sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Makkuukamarissa

Nyt on vihdoin kiire hellittänyt ja ehdin laittaa tännekin pari kuvaa makuuhuoneen uudesta kaapista. Ja niin kun vähän jo kaappia ostaessani aavistelinkin on tuohon huoneeseen luvassa vielä muitakin muutoksia säilytysratkaisujen osalta. Niihin saattaa taas liittyä vähän omaakin "askartelua" kun juuri nyt ei saatavilla sellaisia minulle valmiita ratkaisuja ole, mutta niistä lisää tuonnempana.

Tämä kaappi on kyllä pieni tilaihme. Se on mitoiltaan paljon pienempi kuin musta edeltäjänsä, mutta imee sisäänsä melkein saman määrän vaatetta. Tässä on hyllyt paljon tiheämmässä ja muutenkin koko on kompaktimpi. 

Tilaakin tuli huoneeseen taas rutkasti lisää. Nyt voi jo ihan tanssiaskelia ottaa tuossa. Aiemmat kaapit ulottuivat melkein tuon ruskean lipaston etureunaan asti ja siitä hyvin nyt näkeekin tuon eron. Värimaailmakin muuttui pehmeämmäksi, tosin kaappi näyttää nyt silmiini vähän vaaleansiniseltä vaikka vaaleanharmaana tuon ostin. Sävy on kuitenkin aika vanha ja alkuperäinen ja sitä en lähde muuttelemaan ihan vielä ainakaan. Kiiltokin vielä tallessa.

The new wardrobe in the bedroom. It's so much smaller than the previous black cabinet but holds almost the same amount of clothing inside. I have already planned some new solutions there to store clothing and since there isn't anything available in the markets that suit my needs I think I might need to build something myself again. How exiting.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Markkinoille

Huomenna ne on, nimittäin ne Parolan aseman Joulumarkkinat, jonne minäkin tässä viime tingassa pakkailen myytäviäni. Mikä siinä onkin etten saanut kaikkea ajoissa valmiiksi vaan nyt täällä hiki hatussa hyörin ja pyörin miettiessäni mitä kaikkea mukaan mahtuukaan. Näpsäisin kiireellä muutaman kuvan tänne siitä mitä varmasti matkassa on. 
Tonttu lähtee mukaan jos sen vaikka joku ostaisi uuteen kotiin joulua vahtimaan. (12€) Betonikirjojakin muutama (iso 18€, pieni 15€).

Myyntipöydästäni löytyy myös täytetty Harakka (25€), itse tekemiäni betonikynttilänjalkoja (puolikas 12€ ja kolmonen 13€) sekä perhostaulu (15€).

Hieno vanhasta paloämpäristä tehty rustiikkinen kattovalaisin tulee matkaani ja (60€). 

Sekä tietysti koko pieni kylttikauppani valikoimineen. Ja markkinoiden kunniaksi mukana on kolme uutta tekstikylttiä (14€ kpl). Olin varsin topakalla päällä ja tein oikein kunnon kieltokyltit kun semmoisia ei vielä valikoimissa ollut. Ja vinkiksi haluaville, jos markkinoille et pääse niin nämä lisään myös tuonne kylttikaupan nettiversioon heti kun tässä kiireiltäni joudan.

Että tämmöisiä ja paljon muuta löytyy huomenna Parolasta. Tulossa on varmasti aivan huikean hieno päivä enkä varmaan paljoa malta ensi yönä edes nukkua kun niin tuota innolla odotan. 

A small portion of the things I'm about to sell tomorrow at Parola station's Christmas fair.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Juhlapöytä

Muistattekos tämän pöytäraiskan jonka männä kesänä ostin? No nyt se on keittiössä odottamassa juhlakauden avausta. Pieni putsaus, pari kulmarautaa ja kevyt hionta pöytälevyyn oli ainoat mitä sille tarvitsi tehdä. En edes viitsinyt tuota pintaa värjätä kun kovin olen tykästynyt siihen noin, ruuveineen kaikkineen. Se ei alkujaankaan ollut kovin tikkuinen ja hionnan jälkeen se on jopa melkein sileä. Käteen ei ota yhtään pahasti, mutta tiskirättiin pienet kolot ja ruuvinkannat vielä ottaa. En aio siitä kuitenkaan suuremmin välittää sillä semmoiset kuuluvat tässä pöytämallissa asiaan.

