torstai 23. lokakuuta 2025

Noin kolmen euron löytöjä

Viime viikolla kerkesin kierrellä vähän kulmakuntien kirppiksillä ja tässä kuvattuna saaliit niiltä reissuilta yhdessä. Tosin tuo raitapyyhe niiden alla on Vintedistä, että sen takia en ole reissannut, kun postiin ja takaisin, mutta secon handia se on sekin. Näissä ostoksissa on nyt hauska noin kolmen euron teema, kun jokaisen hinta on huidellut niillä nurkilla. Pyyhe oli kolme ja puoli.



Hrveän hyvä säkä kävi Tuusulan Femmatorilla, kun yhdestä pöydästä löytyi nämä kaksi hienoa emalisuppiloa. Olen nimittäin jo monta vuotta koittanut löytää tuollaista pientä tarpeeksi siistissä kunnossa ja nyt löysin bonuksena tuon isommankin. Tykkään tämänvärisestä emalista tosi paljon, mutta haluan myös käyttää sitä ja  siksi tuolla kunnolla on ollut niin iso merkitys. 

Pistin nämä kotona heti tiskiin ja liotin hintalapun siinä samalla irti ja nyt en enää muista centilleen mitä näistä pulitin, mutta karvan alle kolme euroa nämä yhteensä olivat, eli lähestulkoon ilmaiset minun mielestä!

Viirin kirppikseltä Klaukkalasta on tämä pieni messinkitassi, joka näin kynttiläaikaan on ihan ehdoton, kun tarvitsee pöytäkynttilälle alusen. Käyhän tämä toki moneen muuhunkin eikä kolmen euron hintaan tarvinnut edes miettiä, että ostanko.

Onnion Storesta Tuusulasta ostin hetken mielijohteesta tämän pienen savimaljakon, kun oli sellainen tunne, että tällaista pientäkin välistä tarvitsee eikä tällainen missään tilaa vie, mutta näyttää nätiltä. Tämäkin maksoi kolme euroa, että ei paljoa kukkaro keventynyt, niin kun ei oikeastaan keventynyt kyllä koko saaliista yhteensäkään.

All of these are my second hand finds from last week and each cost around three euros. Cheap and pretty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti