torstai 7. heinäkuuta 2016

Astioita, astioita

Itse tekemiäni astioita alkaa jo olla melkoinen kasa, vaan vielä tekee mieli lisää. Näiden tekeminen ja uusien mallien keksiminen on vaan niin älyttömän koukuttavaa juuri nyt. Olenkin jo aikaa sitten päättänyt että teen talouteemme ihan kokonaan omatekemäni astiaston, kaikkine kippoine ja kuppoineen. Saanpahan juuri sellaiset kun haluan ja mikä parasta täydellisesti omiin tarpeisiin sopivat.

Näiden kukkaruukussa tehtyjen kahvikuppien piti jäädä vain tuohon yhteen pieneen, mutta kun mies siihen niin kovin ihastui niin lupasin tehdä vähän isompia sille kaveriksi ja nyt on jo muutama valmiina. Aika krouvit ja todella näkyy tekijän sormenjäljet, mutta silti kovin liikkikset ja mukavat käyttää. Isoin on jo niin painava ettei ole edes pelkoa että sen saisi vahingossa kädellä nurin huitaistua.

Ja kun tässä vielä harjoitellaan niin tietysti tulee sitä sutta ja sekundaakin. Osa lautasista klenkkaa pöydällä ja muutama astia on jo tekovaiheessa mennyt pilalle, mutta en ole antanut sen haitata, sillä Jokelassa käy uuni kuumana viikoittain ja nytkin on minulla taas uusi satsi lasitettuja tulilla. Ai että!

I'm so into making pottery right now that I've even decided to make all new dinnerware to this household. Here's the collection I've made so far. Since I am a beginner they are not all perfect, but luckily I can keep on making them until I get it completely the way I want them. The look is good, but some of the plates have warped and don't sit on the table properly enough (for me). 

28 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä niiiin kauniita <3

    VastaaPoista
  2. Olenkin yrittänyt lapsilleni opettaa että kaikki on ennen tehty käsin,ovat syntyneet täysin teollistettuun maailmaan,yritä tässä nyt tehdä käsin,tyttö sanoi tässä yks päivä että voit sinä ne shortsit ommella mutta hän ei niitä pidä😂

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita! Tässä voisi olla ratkaisu meidän mikä astiasto ostetaan -ongelmaan :)

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat tosi kauniita. Kyllä toiset osaa!

    VastaaPoista
  5. Hei täällä olisi heti yksi asiakas, jos rupeat tehtailemaan niitä muillekin :)
    Mulla on pieni astiahulluus ja tuollaiset käsintehdyt ovat niin wau!
    Mutta olepa innostuksissasi tarkkana paloturvallisuuden kanssa muuten!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paloturvallisuuden? Enhän minä näitä itse polta vaan poltatan ammattilaisella. Ja ihan vielä en ehkä tehtaile, kunhan nyt ensin saan itselle niin sitten katsotaan... ;-)

      Poista
  6. Mahtavia. Todella kauniita <3

    Ootsä kyllä melkoinen teeseitsenainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy sanoa että välillä hämmästelen itsekin että mitä kaikkea sitä voi osata kun vaan tarpeeksi tahtoo :D

      Poista
  7. Hallo talented woman. I love, love, love your dish collection creation. You can be very proud of it all. Cheers, Ardith

    VastaaPoista
  8. Minun unelmani on oppia tekemään omia astioita! Nämä ovat paljon kauniimpia kuin kaupan kliiniset ja suoralinjaiset kupit ja kipot.

    Kivempi blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan siitä että näitä on niin hauska tehdä. :-)

      Poista
  9. Uskomattoman HIENOJA!!! Ulkonäkö on silmiähivelevän kaunis! KYSYMYS: Mistä olet hankkinut "Country Living Modern Rustic"- lehdet? Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Lehteä pitäisi löytyä isoimmista marketeista ja lehtipisteistä.

      Poista
    2. No juu, tänään sellainen lehti lyötyi isosta Citymarketista Turussa! Ja luen sen hiirenkorville! KIITOS VASTAUKSESTASI!

      Poista
  10. Oih ja voih! Niin ihania astioita ja edellisen postauksen kuisti (kuolaa). Sä oot niin peto noissa sisustus ja muissa siihen liittyvissä jutuissa! Nainen vaan ottaa ja tekee, upeaa!

    VastaaPoista
  11. Ompa kauniita. Alkoi kyllä itselläkin syyhyttämään päästä astioita tekemään. Joskus lapsuudessa kävin savityökerhossa mutta ei sieltä ihan tuon näköistä jälkeä tullut:)

    VastaaPoista
  12. Hei, ihania astioita. Olen metsästänyt keramiikkalautasia kokiksi valmistuneelle pojalleni, joka on niihin kovasti tykästynyt. Ei ole ollut helppo löytää mieleisiä ja olen itsekin alkanut miettiä keramiikkakursille menoa. Oliko lautasia vaikea valmistaa ja millä tekniikalla teit ne? Täydellisiltä näyttävät ja pinoutuvatkin kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vaikeaa ja vaikeaa. Itse savi on mielestäni helppoa käsitellä, kuivatus tasaisesti onkin sitten tarina erikseen. :-) Tekniikka on muottiin painaminen.

      Poista