Tässä pöydässä on kyllä jotain selittämättömän kivaa charmia ja vaikka se onkin tuohon tilaan ehkä aavistuksen liian iso jatkuvasti pidettäväksi, olen ihan valtaisan onnellinen siitä että ainakin jouluna meillä mahtuu kunnolla kattamaan. Ja pian pääsen tuota juhlapöytää oikein käytännössä testaamaankin. kun parin viikon päästä on luvassa pikkujoulut täällä meillä. Ihan huippua.

Remember this old beaten up table I bought last summer? Well here it finally is in my kitchen. I didn't do much to it, just cleaned it up, put some brackets to hold the top and lightly sanded the surface. I really love it like that, with all its rough charm. Can't wait for the holiday season to start and set it for a party. 

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Myyty! Sold!

Ja niinhän se on kun tilaa ei ole niin sitten sitä ei ole ja se tarkoittaa sitä että tämä vanha musta kaapinrohjake on nyt myyty. 

Tämä on siitä erikoinen vanha kaappi, että oikeasti vanhaa siitä ei ole kun osa. Ostin sen aikanaan melkomoisena palapelinä ja rekensin itse puuttuvan osan saadakseni siitä oikean kaapin.
Vanhoja postauksiani kaapin rakentelusta ja vaiheista  löytyy täältä, täältä ja täältä. Lisää kuvia kaapista valmiina löytyy esim. täältä ja täältä
Aika lohduttomassa kunnossa olleista jumireikiä täynnään olevista osista tuli kuin tulikin vielä ihan toimiva ja erittäin näyttävä ja jämäkkä kaappi. Hirmu ylpeä olen tuosta, vaikkei sitä nyt ihan puusepän ohjeiden mukaan tehty olekaan. Käyttöarvo sillä kuitenkin on ja hyvin toimii tehtävässään. Osa siitä on reippaasti toistasataa vuotta vanhaa ja osa uutta vaneria ja puuta.

KAAPPI ON SAANUT UUDEN KODIN. 

Kaapin speksit ovat; Korkeus 192cm, leveys 128cm (mitattu koristelistoista) ja syvyys 60 (mitattu koristelistoista, itse kaappiosan syvyys 48cm)

Kaappi on kolmessa osassa, katto, keskiosa ja jalusta. Saa kiinni toisiinsa ruuveilla (nyt eivät ole). Keskiosan korkeus on noin 144cm. Alalaatikot vähän jumii, ja toisen oven vedin on irti.

Sijainti: Järvenpää. Ja tarjouskaupassa etusijalla ovat noutajat. En toistaiseksi lähetä enkä toimita.

Ja lopuksi vielä kuvat kaapin sisätiloista ja taustasta:
Up for sale in Finland only. If you're interested e-mail me and give me an offer. The measurements can be found in the text above. Also check out the links to understand the history of this cabinet.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Keskellä tietä vielä

Meillä tönöttää nyt keskellä eteistä aika iso kaappi. Se on siellä vain väliaikaisesti koskapa sille pitää ensin raivata tilaa hankkiutumalla eroon yhdestä toisesta kaapista. 

Tässä talossa jos haluaa sisustusta uudistaa pitää yleensä vaihdella huonekaluja sen sijaan että vaihtaisi vain järjestystä. Rintamamiestalon neliöt ovat niin tiukat, etteivät nykyiset kalusteemme sovi juuri mihinkään muuhun asentoon kuin nykyiseen, varsinkaan makuuhuoneessamme. 
Halusin kovasti sinne jotain uudistusta ja kun näin tämän kaapin Joken Osto- ja Myyntiliikkeessä tiesin heti mikä se uudistus olisi; kaapit vaihtoon! Jatkoa seuraa myöhemmin...

I have been craving for something new in this house and when I saw this cute vintage cabinet I suddenly knew it right away: I need to change the cabinetry in the bedroom. To be continued...

torstai 19. marraskuuta 2015

Askartelua markkinoille

Parolan aseman joulumarkkinat ovat jo ensi viikolla ja minä olen vielä vähän vaiheessa myytävieni kanssa, mutta jotain on jo onneksi pikkuhiljaa valmistumassa. Halusin nimittäin palavasti tehdä jotain uutta kivaa betonista ja pitkään mielessä hautomani ajatus kynttilänjaloista kypsyi viimein tuotantoon asti.

