sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Tauluseinää ja hyvästit pelkälle valkoiselle

Tykkään tosi paljon nyt olkkarin seinän kollaasista, jossa pääosin pikkuruisia tauluja, kehyksiä ja peili. Se on syntynyt siihen kovin huolettomasti, vain ripustelemalla asiat siihen enempiä miettimättä, pääosin semmoisiin kohtiin, joissa jo reiät nauloille valmiina oli. Uusi kirppislöytö-taulu sujahti sekaan niin luontevasti, että näyttää kun aina olisi tuossa killunut.

Tämä on siitä hassu kohta pitää kollaasia esillä, että tuo viereisen seinän kaapin ovi on lähestulkoon aina telkkarin vuoksi auki ja selällään osin taulujen päällä, mutta sen voi aina sulkea jos siltä tuntuu (paitsi tietty silloin kun sitä telkkaria katsellaan).

Uuden taulun värimaailmakin solahti tuohon just niin kuin olisi ollut näin tarkoitettukin. Se mukavasti sointuu kavereihinsa siinä lähellä ja toistaa myös hauskasti tuota katon tummaa väriä vähän alemmaksi huoneeseen tehden nurkasta väreiltään, jos mahdollista vieläkin tasapainoisemman, kun se jo oli.

Mutta tähän tilaan on tulossa pian suuri muutos sillä päässäni on muhinut jo kohta vuoden ajatus, jolla huoneen tunnelma tulee toivon mukaan ihan toiseksi. Itseä on nimittäin nuo valkoiset seinät alkaneet tympiä niin toden teolla, että tarve tehdä niille jotain on muokkautunut oikein hauskaksi suunnitelmaksi mielessäni ja kerron siitä heti lisää, kun tilaamani tarvikkeet saan ulos postista ensi viikolla. Palataanpa siihen aiheeseen pian siis lisää.

My collection of paintings and other stuff on my living room wall is wonderfully haphazard and partly hidden behind the cabinet door, but I love it just the way it is. I also love how the new fleamarket find painting fit right in, the colors and all.

4 kommenttia:

  1. Kaunista! Mielenkiinnolla odotan, mitä keksit seuraavaksi 😊

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana tauluseinä ja mielenkiinolla odotan mitä siellä taas puuhataan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti honey! Ja en kauaa pitele sen suhteen jännityksessä :)

      Poista