perjantai 12. huhtikuuta 2019

Hyvin karkottava karkotin

Pari vuotta sitten askartelemani ampiaiskarkotin on roikkunut siitä asti ulko-oven pielessämme ja sen lisäksi että on kestänyt ehjänä koko ajan on se myös toiminut tarkoituksessaan mitä mainioiten. Vuosikausien ampiaispiinan jälkeen porstuan katto on vihdoin vapaa ja surinaton ja me olemme saaneet olla rauhassa omassa pihassa. Niin rauhassa jopa että olen välistä unohtanut täällä ikinä mitään  ampiaisongelmaa olleenkaan. 

Tämä on ollut mielestäi tosi hyvä karkotin myös siitä syystä, että se on saanut olla tuossa rauhassa muilta eläimiltä. Siitä eivät ole kiinnostuneet linnut, kuten edeltäjästään suodatinpussista tekemääni, eikä edes muut hyönteiset. Ja vaikka tämäkin on paperista tehty, on sen liimaukset ja  maali pitäneet sen tuossa ihan samannäköisenä kun se oli silloin kun sen siihen alkujaan ripustinkin. 

Toiset vannovat tällaisten nimeen ja toiset ovat sitä mieltä ettei tämmöiset toimi, mutta minä sanon että toimii ja hyvin toimiikin. Mutta oli se valepesä sitten minkälainen tahansa isoin taikahan näissä on se ajankohta milloin tällaisen paikoilleen asettaa ja se ajankohta on juuri nyt, kun suristimet vielä makoilevat talviunillaan. Että jos siellä ampiaiset vaivaa, niin äkkiä askartelemaan, että ehtii tällaisen laittaa paikoilleen ennen kun ilmat tässä parin päivän päästä lämpiävät ja pörriäiset lähtevät uusia pesäpaikkoja etsimään.

My DIY wasp repeller, a fake nest I made two years ago has worked so well. There has been no trouble of wasps here after I put this up. It's been there all year round and it still looks like new. 

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ampiaiskarkoitin. Katsoin ensin, että on oikein betonista tehty:)

    Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, se olisikin jos betonista olis tehty :-) Ihanaa pääsiäisviikkooa myös sinulle!

      Poista
  3. Hitsiläinen miten hieno! Justiinsa mietin, että pitäis vissiin kaivaa virkkuukoukku esiin, mutta tuohan olisikin kivempi toteutus. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Näyttää kyllä todella aidolta ampparipesältä ja hyvä, kun toimii. Se on hyvä tietää, että tehokin on hyvä!! Kotoisa sisäänkäynti!

    VastaaPoista