihin. Ja kun verkko oli aseteltu paikoilleen alettiin sekoitella betonia.

Käytimme tähän ihan perus kuivabetonia (S100) joka sekoiteltiin ämpärissä sopivan notkeaksi, mutta ei liian, jotta sen sai pysymään kuopan laidoissa hyvin. Sekaan lätkin reunojen lisäksi pieniä porraskivikkoja, joita pitkin pikku räpyläjalkojen on sitten helpompi kavuta tuolta ylös. Valun paksuus on noin 4-5cm jonka pitäisi olla tällaiselle pikkukuopalle ihan riittävä. Loput kivet asettelen kuopan pohjalle sitten kun se on valmis, jotta sammakoilla on siellä lilluessaan myös sopivasti piilopaikkoja seudun ahnaita harakoita ja muita petoja vastaan.

Kun kaikki tuossa altaan ympärillä vehreytyy tulee tästä mitä mainion piilo- ja vilvoittelupaikka alueen sammakoille. Jos onni on myötä saattaa tuohon joku joskus pienet kudutkin hurauttaa, tosin tähän ei aurinko ihan hirveästi pääse paahtamaan, että sen puoleen ei ole paras paikka kutuhommiin, mutta alueelta sellaisten paikkojen nyt puuttuessa voi se homma tässäkin toimia. Pääasia nyt kuitenkin, että sammakoille on paikka jossa kastella nahkaansa, ne kun eivät ole luotuja kuiviin olohin joita tässä viime aikoina on ihan riittämiin ollut.

Peukut pystyyn ja sormet ristiin nyt, että löytävät tämän sitten ja että vielä oleskelevat näillä seuduilla eivätkä ole jo kerinneet muuttaa kuivuutta pakoon pidemmälle. Parin viikon päästä saataneen vedet jo sisään tähän ja päästään odottelemaan asukkaita. Palataan aiheeseen sitten.

Our neighborhood has been really dry for frogs for a couple of years now, since the removal of all the ditches beside the roads. We used to have a small frog pond in our back yard, but it hasn't been there in years either. I truly love frogs and have been seeing them here so I thought I

'd make them a pond in our garden to help them survive in this dry neighborhood. 

We dug up a small hole in the ground, strenghtened it with chicken wire and poured concrete in to make the pond. I used small rocks to make climbing areas and decorated the edges. 

Now all we need to do is wait for it to dry, fill it up with water and cross all our fingers in hopes that the froggos will find this.

Uroteko

Tein männä viikolla meidän mittakaavassa uroteon, nimittäin maalasin vihdoin, kolmen vuoden odottelun jälkeen pihakalustomme valmiiksi. Homma alkoi jo vuonna 2016, kun kalusto oli vasta ostettu. Se hiottiin ja siihen mietittiin tarkasti sopiva tummanvihreä sävy ja sitten sitä alettiin maalata. Ja sitten se jäi kesken. Ja se pysyi keskeneräisenä aina viime viikkoon asti.

Se oli niin kesken, että käytössä oli neljästä tuolista vain kolme, joista niistäkään ei ollut maalattu suurimmaksi osaksi kuin etupinnat. Osassa tuoleja olivat laudatkin kiristämättä paikoilleen, mutta koska se oli niin tukeva ja hyvä niinkin, se ajoi asiansa eikä keskeneräisyys käytössä tuntunut juuri lainkaan.

Mutta silmiä ja mieltä se kiristi, ja kiristipä kerrakseenkin. Maalaushomma itsessään ei olisi ollut kovin työläs, mutta kun ensimmäisen vuoden odottelun jälkeen tarkoin sekoitettu vihreän sävy kuivahti purkkiinsa alkoi se tuntua vähän vaivalloiselta. Siihen päälle kun lisätään se, että nämä voitiin tilanahtauden vuoksi maalata vain ulko-olosuhteissa oltiinkin jo isommassa pattitilanteessa.

