Taannoin miettiessäni, että minne sijoittelen säilytykseen ne kaikki omistamani hienot joululyhdyt tuli päähäni idea tehdä osalle niistä säilytyshylly yläkerran portaikon seinälle, koska olikin vähän hankaluuksia keksiä mihin "hukkaan" täällä sisällä nuo reilut parikymmentä lyhtyä, kun kaappitilaa niille ei oikein just nyt ollutkaan enkä ulkovarastoihin halunnut niitä pistää.
Osan sain sijoiteltua kivasti sisustukseen, mutta sitten huoneet loppui kesken ja aika monta jäi yli pyörimään jaloissa niin sanoakseni. Näyttäähän nuo nyt tuollakin vähän paljolta, mutta ehdottomasti parempi, kun pitää niitä koko vuosi tuolla portaissa tai yhdessä läjässä aulan lattialla. Kesäksi voin viedä noista muutaman vaikka kasvihuoneeseen niin sitten näyttää väljemmältä.
Mutta mielestäni tuo itse hylly on superhieno tuossa ja tein sen ihan samalla kaavalla, kun sen aiemman samanmoisen olkkariin telkkarin ylle. Otin tekovaiheista vielä kuvatkin, jos siellä joku haluaa itselleenkin tuollaisen askarrella, koska se on helppoa kun mikä!
Ensin kipaisin Julasta materiaaleiksi liimapuulevyn (120x20) ja hyllynkannakkeet. Itse olen sitä mieltä, että meidän neliöissä tuo 20cm on liia syvä, joten sahasin siitä kaksi senttiä pois.
Sitten sahasin siihen syvennykset noille kannakkeille, sillä tykkään, että hyllylevyjen pitää tässä huushollissa ulottua tiukasti seinään kiinni.
Sitten sipaisin noistä kannakkeista vielä syvyydestä kolme ja puoli senttiä pois, sillä tykkään, että ne saavat jäädä hitusen lyhemmiksi, kun mitä se hyllylevyn syvyys sitten on. Näyttää silmiini kevyemmältä niin, kun että ihan reunaan asti tulisivat (tai siitä yli nyt kun kavensin koko levynkin).
Lopuksi kunnon hionta kaikille puunpalasille ja sitten kannakkeet ruuveilla kiinni levyyn ja mitä tahansa kaapin perukoilta löytynyttä nopsasti kuivuvaa valkoista maalia päälle.
Ja ai ett', kun tuli hyvä taas!
I need to store quite a few pretty lanterns here and so I got an idea to make a shelf to some of them instead storing them on the floor. I made the same shelf in the livingroom over the tv and since it fits these small spaces so well I made one here too and painted it white. Looks so good there now.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti