sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Takapihan kasvimaa


Kaivelin kätköistäni lisää rappioromanttista somistetta takapihalle ja löytyihän sitä taas. Vanha ruohonleikkuri on joskus palvellut myös köynnöstukena ja nytkin himottaisi siihen joku pistää kesäksi kietoutumaan. Ruosteiset maitotonkat olen pelastanut siskon vihreästä talosta. Peltiämpärit ovat taas kulkeutuneet kuka mistäkin.
Nurkkaan istutin suurehkon tuijan, koska tuntui siltä, että juuri siihen kohtaan pitää saada jotain alati vihreää.
Etupihalla odottaa vielä pensastomaattiruukku joka siirtyy takapihalle heti, kun yöt vielä lämpenevät (vaikka onhan ne jo lämpimät, mutta ensi viikolla kylmenee taas).


Kasvimaassa ovat itäneet vasta salaatit. Toivottavasti muutkin siemenet pian itävät, muutoin alan panikoida. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi olen kasvimaata pitänyt, että olen ihan ehtinyt unohtaa eri kasvien itämisajatkin ja nyt tietysti kärsimättömänä odotan, että kaikki pulpahtaisivat mullan alta esiin yhdessä yössä ;-)

lauantai 30. toukokuuta 2009

Hullut huhkivat helteellä

Kuten jotkut teistä tietävät autotallissamme vallitsi täydellinen kaaos. Olimme päättäneet ukon kanssa jo ajat sitten, että tänään puramme sieltä kaiken pihalle, raivaamme roskat pois ja lappaamme tavarat takaisin sisälle parempaan järjestykseen. Harmi vain, että ilma oli näin kaunis. Meni koko päivä hikoillessa tuolla rojujen keskellä, kun naapureissa juhlivat lakkiaisia ynnä muita.
Noh, talli on nyt jotakuinkin järjestyksessä (kuvaa en siitä silti kehdannut ottaa) ja yksi murhe poissa (kunnes sotkemme sen taas kaatopaikkakuntoon, hih!)


Tässä tallista purettuja tavaroita pihalla. Vasemmalla oleva kasa on romua ja roskaa, joka on kaatopaikalle menossa ja oikealla puolella ovat säästettävät tavarat.
Tätä se laiskuus saa aikaan, kun aina varastoi kaiken autotalliin ja ajattelee, että myöhemmin sitten. Kiva tuollaista romuläjää lähteä kaatopaikalle kuskaamaan. Onneksi omaamme ystävän, jolla on rekka :-).

torstai 28. toukokuuta 2009

Lisää lasipurkkia kokoelman jatkoksi



Kahden euron purnukka tarttui mukaan ihan vastustamattoman söpöytensä vuoksi. Vanhahtavasta ulkonäöstään huolimatta kuitenkin vaikuttaa ihan uudelta purkilta. Oikeasti vanhoista tämän mallisista saa pulittaa mansikoita, joten kiva, että tämä käveli vastaan. Passaa mulle :-)

Löytökurjet


Olin toissailtana noutamassa ukkoa asemalta kun bongasin ojanpohjalla ilmeisen hylättynä tällaisen rikkonaisen puisen kurkiasetelman. Mukaanhan se oli sieltä pelastettava ja kukkapenkistäni kurjet löysivät ainakin pikkuisen ojanpohjaa paremman kodin :-)

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Nukkekodin henkilövaaka



Tämän olin jo ehtinyt unohtaa esitellä täällä vaikka valmistin tämän jo maaliskuussa nukkekodin kylppäriin. Materiaaleina oli 4mm vaneri, kellon lasi, muovirinkula ja kupera puunpalanen. Varsinaista mallia tälle ei ollut, menin sen mukaan mitä materiaaleja löysin varastoistani. Lopputulos on mielestäni jokseenkin 50-lukuisen vaa'an näköinen, niinkuin pitikin :-)

Ihanuuksia pihalle

Sadepäivän kirpputorikierros tuotti saaliiksi mm. tämän supersievän jättiläiskokoisen lyhdyn. Yhdeksän euron sijoituksella on korkeutta mukavat 75cm. Ja tämä käy hyvin sekä kesään, että talveen. Vielä pitää jostain löytää sopivan kookas kynttilä mokoman sisään. Mitenköhän lie sytyttämisen laita, jos kynttilä on kovin lyhyt...