Keväisin on nimittäin ollut viime vuosina melko kylmää ja tuulista, ja sitten kun ei enää ollut kylmää ja tuulista oli siitepölyä, ja sitten kun ei ollut siitepölyä tuli kesä ja satoi vettä, ja sitten kun ei satanut vettä oli hirmuinen helle ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja siihen kaiken päälle se, että se täydellisen vihreä maali piti vielä sekoitella uudelleen.

Mutta tänä keväänä se vihdoin onnisti. Oli tarpeeksi lämmin ja tarpeeksi tuuleton ja tarpeeksi kuiva ja tarpeeksi siitepölytön ja minä tyttö kävin äkkiä töihin. Sekoittelin ulkomuistista pellavaölymaaleista sen täydellisen vihreän ja aloin jynssätä sitä kiinni kalustoon. Siinä jossain jynssäämisen lomassa tajusin tehneeni vihreästä vähän liian tumman, mutta annoin sille piut paut ja jatkoin hinkkaamista.

Ja kun olin muutaman tunnin hinkannut armas aviomies välillä apuna jynssäämässä väriä kiinni oli kalusto vihdoin ja viimein valmis. Neljäs tuoli mukana ja kaikki ruuvit kiristettyinä. Se oli kuulkaa melko juhlava hetki se.

Ja nyt kun pinnat ovat saaneet viikon rauhassa kuivua ja pellavaöljymaalin tapaan samalla hieman tummua on kalusto jälleen kuin uusi ja ainakin minun silmiini varsin edustava. Tuo tummempi vihreä ei ole mielestäni enää lainkaan paha fiba, vaan erittäin onnistunut muutos. Sen ansiosta tästä tuli nyt kertaheitolla pihan kruunu ja kaunistus jota kelpaa nyt käyttää ja esitellä ihan joka suunnasta.

After three long years I finally got my garden furniture's pain job finished. We started doing it back in 2016, but for some reason didn't finish it then and since it needed to be painted outdoors didn't have a chance to finish it until now (wind, pollen, rain, heatwave etc). The original paint dried waiting in it's can so I made a new one that came out a little too dark, but now that I have been looking at it I think it's way better this way. The dark green color makes the set the crown of this garden.

Tuotteita testauksessa

Aina ennen kun otan tuotantooni mitään uusia keramiikka-ideoitani pitää ne tietysti testata ensin itse. Nyt kun viimein sain uunista ensimmäisen erän uusia saippuakuppejani laitoin tietty heti sellaisen kylpyhuoneeseen kokeiltavaksi, että miten toimii käytännössä tuossa ammeen reunalla. 

Vielä kun olisi tajunnut ostaa uuden, vähän nätimmän värisen saippuan niin kuvissakin olisi erottunut paremmin, mutta lienee tulee selväksi tuostakin, että oikein hyvin toimii. Kuppi on just sopivan iso ja pieni, että siihen suunnilleen normikokoinen saippua mahtuu ja itse kupponen mahtuu vaikka lavuaarin reunalle. Ja tässä vuorokuden kokeilemisen jälkeen on saippua pysynyt tuossa vallan mainiosti niin kuivana kun se nyt on käyttöjen jäljiltä kerinnyt olla.

Toinen kokeiluun kerennyt tuote on tämä pieni sievä lehti, jonka ajattelin olevan näppärä hellan vierellä lusikoiden ja kauhojen lepuuttajana ruoanlaiton lomassa. Tämäkin osoittautui testissä oikein oivalliseksi, eli ajaa asiansa täydellisesti, minkä lisäksi näyttää varsin viehkolta koristeelta myös silloin kun ruokaa ei tuossa olla laittamassa.

Näitä siis tulossa pian myös myyntiin. Ensimmäisen erän varaan tuonne Parolan aseman rompetorille 8.6., josta saippuakupin saa ostaa viidellätoista eurolla ja kauhan lepuuttajan kympillä. Sitä ennen näitä on myynnissä myös porstuan pienessä kippokaupassani, mutta ilmoittelen siitä sitten vielä erikseen jahka alan saada näitä enemmän valmiiksi.