Mielestäni tuli aika hauskat, varsinkin tuo "puolikas". Tykkään siitä ihan valtavasti. Tehdas on jo täydessä vauhdissa täällä vaikkakin nämä valmistuvat aika hitaasti joten ihan hirveän montaa en ehdi reilussa viikossa tehdä. Mutta onneksi ehdin jonkun verran kumminkin.

Että tervetuloa vaan Parolan asemalle Hämeeseen lauantaina 28.11. klo 11-16. Tuolta Parolan aseman blogista voitte kurkata ketkä kaikki ihanat sinne ovatkaan myymään tulossa. Ihan huikea kattaus kivoja käsintekijöitä on kyllä koossa ja tuotteita löytyy kaikenmoista ja ihan jokaiselle jotain ihanaa. Ai että näistä tulee kyllä kivoimmat markkinat ikinä.

I wanted to make something new out of concrete and had an idea to make some candle stick holders of my own design. I think these are quite cute, especially the ""half" one. That is my favorite for sure. I will be selling these amnog other cool bloggers and crafters at Parola railway stations Christmas fair on saturday 28th of Novemberbetween 11-16. Welcome everyone!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Joulusuosikit omista arkistoistani

Harvemmin tulee itse pengottua oman bloginsa postausaarteita, mutta näin joulun alla palailen usein noihin vanhoihin kuviin ja aiheisiin. Osin siksi, etten aina edes muista mitä edellisinä jouluina esillä on ollut ja on kiva keräillä fiilistä taas uuteen juhlakauteen.

Nostelen tähän nyt muutamia omia suosikkijuttujani vuosien varrelta. Onhan noita jouluaiheisia postauksiakin jo kertynyt peräti 125 kappaletta. Kaikki löytyvät aikajärjestyksessään tästä, (jos jollakulla on kiinnostusta niitä kaikkia alkaa läpi kahlaamaan).

Tässä ylemmässä kuvassa on joulu vuonna 2013 ja tietysti mittatikkutähti pönttöuunia koristamassa. Mittatikut ovat edelleen suuressa huudossa täällä meillä ja joka joulu esillä. Työhuonetta ne aivan ensimmäisenä pääsivät koristamaan vuonna 2012.

Jouluvaloja meillä rakastetaan ihan yli kaiken. Niitä on piha pullollaan ja joka vuosi niitä tulee vaan lisää. Tässä kuvia viime vuoden joulupihastamme. Onneksi oli lunta silloin kun kuvasin. Itse jouluna ei tainnut juuri olla.

Sisälläkin tykätään sähkövaloista. Tämän tähden askartelin vuonna 2013 silloiseen valotähtikaipuuseeni itse, kun kaupoista ei löytynyt. Ohjeet tällaisen tekemiseen löydät tästä.

Ja jos ihan noin haastava tee-se-itse-projekti ei kiinnosta niin helpolla saa näyttävän jouluvalon tehtyä myös pingottamalla valoketjun vanhoihin taulunkehyksiin niin kun tein vuonna 2012.

Ja kun tykkään ihan superisti joulujutuista jotka eivät oikeastaan ole joulujuttuja niin tässä niistä ehkä kaikista mieleisin; vanhat ruostuneet rattaat ja hihnapyörät kynttilänjalkoina. Niin Steampunkia ja niin ihanaa ja niin minua.

Eikä maljakon tarvitse aina olla maljakko. Joulukukat voi pistää hillopurkkiin jonka sujauttaa vaikka vanhaan pieksuun. Toimii ehkä jopa paremmin näin, ainakin meillä.

Eikä jouluna saa tietty unohtaa myöskään piparkakkuja, niitä leivotaan joka vuosi ja paljon. Yhtenä vuonna päähän pälkähti lisätä piparitaikinaan pähkinää ja suklaata ja muuta kivaa ja syntyivät nämä omankin perheemme keskuudessa suuren suosion saavuttaneet pipartikut.

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on tietysti joulukuusi. Meillä se on tylsästi muovia, mutta koristukset eivät ole tylsiä. Niitä on jos jonkinlaista ja kaikilla on myös ollut funktio jonain muuna. Tykkään ihan erityisen paljon tästä ja laitan taas tänä jouluna samanmoisen. Ehkä vaihteeksi mittanauhoilla, kun männä jouluna mentiin ilman, mutta silinteri tulee latvaan taas, se on varma.