Nurkissa pyörinyt pesuteline sai taas kesätöitä kukkatelineenä. Koitin väkertää oikein kunnon asetelman, niinkuin telkkarissa joka puutarhaohjelmassa aina tekevät. Katsotaan sitten kesemmällä, kun tuo vähän kasvaa, että onnistuinko.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Emaliaarre


Vähän reilun kympin hintainen emalikattila oli vastaan tullessaan todellinen onnenpotku. Tällaista olin jo pitkään etsiskellytkin. Mikäs se on tällaisella uusia pottuja keitellä :-)

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Pienet grillijuhlat





Vietettiin lauantaina pienen pienet grillijuhlat, minä ja ystäväni. Sain pihalla kasvaneista "väärän värisistä" kukkasista inspiksen juhlan väriteemaan. Onneksi varastoista löytyi vielä tyyliin sopivat juhlavalotkin, vaikka eiväthän ne vielä päiväsaikaan kovasti valaisseetkaan.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Erään multakasan muutos

Takapihalla kolmatta vuotta maannut ja rikkaruohottunut multakasa sai kyytiä, kun lapselle piti saada oma kasvimaa. Pari päivää meni mieheltä ennen kuin kasa vihdoin talttui ja siirtyi etupihalle pressun päälle odottamaan noutajaansa (kasa matkustaa parin kilometrin päähän kaverin pihalle täyttömaaksi).


Pihallamme joskus muinoin sijainneen grillikatoksen vanhoista parruista tehtiin jäljelle jääneelle multakeolle kehykset ja multaan sekoitettiin aimo annos kanankakkalannoitetta sekä kasvuturvetta. Sitten sinne istutettiin, sokeriherneitä, tilliä, äidille sipulia ja rucolaa, lapselle porkkanoita ja ruohosipulia sekä oreganoa. Kunhan ilmat lämpenevät saattaa penkkiin vielä ilmestyä paprikaa ja tomaattiakin.
Lopputuloksesta tuli melko hauska. Hieman tuollainen rappioromanttinen. Ehkäpä raijaan tuonne jossain vaiheessa kätköistäni vielä lisää romua tunnelmaa luomaan :-)


keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Valmis (tai ainakin melkein)



Nyt voin huokaista helpotuksesta. Kaikki seitsemänkymmentäkahdeksan laattaa ovat yhtä lukuunottamatta maassa (se yksi menee paikoilleen kunhan saan ensin yhden ruusun sen tieltä siirrettyä). Täytyy kysyä vielä auliilta naapurilta sattuisiko hänellä olemaan kahta ylimääräistä laattaa, jäi nimittäin yhdestä kohti sen verran vajaaksi.
Hyvin siistiytyi vanha hiekkakenttä laatoilla. Kun tuo tuosta vähän kasvattelee ruohotupsuja väleihinsä tulee siitä juuri sellainen kun halusinkin :-)

Puutarhassa kukkii


Tällä hetkellä kukkivat; tuomi, esikot, luumupuut, tulppaanit sekä isotuomipihlaja. Tuomi on tähän aikaan vuodesta ehdoton suosikkini. Sen ohi kulkiessa pitää aina nuuhkia kukkaterttuja. En malta odottaa, että se kasvaa niin isoksi, että iltaisin kukkien tuoksu täyttää koko ilman.

Loppusuora häämöttää


Laatoitussavotta alkaa pikku hiljaa lähennellä loppuaan. Viimeisten laattojen tieltä pitää vielä kitkeä ja kaivella rikkaruohot pois tieltä ja se onkin ollut tässä projektissa se eniten aikaa vievä homma. Viime kesän sateiden jälkeen tuntuu, että koko piha on aivan täynnään kaikenmoisia pikku rikkoja joista voikukat ylivoimaisimpia.

Jahka saan nuo laatat maahan täytyy vielä somistaa kukkapenkkien reunat sekä tuija-aidan vierus. Laitan niihin noita kivenmurikoita, joita tämä piha (onneksi) on myös pullollaan.
Jokohan tämä vihdoin tänään tulisi valmiiksi, jos vain ei ala pian satamaan.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Laattalahjoja


Ystäväni naapurista päätti rakennuttaa pihalleen terassin ja häneltä jäi näin olen ylimääräiseksi muutama ruma betoninen pihalaatta. Meille tämä oli lähestulkoon lottovoitto, koska olen kaavaillut pihallemme ruokailu- ja grillialueelle laatoitusta jo pidemmän aikaa.