Nyt ei muuta kun niitä lusikoita odottelemaan sitten seuraavaksi...

Got my first batch of soap dishes and spoon rests from the kiln and they both work just as nicely as they look. I'll be selling these at the upcoming Parolan aseman rompetori and later in my little shop in my porch (let you know as soon as I get stock). 

Välitilassa

Eteisen portaikkoon on kertynyt pieni kasvikokoelma joka vain istuu siellä odottamassa, että tämä valikausi on ohitse ja pääsevät puutarhaan nauttimaan kesästä. Pisimpään niistä on tuolla istunut tuo taka-alan laakeripuu, joka on viettänyt siellä kasvilampun alla koko talven. En itseasiassa ole enää lainkaan varma siitä onko se edes elossa, koska uusia alkuja ei näy silmiini oikeastaan lainkaan, mutta muuten se näyttää ihan hyvältä, joten elän siinä uskossa, että kyllä se siitä vielä. 

Tuosta salviasta sen sijaan en mene sanomaan yhtään mitään. Se oli varmasti aivan liian aikainen hankinta tälle keväälle.

Männä kesän iso rosmariinipuska menehtyi kun en osannut sitä tarpeeksi ajoissa sisälle pelastaa ja siitä suivaantuneena päätin, että tänä vuonna haluan samanlaisen. Koskapa isoa rosmariinipuskaa ei missään ole myynnissä ollut, tein sen itse, ostamalla neljä pienempää ja tälläämällä ne kaikki yhteen ruukkuun. Toiveeni ovat hyvin korkealla tämän suhteen, rosmariini on yksi ehdoton lempparini puutarhassa.

Ja puksipuu, se on kyllä se ikuinen mysteeri miksi vähän väliä haksahdan ostamaan tällaisen. Ikinä en ole saanut sitä menestymään juhannusta pidemmälle, mutta aina vaan on kokeiltava uudestaan. Syytän tästä oikeastaan Ikeaa, sieltä kun on jostain syystä aina muka pakko ostaa jotain ja melko usein se on sitten ollut joku kiva kasvi, kuten puksipuu. No, koitetaan nyt taas kerran josko se kestäisi "hellässä huomassani". Suunnitteilla oleva ruukkupuutarha saattaa olla sen pelastus, jos muistan isompaa ryhmää kastella paremmin kuin yksittäisiä ruukkuja siellä täällä.

Ja vaikka nyt jo ilmat vähän lämpöä lupaavatkin on ulosmuuttoon näillä vielä matkaa. Asuvat sen aikaa tässä välitilassa portaikossa, jossa ovat valvovan silmäni sekä kasvilampun alla.

Since the summer is still far away, I have a small collection of potted plants in our staircase waiting for it to happen. This time of year one really craves for some green already.

Hyvin karkottava karkotin

Pari vuotta sitten askartelemani ampiaiskarkotin on roikkunut siitä asti ulko-oven pielessämme ja sen lisäksi että on kestänyt ehjänä koko ajan on se myös toiminut tarkoituksessaan mitä mainioiten. Vuosikausien ampiaispiinan jälkeen porstuan katto on vihdoin vapaa ja surinaton ja me olemme saaneet olla rauhassa omassa pihassa. Niin rauhassa jopa että olen välistä unohtanut täällä ikinä mitään  ampiaisongelmaa olleenkaan. 

Tämä on ollut mielestäi tosi hyvä karkotin myös siitä syystä, että se on saanut olla tuossa rauhassa muilta eläimiltä. Siitä eivät ole kiinnostuneet linnut, kuten edeltäjästään suodatinpussista tekemääni, eikä edes muut hyönteiset. Ja vaikka tämäkin on paperista tehty, on sen liimaukset ja  maali pitäneet sen tuossa ihan samannäköisenä kun se oli silloin kun sen siihen alkujaan ripustinkin. 