Took a trip down the memory lane of my old blog posts about Christmas. I collected here some of my favorite things to decorate the house.  There are links to the full blog posts below the pictures.  Also you can find all of my (125) Christmas related posts by clicking here.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kellohullun kokoelmista

Olette varmaankin jo huomanneet että tässä perheessä arvostetaan vanhoja kelloja. Niitä on siunaantunut vuosien saatossa jo aika monta yksilöä seiniämme koristamaan. Tein tuonne StyleRoomin puolelle oikein albumin jossa on kuvat kaikista kelloista mitä talostamme löytyy. Käykää sieltä vilkaisemassa kuinka monta niitä jo onkaan.

Ja nyt kun niitä on jo noin monta olen alkanut pohtia, että pitäisikö joistain jo ehkä luopua. Tunnen itseni ja tiedän että ostelen niitä varmasti lisää jos vastaani tulee ja jottei tämä harrastus ihan hulluksi mene ja hiljainen tikitys täytä koko taloa pitää kokoelmaa siis karsia toisesta päästä.

Näiden kuvien kellot ovat nyt siis hiljaisessa myynnissä jos jotakuta kiinnostaa. Ylemmän kuvan ESMI- merkkisessä kellossa on alkuperäinen patterikoneisto ja se toimii kyllä hyvin, muttei ihan pysy täsmälleen ajassa. Säätöruuvilla sen saanee ajan kanssa kokeilemalla ihan kodilleen. Itse olen silloin tällöin vähän pyöräyttänyt, mutten ole vielä saanut ihan kohdilleen sitä. Muutama minuutti menee eteen tai taaksepäin viikossa. Halkaisija noin 30cm . Kello on jo myyty.

Tämä kellonen taas on maalattu uudestaan alkuperäisen ruskean maalin päälle. Nykyinen tummanharmaa väri sopii siihen paremmin, mutta ei taas sovi sisustukseemme. Tämä myös pysyy hyvin täsmällisesti ajassa koska sisälle on kelloseppä vaihtanut alkuperäisen sähkökoneiston tilalle patterikoneiston. Merkiltään tämä kaunokainen on Elchron ja halkaisijaltaan noin 33cm. MYYTY.

Jos ylempi kello kiinnostaa ostomielessä laita viestiä osoitteeseen dgsisustusmania(ätmerkkitähän)hotmail(piste tähän)com 
(Roskapostirobottien vuoksi en voi kirjoittaa sähköpostiosoitettani oikein tänne tekstiin, mutta se näkyy myös blogini vasemman sivupalkin yläreunan kyltissä oikeassa asussaan)

I have a thing for vintage clocks, just can't resist them. I have a nice collection of them already, but now there's no room for all of them anymore and I'm thinking of selling these two beauties. The top one is 50€ with original battery operated machine and the bottom one is 45€ with a new battery operated machinery in it. E-mail me if interested.  I only ship to Finland
If youre interested of seeing all my vintage clocks at once go check this album I made to StyleRoom today. There's the whole collection.

torstai 12. marraskuuta 2015

Pöntölle juhlakorut

Halusin keksiä työhuoneen pönttöuunille jotain uutta koristusta täksi jouluksi ja sain tällaisen idean. Vähän kun olisi koruja tuolla yllä. Varastoistani löysin sopivia kettinginpalasia ja kupariset "helminauhat" askartelin tyhjistä limutölkeistä ja maalasin spraymaalilla. Aika helppo idea saada juhlavaa näköä pönttikseen.

Mietin tuota koristusta kyllä tovin jos toisenkin kun pitää ottaa huomioon paloturvallisuus tulisijan ollessa kyse. Kaikki ketjut ovat metallia ja ne ovat tuossa niin tukevasti kiinni, ettei pienintäkään riskiä niiden putoamisesta ole. Ne voi myös näpsästi ottaa pois välillä, koukuilla kun ovat, mutta toisaalta eipä tuota näillä keleillä vielä kovin lämmitetä, niin etteivät nuo tuossa kovin kuumiksi edes tule.