Laatat ovat tuollaisia kantti kertaa kantti mallisia, joissa on pinnassa inha kivirouhe tehden laatasta täysin meidän tyyliin sopimattoman, MUTTA laattojen toinen - väärä puoli - on aivan ihastuttava kulunut vanha betoni. Lätkimme laatat maahan siis väärin päin saadaksemme ne tyyliin sopiviksi :-)

Laatoituksen vieressä olevat kukkapenkit ovat myös muutoksen kourissa ja piha on tällä hetkellä suht kuvauskelvottomassa kunnossa, mutta eiköhän tässä parin päivän sisään jo pääse teillekin esittelemän hienoa "uutta" laatoitusta.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Hellepäivän herkku


Sisko tutustutti minut taannoin tähän ihanaan ja yksinkertaiseen kesäherkkuun ja siitä lähtien olen ollut koukussa. Otetaan pakastevadelmia, annetaan niiden sulaa melkein suliksi asti ja kaadetaan päälle vanhan ajan vaniljakastiketta. Aivan mielettömän hyvää, kokeilkaa ihmeessä!

perjantai 15. toukokuuta 2009

H&M Home tuli puutarhaan...



...halpojen tyynynpäälisten muodossa. Nämä olivat erikoistarjouksessa 2,90 euroa kappale ja pakkohan se oli kokeeksi ottaa. Ihan hyvältä tuntuu Hömppälän laatu näissäkin. Uskaltanen siis tilata sieltä jatkossakin.

Saattaa kyllä olla, että näitä pitää saada vielä pari lisää. Pihan ruokapöytä tarvitsee tuoleilleen myös pehmusteet ja näissä olisi kyllä värit kohdallaan. Harmi vain, ettei tarjous näytä olevan enää voimassa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kirppujen saaliita

Kirpputorit ovat siitä mukavia paikkoja, että niistä voi löytää jotain puutarhaansakin.
Muutamalta kirpparilta mäntsälässä löytyy aina keväisin edullisia perennantaimia. Kävin ostamassa mm. jättitatarta, pikkutöyhtöangervoa, ruohosipulin ja jonkin tunnistamattoman valkokukkaisen perennan.
On ilo ostella kasveja, joiden myyntilapuissa lukee niiden nimi ja kukinnon väri. Aivan liian usein törmään kotikulmillani kasvikauppiaisiin, jotka viitsivät kirjoittaa myyntilappuunsa tuskin edes kukan nimeä. Itse tykkään vain valkokukkaisista perennoista (päähänpinttymä, joka on vaivannut jo useamman vuoden) ja on mukava bongata niitä kirppareilta edullisemmin kuin taimikaupoista.

(Anteeksi puhkipalanut kuva, kamerankäyttöopiskelu aurinkoisella säällä kuvaamisesta vielä vaiheessa)

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äitienpäivää


Äitienpäivän kahvihetki. Hauskaa äitienpäivää kaikille äideille :-)

Fiskars Ornamin




Näissä melamilautasissa on sitä jotain. Löysin kirpulta kolmella eurolla tuon vihreän ja vaikka minulla oli sellainen jo, oli tuo ihan pakko ostaa. Punainen on myös ollut minulla jo aikojen alusta lähtien ja sen kyllä huomaa, lautanen on jo pariin kertaan liimattu kasaan. Täytyy pitää silmät auki, jos löytäisi tilalle ehjän.
Näitä on sikäli hauska keräillä, koska en edes tiedä montaako eri sorttia näitä on olemassa.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Ruusuja



Ihastuttava kirpparilta löytynyt Lene Bjerren ruusutyyny sai päässäni aikaan ajatuksen, jos sisustaisikin huvimajaan tänä kesänä ruusuisen teeman. Korituolin kanssa tyyny ainakin sopii söpösti yhteen. (Täytyy tosin odotella ensin säiden paranemista. Huvimaja vaatii perusteellisen suursiivouksen talven romuvarastoinnin jäljiltä.)

Vihdoinkin aurinkoista!



Keinualueen kivien säätäminen kestikin odotettua kauemmin. Yhden kiven kun sai väännettyä paikalleen piti laittaa vierestä kaveritkin uudestaan. Onneksi viimeöinen sade teki tehtävänsä ja kivet ovat nyt jotakuinkin asettuneet.

Harmi, että tämä aurinkoisuus ei taas kestä kuin yhden päivän. Puutarhan kannalta sade on toki hyvä asia, mutta inhottaa istua sisällä, kun ulkona olisi niin paljon tekemistä. Täytyy ottaa tästä päivästä kaikki ilo irti :-)

tiistai 5. toukokuuta 2009

Tadaa!


