Minun mielestä parhaita joululahjoja ovat ne joita on juuri toivonut saavansakin. Niin kuin lapsenakin, kun joulupukille kirjoiteltiin ja listaan laitettiin aina isoimmalla se jota eniten toivottiin.
Toiset osaavat ostella joululahjoja helposti ja nauttivat koko prosessista, niin kuin minä. Mikään ei ole mielestäni jouluissa ihanampaa kun huolella harkittujen lahjojen antaminen. Oman perheen mielestä olen siinä ihan huippu ja lahjani ovat aina lähes poikkeuksetta heille mieluisia ja tarpeen.
Kaikki eivät ole ihan yhtä hyviä arvailemaan että mitä ne muut oikein joulupaketeistaan haluavat löytää ja silloin on mielestäni ihan paikallaan että toivoa saa ja sitä kannattaa kysyä. Ja kyllä, ihan aikuisiltakin. Esim. tässä perheessä se että yksi on niin ylivoimaisen hyvä joululahjoissa aiheuttaa muissa ihan hirvittäviä paineita onnistua. Siksipä minusta on hurjan hyvä antaa heille muille se lista asioista joita kannattaisi meikäläisen paketteihin harkita. Ei voi mennä metsään silloin.
Niin kuin nyt tänä vuonna, kun toivoin joulupukilta (aviomieheltä) muiden muassa tätä hurjan hienoa vanhaa käsinmaalattua pesulakylttiä jota itse en ollut itselleni raaskinut millään ostaa (vähän dyyris oli). Riemu oli ihan rajaton kun sen aattona paketista löysin.
I'm a firm believer in Christmas gifts. Love giving them to my family and loved ones. I always do my very best to make sure my gifts are needed and wished for and have been told to be very good at it. I also love to receive well thought gifts too, so I write to Santa every year to make sure that my family has no terrible stress getting my gifts. My this years number on wish was this cool antique sign that I had been dreaming of. It was almost overwhelming to find inside a gift box on Christmas eve (thank's to my darling hubby).