Toiset vannovat tällaisten nimeen ja toiset ovat sitä mieltä ettei tämmöiset toimi, mutta minä sanon että toimii ja hyvin toimiikin. Mutta oli se valepesä sitten minkälainen tahansa isoin taikahan näissä on se ajankohta milloin tällaisen paikoilleen asettaa ja se ajankohta on juuri nyt, kun suristimet vielä makoilevat talviunillaan. Että jos siellä ampiaiset vaivaa, niin äkkiä askartelemaan, että ehtii tällaisen laittaa paikoilleen ennen kun ilmat tässä parin päivän päästä lämpiävät ja pörriäiset lähtevät uusia pesäpaikkoja etsimään.

My DIY wasp repeller, a fake nest I made two years ago has worked so well. There has been no trouble of wasps here after I put this up. It's been there all year round and it still looks like new. 

Harmoniset hankinnat

Mä olen aikaisemminkin huomannut vasta kirppistelyn jälkeen, kuinka harmonisia värimaailmoja ostoksistani tuleekaan. Piipahdin iltapäivän piristykseksi pikaisella kiertelyllä ja kotiin palatessa oli kasassa tällainen kokoelma. Sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta, ostelin vain asioita joista pidin. Päivä oli oikein suotuisa ja ostokset eivät paljoa kukkarossa edes tuntuneet. Koko lasti lähti kotiin reilulla kympillä, ja siitä vähän yli puolet maksoi tuo ihastuttava emalikyltti. Sanoisin että ei huono piipahdus ollenkaan. Kaikki muut ostelin ihan itselle, mutta tuo simpukankuori menee ystävälle lahjaksi. 

I tend to make unplanned harmonious collections when shopping in fleamarkets. I don't to do so in purpose it's just that usually my findings match quite nicely when put together. Like it happened today. 

Talven jäljiltä

Kevätauringon helliessä on puutarha kuoriutunut suurimmaksi osasta lumipeitteistään ja kaikki alta paljastunut on suurin piirtein samassa asennossa kun ne sinne jätin ennen ensimmäisiä lumisateita viime syksynä.

Muratti jonka karkotin lyhyen sisälläoleilun jälkeen ulos on menettänyt henkensä, kuten odottaa saattaa kasvilta jota ei ole luotu ulkona pidettäväksi näillä leveysasteilla. Se roikkuu yhä paikoillaan porstuan seinällä siinä, mihin sen viime lokakuussa punkkeja kuhisevana ripustin. 

Jouluksi askartelemani kranssit taas näyttävät yhä yhtä hienoilta kun silloinkin. Ne ovat säilyneet lumivaipan alla piilossa niin hyvinä ja tuoreina, että jos omistaisin ison pakastimen laittaisin ne sinne talteen odottamaan ensi joulua. Nyt kuitenkin tyydyn ihailemaan niitä vielä hetken ja sitten puran niistä vihreät ja rautalangat pois ja pistän sisukset kuivaan odottamaan ensi syksyn uusiokäyttöä.

Kasvihuoneeseenkin pääsee jo, kun lumimassat sen oven edestä ovat sulaneet. Meillä oli siellä talven aikana pieni hiiri-invaasio kun tuossa etualan pihlajassa ruokimme lintuja, mutta sitkeällä loukuttamisella nitistimme sinne eksyneet siimahännät (kaikki neljä) varsin sukkelasti ja uusia ei ole sen jälkeen näkynyt. Loukut ovat kuitenkin vielä paikoillaan, jos vielä kehtaavat tulla sisustelemaan asumusta kesämajaamme. 

 Ja vaikka ensi viikon sää peruuttaa koko kevään tulemisen, oli ihan vähän jo tehtävä istutushommia silti. Ostelin nimittäin Kevätmessuilta muutamia perennanjuurakoita ja ne piti saada pikaisesti multaan. Iskin ne isoihin kukkaruukkuihin porstuaan, jossa ei sellaista hallanvaaraa enää (toivottavasti) ole, etteivätkö tuossa voisi jo vähän varaslähtöä ottaa. 