Aika vinkeät olivat tölkkihelmet ennen kun maalasin ne kuparisiksi, niin kun allaolevasta kuvasta näkyy. Tykkäsin niistä kovasti noinkin, olivat niin kivan kierrätyshenkiset, mutta tähän torppaan ja tyyliin kuitenkin aivan liian värikkäät.

I had an idea to put old chains and "pearls" made out of tin cans to decorate my tin stove in my work room. I really like the outcome. It really looks like it has some jewellery on it now. I loved the tin can pears as they were, but painted them copper since they were too colorful for my house.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Suosikkeja ja suosituksia

Kaupallinen yhteistyö: Kettukarkki SHOP
Joululahjojen ostaminen ihmisille joilla on tätä nykyä jo aivan kaikkea on joskus haastavaa. Itse tykkään hankkia lahjoiksi kulutustavaraa jos en aivan tarkkaan lahjan saajan makua tiedä.
Omia suosikkejani lahjoiksi ovat ehdottomasti saippuat. Niitä tarvitsee meistä jokainen ja hyvälaatuinen saippua on mielestäni ihan parasta arjen luksusta. Kuvassa olevat saippuat ovat kaikki lempituoksujani joita lämpimästi suosittelen:  L:A Bruketin Salvia / Rosmariini  / Laventeli, Terrible Twinsin Chique ja Osmian Kookos.

Olen myös viime aikoina vallan ihastunut näihin Hamam-pyyhkeisiin. Ne ovat niin pehmeitä, kevyitä ja uskomattoman imukykyisiä puhumattakaan siitä kuinka nopsaan kuivuvat. Ihan ehdottomia muuten myös miehen treenikassissa. Oivallinen lahjaidea urheilusta pitäville.
Ja katsokaas tuota jalkaraspia. Onko kauniimpaa nähty. Se on Afrikkalaista laavakiveä ja nimeltään Mawe. Ihanan miellyttävä käyttää eikä todellakaan tarvitse kylppärissä piiloon pistää.

Sain Kettukarkki SHOPista myös testailtavakseni tämän veikeän Intiassa valmistetun käytetyistä polkupyörän sisäkumeista kudotun RUG SOLID-maton. Tykkään tosi paljon tällaisista kierrätysmateriaaleja hyödyntävistä tuotteista ja tällaisessa koiraperheessä tämä helppohoitoisista helppohoitoisin matto on ihan ehdoton eteisessä. (Jos kiinnoistuit niin tämä matto on nyt kamppishinnalla Kettukarkki SHOPissa 15.11. 2015 asti.)

Ja onhan tuolla vielä paljon muutakin ihanaa. Juuri huomasin että valikoimiin oli tullut myös L:A Bruketin pyykinpesuaineet. Arvatkaapa vaan alkoiko kiinnostelemaan? Saippuafriikki sisälläni ei malttaisi pysyä housuissaan. Saattaa olla että pistän taas tilausta pian itsekin tehden. En nimittäin voi vastustaa tuota pikku puotia ja sen valikoimia, eikä vähiten siksi että sen pitäjä on armas bloggaajakollegani sekä ystävä. Ei voisi siis parempaa syytä olla tuota kauppaa mainostaa.

In collaboration with Kettukarkki SHOP. I picked out some of my personal favorites for ideas for Christmas gifts to people who have it all. Check the links in the text above to see the full product details.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Huopatossumania

Täällä sitä ollaan, onnellisesti taas neuloosissa. Vaiva on iskenyt nyt kolmatta vuotta peräkkäin löydettyäni tuon pesukoneessa huovuttamisen ihanuuden. Harmi vain että välillä piti keksiä uusi lempilanka alkuperäisen poistuttua melko pian markkinoilta. Pieni pelko on ettei tämä uusi lempparikaan enää kauaa myynnissä ole, niin nopsaan sekin on alkanut kadota kauppojen hyllyistä. Siksipä päätin että tänä vuonna kudon huopatossusia vain ja ainoastaan itselleni, että on sitten varalla eikä lopu kesken kun puhki kulutan (ja minähän kulutan. Kaksi paria talvessa menee.)

Uusi lempilankani on tämä Drops Eskimo 100% villalanka. Huopuu hyvin ja on valmiiksi aika paksua. Tulee kuulkaa niin hyviä töppösiä ettei tosikaan. Tätä ei vain ihan joka marketissa hyllyssä ole ja olenkin hamstrannut sitä nyt kerralla vähän enemmän tämän neuloosin hoitoon. Jos kiinnostuit ja tahtoisit tätä nimenomaista lankaa löytää niin  listan varmoista ostopaikoista löydät tästä linkistä.

