perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kevätsotkuja ja selityksiä

Nyt kun se kylppäri on tullut valmiiksi saattoi vihdoin alkaa katsella muutakin ympäristöään sillä silmällä, että jospa sitä alkaisi vähän kevätsiivoilla.

Porstua on meillä ollut taas muutaman kuukauden aivan vailla huomiota (ja järkeä). Ei ole ilo ollut ylimmillään kun tuosta rytöläjästä on kulkenut. Taannoin talvella pöllin sieltä puulaatikkohyllyn olohuoneeseen ja sen jälkeen on saanut olla ihan silleen. Syy ei ole tällä kertaa ollut ihan pelkästään laiskuus vaan se että tuonnehan oli tulossa tänä keväänä jotain vallan uutta. Nimittäin se vanha kaupan kippilaatikosto josta helmikuulla kerroinkin. Nyt on se aika että sitä päästään testaamaan, mutta sitä ennen tietenkin vähän siivotaan.

Ja se siivous tällä säällä tarkoitti, että kannoin porstuasta kaiken kasvihuoneeseen. Jännittää niin paljon se että sopiiko se kippikaappi porstuaan, etten sitten jaksanut alkaa organiseeraamaan muuta sisustusta sen kummemmin tässä vaiheessa. Katsotaan ensin se ja sitten raakataan muut tilpehöörit. 

Ja koskapa sitä kippikaappia kokeillaan porstuaan sovitella vasta huomenissa oli aikaa vähän silmäillä tätä pihaakin, että miten se kevät siellä näkyy, vai näkyykö. Joulukoristeetkin vielä paikoillaan.

Hassua miten joka kevät aina koen oman pihani kamalan rujoksi verrattuna muiden pihoihin. Sama harmaus ja pölyhän se on joka paikassa, eikä se oma ole sen rumempi kun naapurinkaan. Olenkin nyt koittanut oikein opetella katsomaan sitä ihan eri silmällä, sen rujouden läpi. Ja sillä silmällä sen näkee että sieltä se kauneus on tulossa, kovaa vauhtia. Pari viikkoa niin jo vihertää.

Spring is here and I have a project I started planning back in February I finally get to test, well tomorrow, since I need to clean up first and make some room for it. I started the clean up the easy way by storing all the stuff from the porch to the green house. 

And as I was cleaning I started noticing that the summer isn't that far away anymore. The garden is waking up and starting to look signs of life again. Soon it will look pretty again. Very soon.

5 kommenttia:

  1. Hienoja sisustusideoita siellä! Mitä materiaalia tuo porstuan lattia on? Meillä rintamamiestalon remontti alkanut juuri, kun ostimme vaarini rakentaman talon. :) Porstua on myöskin eristämätön, eli kylmä, vaikka yksi öljypatteri siellä on. Tekisi mieli vaihtaa muovimatto laattaan, mutta sitten vasta kylmä olisikin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porstuan lattia on ihan vaan vanha muovimatto. Lienee jostain 60-70-lukujen taitteesta. Meilläkin kylmä ja eristämätön tila tämä, ei lämmitystä talviaikaan ollenkaan.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! :)

      Poista
  2. Mitä asuntovaunulle kuuluu? Itseasiassa olen löytänyt tämän blogin tuon asuntovaunun takia ja käyn aina välillä kurkkaamassa. Aloitin oman tylsän 80-luvun vaunun kunnostuksen nyt huhtikuun alussa. voi käydä kurkkaamassa... http://pajulintujapikkuinenpurkki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntovaunulle kuuluu ihan hyvää. Juuri kaivelin sen esille talvipressun alta autotallin kupeesta. :-) Ihana tuo sinun projektisi (ihana se edellinenkin). Tykkän niin paljon siitä että vanhoja vaunuja pelastetaan ja sisustetaan mieleisekseen. Ihan huippua!

      Poista