Muuten pitääkin vielä painaa vähän jarrua puutarhainnostuksen kanssa, vaikka suunnitelmia olisi jo vaikka ja mihin. Luontoäiti ei ole vielä valmis talven kanssa, joten pysytellään nyt sitten sisätiloissa ja suunnitellaan vielä vähän lisää.

When the snow has melted away (mostly) the yard looks pretty much the same as I left it last fall. Few warm days made me feel like doing spring stuff there, but the weather forecast says: not yet, so I haven't started much. But some perennials I got from the spring fair I put in pots to my porch. I just had to, cause it's spring even if the temperatures are going low again and it's going to snow next week.

Lisää tuotekehittelyä

Siitä asti kun olen keramiikkaa alkanut tehdä, on minulta toivottu erityisesti lusikoita, mutta jostain syystä inspiraatio niiden suunnitteluun iski vasta nyt. Uskon nimittäin voimakkaasti siihen, että pakolla ei synny mitään hyvää, mutta kun inspis lähtee pulppuamaan itsekseen on lopputulos taatusti loistava. Ja niin kuin tekemisissäni yleensä on lähtökohta se, että suunnittelen ensisijaisesti itselleni ja omaan tarpeeseen ja koska lusikoita sun muita en vielä tähän mennessä ollut osata kaivata, odottivat ideat piilossa aivoissani, kunnes se tarve iski.

Ensimmäiseksi halusin suunnitella pienen ja sievän ottimen, jolla saisi kauhottua kaikkea kätevästi, kuten esim. jauhoja ja sokeria ja sen sellaista. Sopivan kokoinen lasipurkissa sisällä pidettäväksi tai narulla esillä roikkumassa. Lopputulemasta tuli mielestäni oikein mainio. Tässä (ylempi kuva) se on vielä raakavaiheessa, kuivuneena savena ilman yhtäkään polttoa, mutta nyt jo näkee että tulossa on nättiä.

Ja sitten lusikka. Ihan tuollainen konstailematon savinen lusikka. Mielestäni jos tekee lusikan, pitää sen sitten olla juuri tällainen, pieni, mutta tarpeeksi iso. Siinäkin ripustuslenkki sitten valmiina, jotta voi esillä pitää, jos niin halajaa. Nämäkin tässä vielä vasta kuivuneena savena pientä viimeistelyä vailla, mutta ah niin söpöinä jo nyt.

Kolmas inspiraatio tuli eräänä iltana peikonlehdestä. Halusin niin palavasti kokeilla painaa peikonlehteä saveen, että otin vain yhden lehden irti kasvista ja kävin kokeilemassa vielä tietämättä, että mitä siitä sitten oikein tulisi.

Se selvisi sitten melkein saman tien kun leikkasin savea lehden muotoon, että, kauhanlepuutin, lehdestä tulisi oivallinen kauhanlepuutin! (Kuvassa tosin lusikka, kun kaikki kauhat olivat juuri sillä hetkellä tiskissä). Painelin sitten niitäkin muutaman valmiiksi ja mietin, että pitisikö niihin sitten raakapolton jälkeen kokeilla jotain viheriää lasitetta... Ehkä, mutta valkoisia teen varmasti.

Että tällaisia tällä kertaa ja lisääkin saattaa olla vielä tulossa, mutta poltellaans nyt ensin nämä valmiiksi. Muutama viikko menee ennen kun pääsen näitä ja niitä saippuakuppejani teille valmiina kivitavarana esittelemään, mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö vain? Tähtään siihen, että saan pienet erät valmiiksi Parolan aseman rompetorille myytäväksi 8.6.

More ideas of what to make out of clay. My little pottery shop needed spoons, so I designed a couple I'd use myself. One with a short handle to take stuff out of glass jars and one simple but small to use for other stuff. And a spoon rest I just had to do after watching a leaf on my plant here and wondering how it would work to press it on clay.