Ajattelin nyt myös yrittää jakaa tämän neuleohjeeni tälle töppöselle tästä langasta. Saattaa tulla pitkä ja sekava selostus koskapa ihan noviisi näissä neuleasioissa olen, mutta josko tuosta sitten saisi edes jonkun tolkun ne jotka tällaisia haluavat kokeilla kilkuttaa.

Yhteen sukkapariin tarvitset noin 4,5 - 5,5 rullaa Eskimo-lankaa ja koon 7 sukkapuikot.

Laitan ohjeeseen kolme noin kokoa jotka vastaavat suunnilleen kokoja 41-43, 38-40 ja 35-37. Huomioi että lopputulokseen vaikuttaa pesulämpötila sekä se kuinka paljon tuotosta venyttää märkänä. Nämä mitat ovat suunnilleen se mitä koneesta ulos tullessa valmiiksi on. Kuvissani oleva töppönen on suurinta kokoa.

Aloitus: Luo 10 (9) 8 silmukkaa per puikko. Neulo ensimmäinen kierros nurjaa ja seuraavat 35 (32) 29 kierrosta oikeaa.

Kantapää: Neulo kahden puikon silmukat yhdelle puikolle niin että puikolla on 20 (18) 16 silmukkaa. Neulo vain näillä kahdella puikolla kantalappu joka toinen kierros oikeaa ja joka toinen nurjaa. Nosta jokaisen kerroksen ensimmäinen silmukka puikolle neulomatta. Neulo näin 18 (16) 14 kerrosta.
Kavennukset:  Jaa silmukat tasan kolmelle puikolle niin että puikoilla on 7, 6, 7 (6, 6, 6) 5, 6, 5 silmukkaa. Nosta edelleen jokaisen kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta puikolle. Neulo oikealla puolella ensimmäisen puikon lopusta ylivetokavennus ja samoin viimeisen puikon alusta. Nurjalla neulo ensimmäisen puikon lopusta kaksi yhteen ja samoin viimeisen puikon alusta. Toista kunnes jäljellä on vain keskimmäinen puikollinen kuudella silmukallaan. Jaa nämä silmukat kahdelle puikolle ja jatka neulomalla oikeaa ja poimi kantapään vasemmalta puolelta 10 (9) 8 silmukkaa. Neulo oikeaa ja poimi kantapään oikeasta reunasta myös 10 (9) 8 silmukkaa uudelle puikolle ja yhdistä siihen myös se jäljelle jäänyt kolmen silmukan puikko. 

Kiilakavennukset: Neulo yksi kerros oikeaa. Seuraavalla kerroksella neulo ensimmäisen puikon kaksi viimeistä ja viimeisen puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen. Neulo kerros oikeaa ja toista edellinen seuraavalla kerroksella kunnes kaikilla puikoilla on taas sama määrä silmukoita. Jatka neulomalla oikeaa kunnes kerroksia on kantalapun kärjestä lukien yhteensä 42 (38) 34. 

Kärkikavennus: neulo jokaisen puikon alusta kaksi silmukkaa yhteen kunnes puikoilla on enää kaksi silmukkaa per puikko. Päättele työ.

Leikkaa esim. Pakastepusseista sukkien sisälle sopivat palat (ilman pussin sulkijaosaa) ja pese sukat pikapesulla 60 asteessa parin käsipyyhkeen kanssa. Voit laittaa ihan normisti pesuainetta mukaan (ei huuhteluainetta). Koneesta tullessa venytä sukat käsin tai jalkoihin sovittamalla sopiviksi JOS tarvis vaatii. Huomioi että eri pesukoneissa on hieman erilainen pesutulos, joten töppönen voi huopua liikaa, jolloin sitä pitää venyttää enemmän tai huopua liian vähän, jolloin pistä se uudelleen koneeseen (ja voit kokeilla esim. vaihtaa ohjelman pikapesusta tavalliseen).

Ja tässä mallissa ei haittaa jos ohjeen kanssa ei mene niinko römssössä ja stipluja tulee. Lopputuloksessa ei pienet heitot, väärät silmukat tai pienet reijät enää näy. 