Vihdoinkin melkein valmis :-) Pari laattaa vielä keikkuu ja niitä pitää hieman justeerata, mutta muutoin ollaan voiton puolella. Nyt kun tulisi vielä kunnon sateet, että tuo hiekka oikein pakkautuisi tuonne väleihin niin voisin sanoa, että hyvä tuli.

Otan huomenna vielä parempia kuvia keinun ja kalusteiden kera, jos sää sen vain sallii.

Alku


Pääsinpäs alkuun eilen. Kivien asettelu on omanlaistansa hommaa, vähän kuin palapeliä kasaisi ja ehdottomasti haastavinta koko projektissa. Tänään täytyy mennä ostamaan vielä yksi neliö tuota kiveä, että saan lisää vaihtoehtoja sopiviksi paloiksi. Olin ostanut tasan sen määrän mitä tarvitsin, mutta menee ikä, terveys ja hampaat enenn kun ne on aseteltu maahan minua tyydyttävään järjestykseen.

Ja kuten huomaatte mitään sen kummempia pohjatöitä ei paikalle ole tehty. Maa on soraa, jonka alla on kallio. Roudasta ei siis ole pelkoa. Lisäksi tuo kaivonkansi on noin 10cm korkeammalla kuin alempi betonilaatta, joten vatupassiakaan ei tässä laatoitushommassa tarvittu - silmällä vaan suunnilleen. Lopputuloksen pitää taas näyttää siltä, kuin se olisi ollut tuossa aina.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Kiviä


On jo parina kesänä ollut unelmissa, että jospa laittaisi laattoja myös tuohon keinualueen alle, se kun rikkaruohottuu niin äkkiä ja ei se sora muutenkaan ole kovin kaunis alusta. Tänään käytiin sitten ystäväni kanssa Bauhausissa ja kappas, kappas - sieltä löytyi tällaista hienoa ja edullista mitälie ulkomaista liuskekiveä hintaan 14,95 m2. Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun jo oltiin pakkaamassa auton takakonttia täyteen kiviä.
Jos oikein sää suosii saatan päästä jo tänään hommassa alkuun. JIPII! Mikään ei ole hienompaa, kuin unelmien toteutuminen :-)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Tyynyille pussit


Laiskana välttelin keinun tyynyliinojen ompelua, kunnes keksin tehdä hommasta oikein simmpelin. Ompelin pääliset tyynesti toisesta päästä avoimiksi pusseiksi, jotka on sitten tarpeen tullen todella helppo riisua pesua varten. Saattaa olla että myöhemmin riehaannun vielä laittamaan tuonne painonapit, jos oikein ahkeralle päälle satun ;-)

lauantai 2. toukokuuta 2009

Kuusenistutus ja pieni yllätys

Meillä pitää kaikkien taimien olla valmiiksi suuria. Piha on niin paljas, ettemme jaksa odotella vuosikausia saadaksemme edes jonkinlaista näkösuojaa. Tänään ostimme (kun halvalla saimme) hervottoman ison serbiankuusen, joka istutettiin huvimajan liepeille suojaamaan uteliaiden katseilta ja antamaan vähän väriä myös talvimaisemaan.

Kuusenistutus sinällään sujui ihan rutiinilla, mutta äärimmäisen huvittuineita olimme kun jossain vaiheessa löysimme kuusesta tämän:


Toivottavasti tuo pikkupesijä on ehtinyt saada poikaset maailmalle ennen kuin tämä puu on viety kaukaiseen suomeen puutarhakauppaan. Jätimme pesän paikoilleen ihan sen suloisuuden vuoksi (ja saahan siihen toki joku muu muuttaa asumaan, jos huvittaa) :-)

Päivän kirppusaaliit

Höyhentäytteinen täkki lähti vitosella ja kunto on miltei uutta vastaava.


Sarviksen vanha vaaleanpunainen muoviämpäri maksoi peräti euron. Oikein passeli salaattien tarjoiluun.


Yltiöromanttinen vanha kukkaruukunteline maksoi kympin, mutta pakko se oli saada tässä kevään romanttisuusintouspuuskassa :-)

perjantai 1. toukokuuta 2009

Maalari maalaa taloa...



...keltaista ja valkoista.

Vapunpäivä sujui ihan mukavasti näinkin. Maalasin joutessani viime kesänä ramontoidun takaseinän niin ylös kun yletin. Täytyy jatkaa homma huomenna loppuun, kun mies on kotona siirtämässä telinettä ja pitelemässä tikkaita.