Siinä missä sisustajat yleensä asioivat pääsääntöisesti huonekalu- ja sisustusliikkeissä, tehden valintansa selkeästä valikoimasta jossa jokaista tuotetta on saatavilla useitakappaleita asioin minä liikkeissä joissa valikoima on vaihteleva ja tuotteet ihan mitä sattuu, mutta se onkin siinä parasta, ettei koskaan oikein tiedä mitä vastaan tulee.
Tällaisissa paikoissa pitää silmän olla tarkka ja hoksottimien hyvin öljytyt, nimittäin kun löytö tulee eteen on päätöksen synnyttävä nopsaan. Tavarat liikkuvat tiuhaan ja joitain asioita tulee vastaan vain kerran elämässä. Siksipä on hyvä että ihan lempparini tällaisista sekatavarakaupoista sijaitsee ihan kotikulmillani. Nimittäin se kuuluisa Joken osto ja myynti, josta olen useammankin kerran täällä maininnut jotain jännää sisustukseeni hankittuani.
Jokella on Järvenpäässä iso halli jossa tavaraa pursuaa välillä kinoksiksi asti. Kaikkea on ihan laidasta laitaan ja joka viikko tulee jotain uutta. Hintataso paikassa on aivan älyttömän kohtuullinen ja kaikesta voi aina neuvotella (Jokke on maailman mukavin neuvottelukumppani).
Tuolla kierrellessä vierähtää helposti tovi jos toinenkin kun vaan antaa silmiensä ja mielikuvituksensa kulkea vapaasti. Täältä on kuulkaa niin moni idea saanut alkunsa ja tavara löytänyt kotinsa.
Parasta tässä paikassa on kyllä se ettei se koskaan petä valikoimansa suhteen. Aina on tarjolla jotain erikoista ja joskus vielä erikoisempaakin niin kuin tässä muutama vuosi sitten kun myynnissä oli ufo.
Käyn tuolla tosi usein ihan vaan hengailemassa, ilman mitään ostoaikeita, ja fiilistelen kaikkea mitä tarjolla on (tosin joskus sellaisiltakin reissuilta saattaa mukaan tarttua jotain). Ja usein jos tarvitsen jotain tiettyä käyn ensin tarkistamassa löytyykö Jokelta ja tosi usein on löytynyt.
Joten vahvasti suosittelen piipahtamaan jos täällä suunnalla joskus liikutte. Joken löytää osoitteesta Wärtsilänkatu 12, Järvenpää. Tarkempaa infoa valikoimasta saa näpsästi Joken Facebookista, jonne hän on nyt alkanut tiuhaan päivitellä kuvia sitä mukaa kun tavaraa ovista sisään saapuu. Kannattaa pistää seurantaan, sitä kun ei ikinä tiedä mitä kivaa sieltä voi vastaan tulla.
My favorite second hand store is luckily located near me in my home town. There's always the most coolest stuff for sale and the prices are always reasonable. The owner is the most nicest guy in the whole world and the place gets my highest recommendation.
The place is called Joken osto ja myynti, and You can find it at Wärtsilänkatu 12 Järvenpää, Finland.











