The knitting-mania has hit me again. I just love making these knitted socks that I felt using the washing machine. So simple and easy. I'm sorry I cannot make the instruction in English here, it's simply cause different yarns felt differently. Basically it is a big sock made with 100% wool yarn with big knitting needles and then shrunk and felted in the washing machine. SO addictive.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Vuoden ihanimmat Joulumarkkinat


Merkatkaahan kalenteriinne tuo päivä 28.11. sillä silloin on tiedossa Parolan asemalla aivan huikeat  Joulumarkkinat. Paikalla on tunnettuja bloggaajia myymässä omia tuotteitaan, pieni kahvio sekä aivan iki-ihastuttava miljöö. Olen itsekin siellä mukana myymässä kylttejäni ja muuta pientä kivaa pukinkonttiin. Saatanpa ottaa mukaan myyntipöydälleni myös vähän valikoituja kirppisaarteitakin. 

Tulkaahan siis kaikki kynnelle kykenevät Parolaan jouluostoksille. Sinne pääsee kätevästi esim. Helsinki-Tampere välin taajamajunilla, jotka pysähtyvät suoraan asemalla. Myös linja-autot kulkevat likelle ja E12 moottoritie kulkee ihan vierestä jos omalla autolla tahtoo paikalle huristaa.

Welcome to the first ever Christmas fair at Parolan asema Saturday November 28th between 11-16. I will be there selling my signs and other pretty things among with the coolest group of Finnish bloggers. So make a note of it and come shopping.
You can get there quite easy, by car, train or bus. It is located here.

torstai 5. marraskuuta 2015

Lisää havuja

Tänä jouluna aion koristella tämän talon ihan jokaisen huoneen ja tilan. Olen aiempina vuosina unelmoinut siitä että koko talo oikein uisi joulutunnelmassa ja tänä vuonna päätin että nyt sen teen. Ja aloitan ajoissa. Eteisen portaikkoon ostin jo viikkoja sitten Ikean tekohavunauhaa. Se on tuohon tilaan juuri sopivasti jouluinen olematta ihan hirveän överi. 
Luulen että joudun hamstraamaan tuota havunauhaa vielä vähän lisää koska sillä saa niin helpon huolettomasti aidontuntuista joulutunnelmaa aikaiseksi ja eteistä katsellessa tekisi mieleni laitella sitä vähän muuallekin.

This Christmas I'm finally going to go ahead with my dream of decorating the whole house with Christmas feel. Usually we've had the decorations in the living and kitchen area, but now I'm going to put it everywhere. I started with the staircase and put some fake spruce garland (fom Ikea) to the railing. It works well all alone and makes it really feel like Christmas is coming there.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Mahtuu mahtuu

Työhuoneeni on meillä ihan täyteen puristettu. Tila on pieni, mutta koska siellä tapahtuu aina eniten, tarvitaan siellä jos jonkinmoista ja kaiken pitää olla aina käsillä. Miljoonalipaston vieressä oli aiemmin vanha porrasjakkara joka ei ollut säilytyksen kannalta kovin näppärä siinä. Siirsin sen siis pois tieltä pyykkitelineen alle (jossa se on ihan huippupestissä) ja rakensin tilalle kesän hyllyprojektien ylijäämistä pienen, pyörillä liikkuvan hyllykön.

Nyt on taas vähän lisää tilaa säilytellä tärkeimpiään. Alimmalla hyllyllä matkalaukussa meillä on akkuporakoneet, hillittömän rumat neonvihreät vempeleet joita tarvitsen vähän väliä. Keskihyllyllä on kylttikaupan varasto ja ylemmillä hyllyillä muuta tarpeellista. Kaappiin kulmassa pääsee käsiksi noinkin, mutta jos isompaa inventaariota tarvitsee tehdä niin siksi on hyllyssä pyörät alla. Parolan aseman Katjan tekemä jätepaperikassi seilaa yleensä ympäri huonetta ja silloin kun ei seilaa on se parkissa tuossa.
Nyt voi kai sanoa että jo on tehokkaasti käytetty seinän vieret tässä huoneessa, vai mitä?

My work room is the fullest room in this house. There's so much stuff organized in there you wouldn't believe. And as I yet again needed a little more space to put stuff in I made a shelving unit from the leftovers of last summers building projects.  I added some wheels under it so I can move it out of the way whenever I need to.